Fetissinä BDSM

 Aina välillä seksikeskusteluissa internetissä, erityisesti fetissejä koskevissa keskusteluissa joku mainitsee fetissiksi BDSM:n.

Siitä onko BDSM fetissi vai ei, voisi aloittaa oman postauksensa. Itse en kuitenkaan tähän paneudu. Tuon esille kuitenkin oman näkökulmani siihen, että pidän itse BDSM:ään jonkinlaisena fetissinä itselleni. 

Toki tässä kohtaa on ehkä hyvä määritellä fetissiä paremmin. Wikipedia määrittelee fetisismin seksuaaliseksi kiinnostuksen kohdentamista johonkin esineeseen, materiaaliin, tuntemukseen, tuoksuun, vaatteeseen tai eritteeseen. Fetissi voi myös kohdistua johonkin ihmisen ruuminosaan, olemukseen tai piirteeseen.Yleimpiä fetissejä kinkyscenessä ovat mm erilaiset materiaalifetissit, kuten Latex ja Pvc-fetissit ja eritefetissit.

Ylläolevaan lyhyeeseen määritelmään nojaten, miten oma fetissini eli BDSM näyttäytyy elämässäni ja seksuaalisessa toiminnassa?

1. Ihastun vain dominoiviin miehiin

Yksi näkyvä osa fetissiäni on se, että olen viime vuosina ihastunut pääosin vain dominoiviin miehiin. Olen toki harrastanut vaniljamiesten kanssa seksiä ja kokenut heidät viehättäväksi, mutta jotta ihastuisin kunnolla mieheen, tämän pitäisi olla dominoiva mies ja kiinnostunut BDSM:stä. Toki tilanteet muuttuvat ja en voi varmaksi sanoa, että en esimerkiksi enää koskaan elämäni aikana ihastuisi kunnolla vaniljamieheen.

2. Haluan seksini pääosin kinkynä

Sinkkuna olen harrastanut välillä vaniljaseksiä ja tykännytkin siitä välillä, mutta pääsääntöisesti haluan seksini aina kinkynä ja tämä näkyy myös seuranhaussa. Jos haen seksiseuraa, kerron avoimesti mieltymyksistäni ja kysyn myös vastapuolelta hänen mieltymyksistään. Jos vastapuoli ei ole yhtään kiinnostunut BDSM:stä, meille tuskin tulisi jatkoa tai jos tapaisimme seksin merkeissä, tapaisimme ehkä muutaman kerran, kunnes toteaisin, että haluaisin kinkympää menoa. Vaniljaseksi menettelee ja sitä voi harrastaa ns paremman puutteessa, mutta kinkyseksissä herään eloon ja parhammillaan pääsen kunnon flow-tilaan kinkyseksin aikana. 

Tämä näkyy myös siinä, että en tykkää iskeä baarista ketään, koska todennäköisyys sille, että iskemäni mies olisi Dom, voisi olla aika pieni ja känninen vaniljaseksi ei innosta yhtään - tosin ei kyllä iske myöskään känninen kinkyseksi.

Kohtia ei lopulta tullut montaa ja moni oikea fettari ei varmaan edes pidä minua fettarina enkä sitä olekaan. Itse ajattelen, että BDSM on fetissi, joka on olennainen osa minua. Se määrittää minua ja seksuaalista toimintaani. Ei ehkä niin vahvasti kuin aidolla fettarilla, mutta määrittää kuitenkin hyvin vahvasti minua. 

Ja olen iloinen, että BDSM ja kinkyily on osa minua ja identiteettiäni.

-Perhis

Mitä minä saan tästä?

 BDSM-baarissa oli kolumni, jossa käsiteltiin sitä, mitä kolumnin kirjoittaja saa D/s 24/7 suhteesta. Itse en elä minkäänlaisessa D/s-suhteessa tällä hetkellä, joten en osaa varsinaisesti siitä puolesta sanoa mitään, mutta osaan kyllä sanoa, mitä itse saan alistumisesta.

Baaria selatessani olen huomannut, että varsinkin subit tarkastelevat omaa alistumistaan hyvinkin paljon. Ihmiset pohtivat miksi he alistuvat, mitä he saavat alistumisesta ja niin edelleen. Itse en ole omaa alistumistani loppupeleissä niin syvällisesti tarkastellut. Olen aina vain todennut, että olen alistuva nainen ja saan nautintoa siitä, että alistun seksissä. That's it. En ole juurikaan miettinyt miksi juuri minä olen alistuva, enkä esimerkiksi switch saati dominoiva. Olen ollut automaattisesti alistuva, sen kummemmin asiaa miettimättä. 

Mutta mitä minä saan alistumisesta? Mitä se antaa/tarjoaa minulle? Tähän minulla on vastauksia ja näkökulmia.

Ehkä kaikkein yksinkertaisin vastaus ja näkökulma on nautinto. Saan todella paljon nautintoa siitä, että olen alistuva. Niinkin paljon, että tavallinen ja tasa-arvoinen seksi ei houkuttele. Niin paljon, että tuon mm Tinder-profiilissani avoimesti esille, että olen alistuva nainen vain jotta voisin löytää seuraa dominoivasta miehestä. 

Alistuvana osapuolena oleminen on mieltäni ja elämääni piristävää, ne ovat hetkiä jolloin tunnen eläväni kunnolla ja irtaantuvan muusta maailmasta. Siitä tylsän arkiminän roolista. 

Subina olen saanut kokea todella paljon hyviä ja nautinnollisia seksikokemuksia. Vaikka olen alistuvan roolissa, en ole juuri koskaan joutunut kärsimään siitä, ettei nautinnostani välitettäisi. Päinvastoin, tuntuu että enemmän D-miehet ovat kiinnostuneita nautinnostani kuin perusseksin ystävä. Kinkyseksi on rikastuttanut seksielämääni todella paljon ja vain toinen kinky voi ymmärtää sen, miten monipuolista kinkyseksi voi parhaillaan olla ja kuinka paljon se rikastuttaa seksielämää

Monet alistuvat naiset sanovat, että koska ovat arki- ja työelämässä se hallitseva ja ohjia käsissään pitävä osapuoli, seksissä on kiva antaa ohjat toiselle. Tämäkin on varmasti se syy, minkä takia nautin alistumisesta. Saan kerrankin vain olla ja nauttia miettimättä asioita. Minun ei tarvitse miettiä mitä pitäisi seuraavaksi tehdä tai miten pitäisi edetä. Minun ei tarvitse itse olla ohjeistamassa toista mitä nyt tehdään. Aika vapauttavaa välillä. Saan siis hengähtää kaikista stressaavista asioista.

Oikeastaan voin todeta, että saan alistumisesta nautintoa ja mielihyvää ja jotain, jolla pystyn purkamaan stressiä. Jos lähtisin tonkimaan asioita syvällisemmin, voisi mieleeni nousta vielä muitakin näkökulmia asiaan.

Mutta tarviiko minun edes tietää vastauksia asiaan? Mielestäni ei tarvitse.

-Perhis

Kun se vanilja ei enää tunnukaan hyvältä

Pitkästä aikaa päätin taas kirjoittaa blogiini. Aikaa on kulunut taas vaihteeksi, mutta toisaalta haittaako tuo?

Hieman huvittuneenakin kirjoitan tätä tekstiä. Olen nimittäin joskus muinoin kirjoittanut vaniljaseksikokemuksen jälkeen, ettei se vanilja niin huonoa ollutkaan. Nyt ajatukseni vaniljaseksiä kohtaan ovat tyystin muuttuneet.

Kun nykyään ajattelen vaniljaseksiä ja sen harrastamista, minua alkaa vaivaanuttamaan. Kun ennen ehkä jopa nautinkin vaniljasta, niin nykyään se aiheuttaa lähinnä yök-refleksin. Tarkennan tässä, että tarkoitan tässä kohtaa vaniljaseksiä nimenomaan vaniljan kanssa. Toisen kinkyn kanssa vaniljaseksi taas voi olla mukavaa vaihtelua kinkyseksiin. 

Nykyään vaniljaseksi menee entistä enemmän siihen ''haluan välttää''-kategoriaan. Toki sinänsä vaniljaa voi edelleen harrastaa paremman puutteessa, mutta nykyään näen sen enemmän tyytymisenä edes jonkinlaiseen seksiin kuin aitona haluamisena.

Mikä sitten vaniljassa aiheuttaa sen yök-refleksin? Suurella todennäköisyydellä tässä ovat taustalla kokemukset, kun vaniljamiehen kanssa kemiat eivät ole kohdanneet, on ehkä puhuttu kiinnostuksesta kinkyseksiin, mutta loppujen lopuksi seksi on lopulta ollut sitä samaa tylsää vaniljaa. Tai siitä, että toiselle pelkkä anaaliseksi ja vibran käyttö ovat pervoa, kun taas itselleni nuo eivät välttämättä ole niin pervoa. 

 Jos vastapuoli antaa olettaa olevansa kinky tai kiinnostunut kinkyseksistä, mutta loppujen lopuksi homma onkin kerrasta toiseen vain vaniljaa, niin kyllähän se mielenkiintoa latistaa, varsinkin kun feikkaamisen erottaa usein heti. Siksi koenkin vaivaannuttavana kaikenlaiset kehuskelut sillä, että ollaan mukamas kovin pervoja, mutta sitten se lopputulos ei olekaan kovin pervoa.

Tästä tulikin mieleeni, että herra, jonka kanssa kanssa minulla on ollut muutaman vuoden ajan vaniljainen seksisuhde, kutsui minut tänään luokseen. Hän sanoi, että ota leluja mukaan. Kokemuksesta tiedän, että hän tarkoitti pelkkiä vibroja jne, mutta silti mietin pitäisikö vain huvikseen nakata muutamia bdsm-kamoja mukaan ja heittää, että tässä näitä leluja on. Varsinkin kun hän tietää kiinnostuksestani bdsm-seksiin ja on heittänyt joskus, että olisi mielenkiintoista kokeilla sitä.

Koska pelkkää vaniljaa - ei kiitos minulle

Kolmenkympin kriisi

Täysin syyskuussa 30 ja pientä kolmenkympin kriisiä oli nähtävissä. Ajatus 30 vuoden täyttämisestä tuntui hieman ahdistavalta. Ajattelin, että elämäni loppuu kun täytän 30 ja tieto siitä, että vanhenen koko ajan entistä enemmän tuntui ahdistavalta.

Nyt syyskuusta on kulunut jo 3 kuukautta ja kuinka on käynyt? Elämä on täysin entisellään mallillaan. Elämäni jatkuu edelleen, eikä se ole loppunut mihinkään. Päinvastoin nyt jopa tuntuu siltä, että elän elämääni täysillä ja että elämä on parhainta vuosiin.

Mitä 30 vuoden täyttäminen on tuonut elämääni? Konkreettisia asioita vielä vähän. En ole onneksi vielä huomannut ryppyjen lisääntyneen tai mitään muutakaan ulkonäöllisiä asioita. Rauhoittumista kyllä jonkin verran, en enää jaksa juosta baarissa joka viikonloppu, tosin tätä kehityssuuntaa on ollut nähtävissä jo parin vuoden ajan.

Mutta se mikä on lisääntynyt tai ainakin uskottelen lisääntyneen on itsevarmuus. En ole vieläkään kaikissa asioissa se kaikista itsevarmin ihminen, mutta silti koen, että itsevarmuutta on tullut monissa asioissa lisää.

Olen oppinut miettimään vähemmän mitä muut ajattelevat. Teen sitä mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä, enkä mieti muiden mielipiteitä. Olen oma itseni enkä välitä yhteiskunnan asettamista odotuksista. Tiedän, että monessa asiassa en vastaa yhteiskunnan asettamia normeja. Olen sinkku, lapseton ja opiskelen toista korkeakoulututkintoa. En ole naimissa, minulla ei ole vielä lapsia enkä ole tällä hetkellä kokopäivätöissä. En kuitenkaan vaivaa päätäni sillä mitä yhteiskunta tai jäsenet ajattelevat minusta.

Teen nykyään asioita joista nautin. Koska kerran täällä vain eletään. Vaikka joku paheksuisi tekemiäni asioita, kuten irtoseksin harrastamista, teen sitä silti.

On ollut myös vapauttavaa tajuta, että elämä jatkuu edelleen. Tiedostan kyllä, että vanhenen koko ajan lisää, mutta elämä ei silti lopu. Ja hyvä niin, koska monia haaveita on vielä täyttämättä.

-Perhis

Uusi alku voi avata monia ovia

Elokuun ensimmäinen päivä sai aikaan pientä jännitystä minulle. Ei ole enää kovinkaan pitkä aika, kun aloitan opiskelut Porissa. Uutta elämäntilannetta ja ehkä jonkinlaista uutta alkuakin. Olen päässyt pikku hiljaa ''alkujärkytyksestä'' yli ja odotan innoissani opiskeluiden alkamista. Ja ehkä sitä uutta alkua.

Olen miettinyt viime aikoina, että vaikka elämänmuutos toisaalta jännittää, niin pieni maisemanvaihdos voi tehdä jopa hyvääkin. Minusta on nimittäin jonkin aikaa tuntunut siltä, että olen kyllästynyt Tampereeseen. Tai kyllästynyt on ehkä väärä sana, mutta ehkä voitte ymmärtää mitä haen. Olen tajunnut, että ystäväpiirini Tampereella on lopulta aika pieni. Minulla on kyllä Tampereella ystäviä, kavereita ja tuttavia, mutta loppujen lopuksi näen kaikkia heitä aika harvoin. Jotenkin minussa kytee pieni toivonkipinä, että Porissa pääsisin tutustumaan uusiin ihmisiin ja saamaan uusia ihmisiä elämääni.

Yksi syy ''kyllästymiseen'' voi olla myös se, että minulla ei ole tällä hetkellä juuri Tampereella ketään leikkikaveria tai vakkaripanoa. Kaikki potentiaaliset ehdokkaat asuvat muualla. Olen ollut jo jonkin aikaa tyytymätön seksielämääni, ehkä maisemanvaihdos voisi tässäkin tapauksessa auttaa? Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa koen, että uusi alku voi avata monia ovia. Uusi ammatti voi nyt taata oikeasti sen, että voin löytää töitä paremmin ja sieltä mistä haluan. Ja mahdollistaa ihan toiselle paikkakunnalle muuton työn perässä. Ehkä onnistun saamaan uusia ystäviä elämääni. Kaikki voi toki myös mennä päin honkia, mutta olen toiveikas. Ja vaikka en parisuhdetta tällä hetkellä niin aktiivisesti etsi, eihän sitä tiedä, vaikka löytäisin opiskeluiden tms kautta kumppanin itselleni.

En tiedä kannattaako intuitioon luottaa, mutta jonkinlainen tunne minulla on siitä. että tässä voi olla tosiaan uusi alku edessä. Ja hyvä sellainen.

-Perhis

Elämänmuutos

Elämässäni on parin viime vuoden aikana tapahtunut paljon muutoksia. Ensin kohta kaksi vuotta sitten valmistuminen silloisesta opinahjostani, ennen sitä olin jo muuttanut takaisin Porista Tampereelle, viime vuonna vaihdoin työpaikkaa ja muutin Tampereen sisällä uuteen asuntoon. Nyt edessä on taas yksi iso elämänmuutos, kun pääsin yllätys yllätys - Poriin opiskelemaan sosionomiksi. Edessä voi olla siis taas muutto Poriin, tuttuihin maisemiin.

Saadessani eilen uutisen opiskelemaan pääsystä, huomasin tunteeni olevan ristiriitaiset. Olin samaan aikaan hämmentynyt siitä, että ylipäätänsä pääsin opiskelemaan - olin nimittäin varautunut ja vähän uskoinkin, etten pääsisi ensimmäisellä kerralla opiskeleman ja samaan aikaan innostunut uutisesta. Toisaalta huomasin myös, että pieniä negatiivisia ajatuksia tuli mieleeni: Olisiko minusta muuttamaan taas pois Tampereelta ja vieläpä takaisin kaupunkiin, josta sanoin jossain vaiheessa, etten halua sinne ainakaan palata? Tiedostan mahdollisen muuton olevan kyllä vaikea, koska Tampereella minulla on kaikki. Ystäviä, perhe, kiva asunto ja kaikki minulle tutut ja turvalliset asiat kuntosalista vakihierojaan.

Olen huomannut iän myötä, että elämänmuutokset aina vähän järisyttävät arkeani. Vaikka tykkään muutoksista ja uusista asioista, minussa on myös puoli, joka tykkää kaikesta tutusta ja turvallisesta. Arvostaa sitä, että asiat pysyvät samana. Siksi mahdollinen edessä oleva muutto saa hieman mietteliääksi. Vaikka kyseessä on tuttu kaupunki, huomaan juurikin ajattelevani, että pystynkö hyvästelemään ystäväni ja perheeni taas vaihteeksi ja jättämään taakseni kaiken tutun ja turvallisen Huomasin yöllä nukkumaanmennessäni miettiväni tyhmiäkin asioita. Löydänkö Porista yhtä hyvän kuntosalin kuin tämänhetkisen salin missä käyn? Löydänkö kivan asunnon itselleni? Tutustunko uusiin ihmisiin? Tänään, kirjoittaessani tätä tekstiä, oloni on jo paljon positiivisempi. Toki Pori ei ole edelleenkään kovin kaukana Tampereesta ja olenkin tätä asiaa hokenut nyt itselleni.

Olen toki myös innoissani, ainakin opiskeluiden alkamisesta. Opintosuunnitelman selaaminen ja kurssien selaaminen on saanut minut innostukseeksi, koska nyt tuntuu, että olen päässyt opiskelemaan alaa, joka todella kiinnostaa ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen toki myös tässäkin ollut jo hieman negatiivinen, kun olen miettinyt, jaksanko palata taas opiskeluiden pariin, kun viimeisimmistä valmistumisestakin on vasta pari vuotta aikaa. Toisaalta se, että löytyy motivaatiota ja innostusta, on jo hyvä asia.

Edessä on siis jälleen iso muutos ja koska kaikki tulee tapahtumaan nopeasti (kouluni alkaa jo 27.8), tajusin, että kaiken keskellä minun pitää antaa myös aikaa itselleni. Hyväksyä taas tuleva muutos elämässä ja ymmärtää se, etttä elämästä voi edelleen nauttia, vaikka se tapahtuisi jossain muualla.

-Perhis

Perhonen heräsi eloon

On kevät. Luonto heräilee taas, linnut laulavat ja perhoset tulevat ulos kuorestaan. Niin olen minäkin tehnyt tauon jälkeen.

Olen pitänyt taukoa niin blogin kirjoittamisesta kuin myös scenestä. Sceneen palua en ole vielä täysin tekemässä, mutta blogini pariin haluan palata. Olen monta kertaa ajatellut, että kuinka paljon minulla on kirjoitettavaa, mutta en ole kokenut aikaa oikeaksi. Nyt kun on kevät ja ihmiset heräävät eloon, heräsin minäkin ja siksi on aika palata blogin pariin.

Mistä alottaisin? Ehkä olisi hyvä kertoa syy kaikelle tauon pitämiselle.

Viime keväällä/kesänä ihastuin erääseen mieheen, josta blogissani olen myös mainnut. Meillä oli pelkkä seksisuhde näin jälkikäteen ajateltuna, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua ihastumasta mieheen. Näin aikuisiällä ihastun harvoin, mutta kun ihastun, ihastun kunnolla, kuten ihastuin tähänkin mieheen. Ihastuessani koen muut miehet usein epäkiinnostavina ja vaikka en yleensä tykkää vertailla ihmisiä toisiinsa, ihastuneena vertaan ihastukseni kohdetta muihin miehiin.

Meidän seksisuhteemme oli loppujen lopuksi aika lyhyt, kestäen vain muutaman kuukauden. Emme edes sessioineet, panimme vain. Näin jälkikäteen, kun ihastukseni on laantunut, pidän seksiämme - ei pahalla häntä kohtaan, ehkä jopa vähän tylsänä. Vaikka olen seksuaalinen ihminen, joka nauttii myös pelkästä panemisesta, olen huomannut, että pelkkä rynkyttäminen ilman leikkimistä ei riitä minulle. Vaikka itse seksi olisi alistavaa, niin kuin se meidänkin kohdalla oli, niin jos seksi on samanlaista kerrasta toiseen eli kulli kurkkuun ja sitä rataa ja monipuolisuutta ei ole tai kunnon sessiointia, homma on liian yksipuolista minulle. En tuolloin sitä tajunnut tai ehkä tajusinkin sisimmässäni, mutta vasta jälkikäteen olen todennut, että vaikka seksi oli hyvää, se ei riittänyt minulle.

Näin jälkikäteen olen tajunnut, että olisin kaivannut paljon muuta. Kun miettii erilaisia suhdemuotoja, minulle sopisi parhaiten fwb-suhde, jossa seksin lisäksi olisi muutakin touhua, kuten vaikka leffojen katselua yhdessä. Meillä ei ollut seksin lisäksi mitään muuta. Edes läheisyyttä ei ollut kauheasti, koska hän perusteli, että on niin tunteellinen mies, että haluaa nauttia läheisyydestä vain parisuhteessa. Ymmärrän kyllä tämän, mutta itse ajattelen, että pelkän rajunkin seksin jälkeen on mukava maata toisen kainalossa ja nauttia läheisyydestä.

Tässä kerrroin oikeastaan vain siitä, minkälaiseksi koin ''juttumme''. Mikä sitten ajoi minut taukoon scenessä ja blogin parissa?

Voi olla, että ihastumiseni mieheen vaikutti asiaan, koska jossain vaiheessa kesällä aloin menettää mielenkiintoni sceneä ja myös bdsm-baaria kohtaan. Aloin tuntea itseni jotenkin ulkopuoliseksi scenessä, vaikka kinky olen itsekin. Ehkä se vaikutti, että tuolloin tykkäämäni mies ei hengaile scenessä ja koin, että scenessä ei ollut tuolloin kiinnostavia miehiä. Bdsm-baarin kohdalla kyllästyin vain yksinkertaisesti ilmapiiriin ja siitä, että samat riidanaiheet toistuvat vuodesta toiseen. Totesin vain, ettei minua kiinnosta keskustella tai tapella siitä, minkälaista on oikea kinkyily.

Matkan varrella olen myös ollut tarkoituksella yksin ilman seuraa. Kun ihastukseni mieheen oli vahvimmillaan, en kokenut mielenkiintoa muihin miehiin tai pystynyt päästämään muita miehiä lähelleni. Näinä aikoina toimin vähän tapojeni vastaisesti kokiessani muutaman yhden kerran jutun, koska kaipasin seksiä, mutta tuntui haastavalta löytää mitään pysyvämpää. Lisäksi koska olen muutenkin kohdannut suhderintamalla kaikenlaisia pettymyksiä, ghostauksista sekopäisiin yksilöihin, tuntui hyvältä idealta ottaa aikaa vain omalle itselleen.

Nyt, kun aikaa on kulunut, huomaan että alan herätä eloon ja tulla ulos kuorestani. En tiedä onko se kevät, joka on parantanut mielialaani, kulunut aika vai se, että ihastumastani miehestä on ajan myötä paljastunut piirteitä (ei mitään pahoja, mutta sellaisia, jotka eivät vetoa minuun), joka on myös auttanut ylipääsyssä.

Kun on viettänyt horroselämää, eloon herääminen tuntuu niin mahtavalta. Nyt tuntuu, että alan pikku hiljaa taas nauttimaan seksistä muiden miesten kanssa, minulla on kiinnostusta etsiä seuraa ja bloginkin kirjoittaminen tuntuu taas luontevalta.

Ihastumani mies käy edelleen välillä mielessäni enkä ole suinpäin syöksymässä kenenkään kanssa uuteen juttuun, enkä välttämättä ihastu heti kehenkään uuteen ihmiseen. Muta valoa kohti ollaan koko ajan menossa ja se tuntuu niin hyvältä.

-Perhis

Ps. Juttelin tämän miehen kanssa eilen pitkästä aikaa. Hän kertoi tapailevansa jotakin naista. Tuntui mahtavalta huomata, että en ollut tuosta uutisesta mitenkään surullinen. Valoa kohti ollaan siis todella menossa

Scenetauko

Olen pitänyt jo jonkin aikaa taukoa sekä bileistä että miiteistä ja myös jonkin verran bdsm-baarista. Tauon syynä on ollut se, että kyllästyin scenen ja baarin toimintaan. Sisäsiittoisuuteen ja sisäpiirimeininkiin, kuppikuntiin ja truemeininkiin. Lisäksi foorumi/yhteisö, jossa kaltoinkohdeltua subia ei oteta tosissaan, ei ole minun juttuni.

Nykyään ihmiset usein puhuvat siitä, kuinka sometauko tai tauko älylaitteista on tehnyt hyvää. Itsekin huomaan, että scenetauko on tehnyt vain hyvää minulle.

En ole ehkä enää niin ärtyisä kuin ennen. Kun ei lue mitä truemasterit ja truekinkyt kirjoittelevat foorumilla, on mielialakin paljon parempi. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään intoa lukea truejuttuja, joten pysyttelen tämänkin asian takia osittain poissa baarista.

Lisäksi tajuan nyt, että scenessä ollessani koin paljon paineita monen asian suhteen. Vertailin itseäni muihin ja mietin olenko hyvä subi ja sitä rataa. Nyt oloni on paljon vapaampi. Voin olla sellainen kuin haluan ilman että tarvitsee miettiä, olenko nyt kunnollinen subi. Voin pervoilla tai olla pervoilematta, voin pervoilla niinkuin haluan tai millä tavalla tahansa. Enää en murehdi siitä, että minun pitäisi kestää paljon kipua ollakseni jotenkin hyvä subi tai kerätä takamus täyteen mustelmia, ollakseni ihailtu masokisti scenessä. Tai jaksa välittää truekinkyjen ihmettelyä siitä, kun tällä hetkellä harrastan enemmän pelkkää panemista kuin varsinaista pervoilua.

Nyt minun ei tarvitse välittää truemastereiden viesteistä, jotka syyttävät subeja karkkikauppasubeiksi, mutta ovat itse valmiita työntämään subin sivuun, jos sub ei suostu alistumaan heille kaikilla tavoilla. Nyt voin lähestyä miehiä esimerkiksi Tinderissä tai Facebookissa omilla kasvoillani ja nimelläni ja tulla kohdatuksi ennenkaikkea ihmisenä.

Scenessä on hyvääkin, mutta tällä hetkellä en koe, että bdsm-scene tarjoaa minulle mitään. Ehkä sitten jossain vaiheessa palailen sceneen, jos ja kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä ei siltä tunnu.

- Perhis

Olen oman elämäni herra

En ole päivittänyt blogiani vähään aikaan. Osittain siksi, että minulle ei ole tapahtunut mitään uutta tai merkittävää. Tai no, jos ei uutta niin itsetutkiskelua ja scenetaukoa ainakin.

Maaliskuusta lähtien olen tajunnut, että minulla on meneillään jonkinlainen scenetauko. En ole juuri käynyt bileissä ja miiteissä taffia ja yhtä epävirallista miittiä keväällä lukuunottamatta. En myöskään hengaile enää bdsm-baarissa kauhean paljon. Käyn lähinnä vilkaisemassa, onko meno siellä muuttunut ja kun totean, että samat trueaiheet ovat baarissa edelleen pinnalla, totean, että kyseinen sivusto ei tällä hetkellä ole juttuni. Kuten ei ole myöskään itse scene.

Minä vain kyllästyin sceneen. Siihen, että menen tapaamaan ja esittämään hyvää kaveria tai ystävää ihmisten kanssa, jotka eivät edes välttämättä tiedä oikeaa nimeäni. Kyllästyin kuppikuntameininkiin ja sisäänpäinlämpenevään toimintaan. Siihen, että ihmisiä kiinnostaa vain pervopuoleni, eikä muut asiat. Koko scene aiheuttaa tällä hetkellä minulle vain evvk-fiiliksen, vaikka mukavia ihmisiä scenessä onkin - mutta heitä taas tapaan mieluiten scenen ulkopuolella. Vaikka kahden kesken kahvilla.

Olen myös jo pidemmän aikaa ollut kyllästynyt baarin meininkiin. Sivusto, jossa ihmiset oikeasti väittelevät siitä, mikä on oikeanlaista kinkyilyä tai sivusto, jossa ei välttämättä uskota rikoksen uhriksi joutunutta subia, ei ole minun sivustoni. Totean baarista tällä hetkellä samalla tavalla kuin scenestä. Se ei tarjoa minulle tällä hetkellä kauheasti mitään, edes seuranhaun suhteen.

Yllättävää tai ei ehkä niin yllättävää kyllä, tauko on tehnyt hyvää. Olen tajunnut, että olen kokenut jonkinlaista ristipainetta scenessä ollessani. Olen miettinyt olenko tarpeeksi hyvä subi, kun en suostu siihen ja siihen mihin subit ehkä yleensä suostuvat. Olen ostanut fetish-vaatteita osittain ehkä siksi, koska olen ajatellut, että kinkyn pitää pukeutua fetishvaatteisiin ollakseen uskottava kinky. Vertaillut itseäni muihin.

Tauon aikana olen tajunnut, että vain minä määritän asiat elämässäni. Minkälaisiin vaatteisiin pukeudun, minkälaisista asioista tykkään kinkyilyssä jne. Kaikki nämä ovat vain minun päätettävissäni ja kenelläkään ei ole oikeutta tulla arvostelemaan valintojani. Koski sitten kinkyilyä tai normielämää.

Tauon aikana olen muutenkin harrastanut itsetutkiskelua. Olen tajunnut niin vahvasti sen, että tämä on minun elämäni ja teen itse valintoja elämässäni. Olen esimerkiksi jonkin aikaa kokenut halua pelkkään vaniljaseksiin, johtuen ehkä pimeistä illoista. En koe mitenkään huonoa omatuntoa halustani pelkkään tylsään vaniljaan tai mieti olevani epäuskottava kinky tämän haluni takia. Tämä on minun elämäni ja elän sitä niin kuin haluan. Vaikka muuttuisin uudestaan vaniljaksi, kellään ei pitäisi olla mitään arvosteltavaa.

Oivallus siitä, että olen tosiaankin oman elämäni herra, tuntuu hyvältä.

-Perhis

Ihastuminen D/s suhteessa

En ole kirjoitellut taas vähään aikaan blogiini, osittain siitä syystä, että elämässäni ei ole oikein tapahtunut mitään uutta ja mullistavaa. Minulta löytyy edelleen sama seksikumppani/leikkikaveri, jonka kanssa tilanne on pysynyt aika samanlaisena, mitä nyt olen onnistunut kehittämään häntä kohtaan tunteita/kiintymystä. Ei mitään yllättävää minun kohdallani..

Ihastun nykyään aika harvoin miehiin verrattuna nuoruusvuosiin. Mutta kun ihastun, ihastun kovaa. Ihastuessani muutun monogamisesta vieläkin monogamiseksi. En ole kiinnostunut touhuamaan tai tapailemaan muiden miesten kanssa, mielessäni pyörii vain ihastukseni kohde ja odotan hänen tapaamistaan perhoset vatsassa. Leikkikaverinikin kohdalla olen huomannut, etten ole pitkään aikaan ajatellut seksiä muiden miesten kanssa, vaikka puhetta toisen miehen mukaan ottamisesta seksiin onkin hänen kanssaan ollut.

Vaikka ihastunkin lopulta vain harvoin, ihastumiseen ei kohdallani vaadi lopulta paljon. Minulle oikeastaan riittää, että seksi sujuu ja kyseinen ihminen on fiksu ja mukava ja tadaa, ihastuminen voi olla taattua. Ei tämä tietysti jokaisen kohdalla päde, mutta kun mietin viime vuosien ihastuksiani, heissä on monissa samoja piirteitä, vaikka ovatkin ihmisinä ihan erilaisia. Jokainen heistä on ollut älykäs, huumorintajuinen, mukavaluonteinen ja seksi on ollut hyvää. Leikkikaverini kohdalla korostuu myös hänen lämminhenkisyytensä ja empaattisuutensa, tiedän hänen olevan hyvä isä lapsilleen ja tämä lämminhenkisyys ja tieto hyvästä isyydestä on kohdallani toiminut varmasti yhtenä syynä, miksi olen häneen kiintynyt.

Miten ihastuminen sitten vaikuttaa D/s suhteeseen tai seksisuhteeseen? Omalla kohdallani ihastuminen on vaikuttanut juuri siihen, etten ole kiinnostunut muista miehistä. Bdsm-baarissa on ollut kirjoituksia siitä, kuinka tunteet ja ihastuminen ovat pilanneet D/s suhteen. Itse en moista ole huomannut, tosin tämä johtunee myös siitä, että en ole vielä uskaltanut kertoa ihastumisestani leikkikaverilleni. Lisäksi koen, että päinvastoin, nyt kun minulla on tunteita/kiintymystä toiseen, seksi on entistä parempaa mielestäni. Pystyn kyllä harrastamaan seksiä ilman tunteitakin, mutta kohdallani seksi on kuitenkin aina parempaa, jos tunteita on mukana. Koen, että tunteet syventävät alistumista ja seksiä - ihmiselle, josta tykkää, on mukavampi alistua kuin täysin randomille ihmiselle, jonka kanssa ei ole mitään tunnesidettä.

Toisaalta ihastuminen voi aiheuttaa myös negatiivisia piirteitä. Mustasukkaisuus voi lisääntyä, varsinkin jos yhteisistä pelisäännöistä ei ole sovittu tai suhteen laadusta ei ole keskusteltu. Leikkikaverini kohdalla tilanne on vähän vaikea siinä mielessä, että en tiedä hänen tunteistaan tai myöskään ajatuksistaan ''suhteemme'' laadusta. Ajatteleeko minua hän pelkkänä kaverina, jonka kanssa voi silloin tällöin paneskella vai jonakin muuna? En tiedä vastausta, koska en ole valitettavasti vielä uskaltanut ottaa asiaa puheeksi.

Varsinkin yksipuolinen ihastuminen mielletään usein negatiiviseksi asiaksi. En itsekään koe nykyistä tilannetta täysin positiivisena, koska en tiedä miehen tunteista ja tiedostan, että minulla voi olla parhaillaan käynnissä yksipuolinen ihastuminen. Mutta silti koen, että tässä tilanteessa tunteet eivät ole huono asia. Kun saan aikaan itselleen mukavan tunteen, kun ajattelee toista tai kun saan toiselta viestiä ja tulen viestistä hyvälle tuulella, en pidä huonona, että olen ihastunut toiseen. Niin paljon piristystä tunteet ja ihastuminen kuitenkin antavat harmaaseen arkeen ja rakkauselämään.

-Perhis

Uudet haasteet odottavat

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo viikko aikaisemmin blogiini, mutta en ole jostain syystä saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin haluan jakaa tämän asian kanssanne, monille ehkä pienen asian, mutta minulle ison asian. Olen löytänyt uuden työpaikan!

Kävin pari viikkoa sitten erään nousevan sosiaali- ja terveysfirman haastattelussa. Olin hakenut heille henkilökohtaiseksi avustajaksi. Oliko kenties työnhakuni ja monet ''et tullut valituksi tehtävään''-lauseet saaneet aikaan sen, että nytkään en varsinaisesti odottanut saavani työpaikkaa. Varsinkin, kun haastattelu oli ryhmähaastattelu ja uskoin muiden haastateltavien menevän ohitseni esimerkiksi heidän koulutustensa avulla.

Kuitenkin samana päivänä, vain pari tuntia haastattelun jälkeen sain puhelun, jossa minulle tarjottiin työtä. En miettinyt kahta sekunttiakaan, kun päätin ottaa työn vastaan. ''Hemmetti, mulle soitetaan ja tarjotaan ja työtä, en todellakaan aio luopua tilaisuudesta'' mietin jälkeenpäin.

Uusi työni ei ole palkallisesti mikään paras vaihtoehto ja tiedostan jo parin tehdyn työvuoron perusteella, että kyseessä on rankkaa työtä, mutta tämä työ on minulle kuitenkin, jos ei vielä lottovoitto, niin voitto ainakin. Ensinnäkin olen halunnut pitkään tehdä työtä, jossa saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja kenties auttaakin heitä. Lisäksi tämä työpaikka tuntuu todellakin voitolta kaiken työnhaun jälkeen.

Kun on yli puoli vuotta etsinyt töitä saamatta niitä, sitä kyynistyy väkisinkin ja alkaa pikku hiljaa ehkä menettämään toivoaan. Kenties väsymään loputtomaan hakemusten täyttämiseen. Ehkä jopa ajattelemaan, että mitään töitä ei löydykään. Ajatellen kaikkea työnhakua, jota olen tehnyt, tämä työ tuntuu todellakin melkein siltä lottovoitolta. Vihdoinkin työnhakuni tärppäsi! Se fiilis, kun minulle soitettiin ja tarjottiin töitä, oli mahtava.

Aiheesta hieman sivuten, minun pitää tuoda myös esille eräs toinen asia. En tiedä onko tähän vaikuttanut ikäni, lisääntyvä elämänkokemukseni, vai mikä, mutta olen huomannut itsevarmuuteni ja itseluottamukseni nousseen viime aikoina.

Olen aina ollut uusissa tilanteissa se jännittäjä. Jännittänyt työhaastatteluita, uuteen työhön menemistä ja niin edelleen. Olen aikoinaan jännityksen takia jättänyt pari minulle tarjottua työtäkin väliin, koska itseluottamukseni ja usko omiin kykyihini ei ole tuolloin ollut suuri.

Nyt tilanne on aivan toinen. Huomaan uskaltavani ottaa haasteita monella elämän osa-alueella. Uskalsin esimerkiksi ottaa tämän työn vastaan. Nuorempana en ehkä olisi uskaltanut, koska ajattelin tuolloin, etten pärjäisi työssä. Nyt ajattelen kaikki uudet työt haasteena, enkä ensimmäisenä ajattele, että en selviäisi uudessa työssä.

Uskallan nykyään heittäytyä enemmän ja ottaa jopa riskejä. Myös ihmissuhteiden osalta.

En tiedä mitä on tapahtumassa, mutta suunta ja muutos  vaikuttaa hyvältä.

Lisäksi voin pitkästä aikaa sanoa kunnolla, että elämä hymyilee.

-Perhis

"Onko tämä minulle tärkeä asia"

Minulla on tässä meneillään jonkinlainen seksisuhde erään dominoivan miehen kanssa, jonka tapasin erään Facebookin sinkkuryhmän kautta. Olemme tässä jo tavanneet viitisen kertaa ja kun tapaamisemme ovat tähän asti rajoittuneet lähinnä alistavaan panemiseen, niin nyt olemme edenneen ihan kunnon session miettimiseen.

Emme ole miehen kanssa puhuneet siitä, mikä juttumme nimi on. Sen tiedän, etten mies ole varsinaisesti etsimässä tällä hetkellä mitään vakavampaa. Myönnän kuitenkin olevani kiinnostunut tutustumaan enemmän ja lisää mieheen. Hän on komea, huumorintajuinen, fiksu, empaattinen, itsevarma. Hänessä on oikeastaan lähes kaikkea niitä asioita, mistä tykkään miehessä - paitsi ettei hän halua enää lapsia viiden lapsen jälkeen. Ja koska hänelle on tehty sterilisaatio, joten päätös siitä, ettei lapsia hänelle tule, on lopullinen eikä mikään sellainen, että yksi lapsi saattaisi vielä joskus olla tervetullut.

Olen tämän miehen myötä ja oikeastaan jo jonkin aikaa olen miettinyt omia haaveitani lapsensaannista. Haluanko oikeasti lapsia?

Yläasteelta lähtien olen ajatellut haluavani lapsia. Kukaan ei ole koskaan painostanut minua hankkimaan lapsia, enkä koe yhteiskunnan painostaneen minua, vaan jotenkin ajatus omista lapsista on aina kulkenut minussa. Olen tuonut haaveeni omista lapsista näkyvästi esille. Olen parisuhdetta ajatellen kieltäytynyt deittailemasta miehiä, jotka eivät missään nimessä halua lapsia. Olen baarin puolella kirjoittanut paljon kirjoituksia haaveestani saada lapsia. Pelännyt, olenko pelottava subi, kun haluan omia lapsia.

Oikeastaan jo viime vuoden puolelta olen kyseenalaistanut ja alkanut pohtia, että haluanko todella lapsia. Olisiko minusta äidiksi oikeasti?

Mikä sitten on saanut mieleni ehkä vähän muuttumaan tai ainakin pohtimaan asiaa?

Ehkä isoimpana asiana on se, että kun on elänyt jo kahdeksan vuotta sinkkuna, on tottunut sinkkuuden tuomaan itsenäisyyteen ja vapauteen. Olen miettinyt paljon, olisinko lapsen takia valmis luopumaan omasta ajastani ja vapaa-ajastani? Tiedän, ettei oma elämä lopu lapsen saamiseen, mutta tosia asia on, että oma vapaa-aika ja elämä kuitenkin vähenee radikaalisti ja tästä lähtien elämä kulkee lapsen ehdoilla. Halusi tai ei. Voit toki lähteä reissaamaan, kahville, shoppailemaan jne, mutta joko sinun pitää ottaa lapsesi mukaan tai sitten sinun pitää jättää lapsi isän kanssa kotiin tai viedä mummulaan hoitoon.

Olen myös hieman introvertti ja jo pienten siskonlasten kanssa olen huomannut väsyväni, jos olen ollut heidän kanssaan vaikka päivän ajan. Jos väsyn jo siskonlasten kanssa, niin miten jaksan omien lasten kanssa, varsinkin jos he ovat yhtä riehakkaita kuin siskonilapset ja lapsia siunaantuisi monta?

Väsymisestä tuli mieleen, että varsinkin pikkulapsiaikaan yhdistetään usein unettomat yöt. Tätä ei tietysti toteudu kaikkien lasten kohdalla, mutta unettomia öitä on varmasti luvassa, kun lapsia on. Minulla on jo ennestään unettomuutta. Nukun öitä välillä huonosti, heräilen öisin ja saatan olla aamuisin hyvin väsynyt. Jaksaisinko uniongelmaisena unettomia öitä lasten kanssa?

Seuranhaun kannalta olen huomannut taas sen, että ne miehet, joista olen itse ollut kiinnostunut, eivät ole halunneet lapsia. Eivät ole halunneet joko ollenkaan tai eivät ole enää aikaisempien lapsien jälkeen halunneet uusia lapsia.

Tämän asian pohtiminen on omassa identiteetissäni ja minässäni kenties isoin prosessi. Asia ja arvo, jota olen pitänyt itsestäänselvänä, ei välttämättä olekaan enää itsestäänselvä asia, jota välttämättä tavoitella.

Haluanko siis lapsia joskus? Tällä hetkellä minun on pakko sanoa, että en tiedä. Toisaalta näkisin itseni perheenäitinä. Toisaalta en. En edes tiedä olenko sellainen äitimäinen ihminen, kuten monet kaverini ovat, vaikka pidän paljon lapsista ja minusta on sanottu, että minusta tulisi hyvä äiti.

Asian pohtiminen vaatii vielä aikaa ja mihin tulokseen päädynkään, sen aika näyttää.

- Perhis

Surun ja vitutuksen käsittely huumorin avulla

Tänään on ollut taas vaihteeksi kiukkupäivä. Kaikki on ottanut päähän ja ärsyttänyt, eikä ole edes maanantai.. Ajattelin aluksi kirjoittaa siitä, miten käännän kaiken surun ja vitutuksen  positiivisen ajattelun puolelle, mutta kun jälleen kerran huomasin, mikä minun kohdallani auttaa vitutuksen/surun poistossa, ajattelin tehdä tästä keinosta oman tekstin. Tämä keino on huumori/nauru.

Me ihmiset käsittelemme surua ja vitusta eri tavoin. Joku lähtee salille tai juoksulenkille, joku purkaa oloaan läheiselle ystävälle, joku saattaa kirjoittaa päiväkirjaan tai blogiin olostaan, joku saattaa vaikka kutoa sukkaa. Itselleni kirjoittaminen on tietysti jonkinlaista terapiaa ja vitutuksen ja surun poistokeino, mutta niin on myös huumori ja nauru.

Nauran usein, voisi sanoa, että nauran lähes päivittäin. Vaikka saatan varsinkin uusiin ihmisiin tutustuessa olla hieman varautunut, osaan kuitenkin naurun ja huumorin avulla vapautua. Huumorintaju on itselleni erittäin tärkeä asia, niin itsessäni kuin myös ystävässä, kumppanissa tai oikeastaan kenessä tahansa ihmisessä, jonka kanssa olen tekemisissä.

Nauran hyvin monenlaiselle huumorille. Niin musta huumori kuin perinteinen aivot-narikkaan huumori sytyttää ja onhan se tilannekomiikkakin aina välillä hauskaa.. Minun kohdallani naurua voi aiheuttaa niin hauska Youtube-video, jokin hauska Facebook-keskustelu tai esimerkiksi hauska kirja.

Miten nauru sitten toimii terapiana tai surun poistattajana? Jokainen meistä varmaan muistaa sellaisia hetkiä, kun olemme nauraneet niin paljon, että vatsaan sattuu tai kyyneliä tulee silmistä. Tällaiset naurukohtaukset rentouttavat yllättävän paljon. Kun nauraa 5 minuuttia putkeen niin, että vatsaan sattuu, ei naurukohtauksen loppuessa juurikaan enää vituta, kun olo niin hyvä ja endorfiininen. Parhaimmillaan olo on täysin rentoutunut.

Naurun avulla saa myös yksinkertaisesti ajatuksia muualle. Jos katson Youtubesta jotain hauskaa remix-videota, joka parhaimmillaan saattaa kestää viisikin minuuttia, niin aika hyvin tuona aikana saa  ajatuksia pois surullisesta tai ärsyttävästä asiasta. Ja kuten yllä totesin, ikävät asiat saattavat olla kokonaan poissa mielestä, kun on oikein paljon naurattanut.

Moni vakavasti sairas ihminen sanoo nauttivansa huumorista, jopa hyvin mustasta sellaisesta. En ihmettele yhtään. Huumorin avulla pystyy käsittelemään myös vaikeita asioita.

Minulle huumori ja nauru ovat yksi elämäni tärkein lääke ja piristys. <3

-Perhis

Mikä on seksuaalinen suuntautumiseni?

Baariin on tullut profiilien kohdalle uusi merkintä, johon voi merkitä seksuaalisen suuntautumisensa. Täyttäessäni kyseistä kohtaa, ajattelin seksuaalisen suuntaumisen määrittelyn olevan helppoa. Mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Aluksi merkitsin kohtaan suuntauksen ''heteroflexible''. Tämä alkoi pian tökkimään: ''No en mä kai heteroflexible ole''. Sen jälkeen merkitsin kohtaan heteroseksuaali. Tämäkään ei tuntunut oikealta: ''No kun heteroseksuaali kuulostaa niin tylsältä''. Profiilissani lukee tällä hetkellä heteroseksuaali, mutta voi olla, että muutan kohdan ''en halua määritellä/en tiedä''.

Mikä siis on seksuaalinen suuntautumiseni? Tarkastellaanpas sitä vähän.

Seksuaalisesta suuntautumisesta tiedän sen verran, että n. 99% prosenttia olen miehiin päin suuntautunut. Olen ihastunut ja kiinnostunut nimenomaan aina miehistä. Monet heteroksi itseään kutsuvat naisetkin ovat joskus kertoneet ihastuneensa naisiin, mutta itse en muistele missään vaiheessa kokeneen romanttisia tunteita naisia kohtaan.

Seksipuolen suhteen asia ei ole niin yksiselitteinen. Nautin erittäin paljon seksistä juuri miesten kanssa ja etsin nimenomaan miehiä leikkikaveriksi. Olen aikoinaan harrastanut parikin kertaa seksiä naisen kanssa ja nauttineeni kyllä omalla tavallaan seksistä naisen kanssa - vaikka lopulta seksi miehen kanssa on vienyt voiton. Minulla on ollut myös fantasioita naiselle alistumisesta. Tällä hetkellä tosin seksi naisen kanssa kiinnostaa vielä vähemmän mitä se on joskus kiinnostanut. Olen kyllä ilmoittanut, että minusta voi saada toisen naisen esimerkiksi kolmen kimppaan ja voisin mahdollisesti sessioida toisena subina, mutta en esimerkiksi ole tällä hetkellä etsimässä mitenkään aktiivisesti paria leikkimään tai harrastamaan seksiä kanssani.

Mites sitten porno ja muut kiihokkeet? Pornon kohdalla tuleekin jännä juttu esille. Olen ehkä tyypillinen nainen siinä mielessä, että katson lopulta aika harvoin pornoa ja silloin jos katson, se on ehkä enemmän fetish-pornoa kuin täysin bdsm-aiheista pornoa. Ja silloin kun pornoa katson,  niin katselen usein naisten välistä pornoa - poislukien kimppapornot, jossa aina katselen pornoa, jossa on vähintään yksi mies mukana. Jotenkin olen kokenut esimerkiksi naisten välisen bdsm-pornon paljon kiihottavampana kuin perinteisen Master-Subi-pornon. Mikä taas on siinä mielessä ristiriidassa halujeni kanssa, etten tällä hetkellä niin kauheasti haaveile naiselle alistumisesta. Voi tietysti olla, että Master-Subi-asetelma on niin tavallinen asetelma, joka toistuu niin pornossa, tosielämässä kuin eroottisissa novelleissa, että sitä mielummin katsoo vähän harvinaisempaa asetelmaa.

Romanttisista tunteista kun mainitsin, niin pitää mainita, että tykkään kyllä katsella todella paljon kauniita naisia. Huomaan usein selaavani kauniiden naisten kuvia esimerkiksi Instagramista ja kinkybileissä tykkään katsella kauniita naisia korseteissa ja koroissa. Tässä tosin ehkä korostuu enemmän visuaalisuus kuin seksuaalisen kiihotuksen saaminen. Olen visuaalinen ihminen, joka tykkää katsoa kauniita ja komeita ihmisiä. Ja toisaalta kauniiden naisten katsominen ei ole mikään salattu asia naisten toimesta..

Nykyään puhutaan paljon sukupuolten ja seksuaalisen suuntautumisten monpuolisuudesta. Itselleni seksuaalinen suhtautuminen ei sisänsä aiheuta ahdistusta. Tiedän mistä viehätyn ja mistä en viehäty ja hyväksyn seksuaalisen suuntautumisen. En ehkä pysty määrittelemään täysin omaa seksuaalista suuntautumistani, mutta toisaalta tarvitseeko sitä määritellä? Minä olen mikä olen, enkä siitä muuksi muutu.

-Perhis

Ihmissuhteiden tarkastelua

Minulla on jo jonkin aikaa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia muita kinkyihmisiä kohtaan. Sellaisia tunteita, että haluaisin vain ottaa kunnolla etäisyyttä ensinnäkin joihinkin kinkyihin. Mistä tunteeni ja ajatukseni sitten johtuvat? Lienee parasta avata eräs kinkyihmissuhdetta, josta kenties nämä ristiriitaiset tunteet tulevat.

Koin viime vuonna yhden rankimmistani ihmissuhteista. Kyseessä oli kaverisuhde erääseen switch-mieheen. Tutustuimme erään Facebook-ryhmän kautta ja näin jälkikäteen ajatellen, häneen tutustuminen oli virhe. Tai ainakin virhe oli alkaa tutustua sen syvemmin häneen.

Jälkikäteen tarkasteltuna, suhteemme oli hyvin yksipuolinen, joka oli höystetty ties millä minua ahdistavalla asialla. Kyseinen mieshenkilö - anteeksi kirjoitan nyt aivan suoraan, ei ole henkisesti aivan tasapainoinen ihminen. Suhteen aikana hän loukkaantui hyvin herkästi asioista - esimerkiksi silloin, jos en heti vastannut hänen viestiinsä tai jos en halunnut jutella hänen kanssaan puhelimessa, kun hän oli kännissä. Kaikki vika tuntui aina olevan muissa, hän kuormitti minua ongelmillaan ja minulle tuli olo, että minun pitäisi elää häntä ja hänen ongelmiaan varten. Hän soitteli kännipuheluita, eikä meinannut muutenkaan aina tajuta sitä, että en välttämättä esimerkiksi nukkumaanmenon kynnyksellä jaksa alkaa puhumaan tuntien puheluita. Hänellä esiintyi myös itsetuhoisia ajatuksia ja hän ei halunnut/tahtonut ymmärtää minua, kun yritin aina välillä selittää, että koin suhteemme liian raskaana minulle.

Jotta en antaisi liian negatiivista vaikutelmaa, niin meillä oli myös hyviä hetkiä. Tapasimme livenä pari kertaa ja varsinkin pari ensimmäistä tapaamiskertaa olivat oikein mukavia. En myöskään itse ollut mikään pyhimys. Varon yleensä sanojani jopa suuttuneena, mutta tälle ihmiselle sanoin asioita, joita kaduin myöhemmin.

Tämän vuoden alussa tein asian, jota olin miettinyt jo pitkään. Katkaisin yhteydenpitoni häneen. Estin hänet Facebookissa ja estin hänen numeronsa kännykässäni niin, ettei hän pysty ottamaan minuun yhteyttä. Vaikka ristiriidoista johtuen yhteydenpitomme oli vuoden alussa vähäistä, tunsin kuitenkin, että haluan laittaa suhteellemme lopun. Olin uuden vuoden lupauksena tehnyt lupauksen, että pidän elämässäni vain ihmisiä, jotka tuottavat minulle hyvää oloa ja tämä ihminen ei kuulunut niihin, jotka aiheuttavat minulle hyvää oloa. Päinvastoin, loppuaikoina kun katselin hänen Facebook-profiilikuviaan, jonkinlainen ahdistus täytti rintani. Sellainen ahdistus, joka viestittää, että kyseisessä ihmisessä ei ole välttämättä kaikki kunnossa.

Sen jälkeen kun olen estänyt hänet, minut on täyttänyt helpotuksen tunne. Niin ikävältä ja ilkeältä kuin tämä varmasti kuulostaa. Estämisen myötä aloin myös tarkastella muita kinkysuhteitani ja mihin tulokseen päädyinkään..

Olen iloinnut ihmismäärästä, joita kinkyily on tuonut elämääni. Nyt kun tämän rankan ihmissuhteen jälkeen aloin tarkastella erityisesti ihmissuhteita muihin kinkyihin, jouduin pettymään.

Kyllä, elämässäni on paljon kinkyjä. Mutta loppujen lopuksi, en tällä hetkellä pidä kuin muutamaa kinkyä ystävinä. Suuressa osassa kinkysuhteitani on tuntunut toistuvan sama kaava: Yksipuolisuus. Puhutaan vain omista asioista ja ongelmista ja minun asiani eivät kiinnosta ollenkaan. Minä autan muita, mutta en saa mitään takaisin. Nämä elementit toistuvat valitettavasti monessa kinkyssä, joita olen tähän asti pitänyt ystävinäni.

Mitä ystävyyttä sellainen on, jossa toisen asiat sivuutetaan täysin? Jossa itse auttaa ja tekee palveluksia, mutta ei itse saa mitään takaisin? Mitä ystävyyttä sellainen on, jossa toinen haukkuu selän takana? Mitä ystävyyttä sellainen on, jossa toinen loukkaantuu, jos en ole juuri sillä hetkellä tavoiteltavissa puhelimella? Vastaus on, ei minkäänlaista ystävyyttä.

Olenkin kokenut paljon pettymyksen tunteita, kun olen tajunnut, minkälaisia suurin osa kinkysuhteistani ovat olleet. Joukossa on onneksi nämä muutama helmi, joista mainitsin ja tiedän, että on olemassa mukavan oloisia kinkyjä , joihin mielelläni tutustuisin enemmän (esimerkiksi Turussa).

Tiedän myös, että kaikkien kinkyjen leimaaminen samanlaisiksi ihmisiksi, ei hyödytä mitään. Kohdalleni on todennäköisesti vain osunut vääränlaisia ihmisiä.

Tällä hetkellä minulla on siis hieman tekemistä sen kanssa, että saisin luottamukseni takaisin kinkyihin. Mutta olen toiveikas, että pystyn taas jossain vaiheessa luottamaan muihin kinkyihin ja kenties saamaan niitä oikeita tosiystäviä elämääni lisää. :)

-Perhis

Ps. Jotta kirjoitukseni ei olisi liian synkkä, niin kerrottakoon välillä iloisia asioita. Löysin uuden asunnon täältä Tampereelta! Näyttää siis siltä, että jään tänne Manseen asustelemaan.

Yksinolosta ja kuinka se on välillä ihanaa ja välillä tuskaa

Lauantai-ilta ja koti-ilta, hyvä syy tekemisen puutteen takia kirjoitella taas blogia. Ja koska tämä ilta vierähtää vaihteeksi yksin kotona, niin sainkin inspiraation kirjoittaa aiheesta, joka on tullut minulle tutuksi vuosien varrella.

Kun on ollut jo monta sinkkuna ja asunut yksin, on saanut kokea monta yksinolemisen hetkeä. Eniten vietän aikaa nykyään yksikseni arkisin, mutta olen saanut kokea myös paljon yksinäisiä viikonloppuja. Niin paljon olen yksinolemista kokenut, että siihen on jopa tottunut - vai olenko sittenkään?

Olen luonteeltani ihminen, joka toisaalta nauttii paljon ihmisten seurasta, mutta kaipaa vastapainoina joskus myös omaa rauhaa. Tyypillinen ambivertti siis. Nykyään kaipuu ihmisten seuraan on kenties jopa suurempi kuin halu olla omassa rauhassa. Varmaan jo ihan senkin takia, että koska arkisin vietän aikaa usein yksikseni, niin viikonloput haluaisin mielellään viettää jonkun/joidenkin seurassa.

Kuten yllä kirjoitin, niin kun on viettänyt monta vuotta sinkkuutta, voisi luulla, että niihin yksinäisiin hetkiin on tottunut. Ja omalla tavallaan näin on käynytkin. Jos nykyään joudun viettämään esimerkiksi viikonlopun yksikseni, en välttämättä soittele koko puhelintani läpi saadakseni seuraa jonnekin, vaan hyväksyn (tosin ehkä hampaita kiristellen), että vietän nyt koti-iltaa omassa seurassani. Sitä hyväksyy ja tiedostaa, että sinkkuna joutuu välillä väkisinkin viettämään niitä yksinäisiä iltoja.

Mutta kun huomaa, että tarve viettää aikaa ihmisten kanssa on nykyään ehkä jopa suurempi kuin se, että haluaisi viettää aikaa omassa seurassaan, yksinäiset illat tuottavat välillä tuskaa. Stressaavat, ehkä jopa ahdistavat. Sitä kaipaa niin paljon sosialisointia ihmisten kanssa. Oli kyseessä sitten baari-ilta kaveriporukassa tai leffailta hyvän ystävän kanssa tai seksiä jonkun mukavan miehen kanssa; kaikissa näissä saan kaipaamani asiaa: Seuraa ja myös tekemistä.

Tietenkään se oma seura ei ole huono asia ja sitäkin välillä kaipaan. Nykyään oman ajan tarve korostuu erityisesti kinkybileiden jälkeen. Kun on illan aikana jutellut jopa kymmenien ihmisten kanssa, saanut ehkä pari kertaa piiskaa, niin illan jälkeen on todella väsynyt olo ja olenkin huomannut, että nykyään bileiden jälkeen uni tulee nopeasti.  Bileiltojen jälkeen olen huomannut kaipaavani sitä omaa rauhaa. Sen oman rauhan ei tarvitse kohdallani kestää edes kauaa. Joskus jo pelkkä parin tunnin yksinolo on auttanut paljon. En myöskään tarvitse täysin sulkeutumista omaan rauhaani. En sulje puhelintani ja juttelen normaalisti ihmisten kanssa. Minun kohdallani oma aika sosiaalisten tilanteiden jälkeen saattaa olla esimerkiksi kuntosalille meneminen tai leffan katselu. Hyvin pientä siis.

Kuten otsikkoon kirjoitin, yksinolo on välillä ihanaa ja välillä tuskaa. On mahtavaa, kun saa shoppailla rauhassa kaupungilla jopa monta tuntia. Mutta on myös erittäin mukavaa viettää iltaa kaveriporukassa. Ja mikä on näin sinkkuna kenties mielekkäintä minulle, viettää iltaa erityisen mukavan miespuolisen henkilön kanssa.

Vaikka kirjoitinkin, että nautin myös yksinolosta, tosiasia on, että kaipaan elämääni vielä enemmän sosialisointia. Erityisesti sitä, että pääsisin viettämään aikaa sen oikean ihmisen kanssa. Tehdä yhdessä ruokaa, harrastaa seksiä ja sessioida ja vain nauttia toisen seurasta ja läheisyydestä.. Ehkä sitten joskus. Nyt minun vain pitää hyväksyä se, että joudun kokemaan yksinäisiä iltoja aina silloin tällöin.

- Perhis

Siskoni tilanne

Olenkin kirjoittanut blogiini aiemmin siskostani ja hänen tilanteestaan hänen saatuaan aivokasvaimen ja koettuaan vielä ruman avioeron samaan aikaan. Monet ovat kyselleet siskoni tilannetta ja kiitos siitä kaikille, jotka ovat kyselleet. Siskoni tilanne on jatkunut jo jonkin aikaa aika tasaisena. Aivokasvaimen suhteen on menty seurannalla ja perhe-elämä kahden lapsen kanssa on sujunut myöskin ihan hyvin. Aina välillä kuitenkin tapahtuu ikäviä notkahduksia alaspäin. Erityisesti silloin, kun hänen exänsä ja lastensa isä sanoo jotain ikävää.

Lähes samoihin aikoihin, kun siskollani todettiin aivokasvain, siskolleni ja hänen exällensä tuli avioero. Tuolloin kun puhuimme asiasta perheeni kanssa, minulle selvisi, että siskoni oli joutunut kärsimään henkisestä väkivallasta, alentamisesta ja halveksumisesta exänsä toimesta avioliittonsa aikana. Exä on myös avioeron kohdalla toiminut erittäin ilkeästi siskoani kohtaan, hän mm heitti siskoni ulos heidän yhteisestä kodistaan ja on myös muutenkin käyttäytynyt - nyt kirjoitan tämän ihan suoraan, todella kusipäisesti siskoani kohtaan.

Siskoni ja minä emme ole siinä mielessä olleet läheisiä, että esimerkiksi soittelisimme joka päivä tai että minä kertoisin kauheasti omista asioistani hänelle. Hän on kuitenkin minulle tärkeä ihminen ja ennen kaikkea, minun rakas siskoni. Siksi tunnen aina vihaa ja suuttumusta, kun olen kuullut hänen exänsä kohtelevan siskoani huonosti. Exäni on haukkunut myös vanhempiani ja minuakin.

En voi ymmärtää, että minkälainen ihminen toimii noin? Ensin alistaa henkisesti siskoani henkisesti, heittää hänet sitten ulos heidän kodistaan ja vaikka erostakin alkaa olla jo aikaa, niin käyttäytyy silti kuin mikäkin kusipää siskoani kohtaan.Esimerkiksi hänen viimeisin tempauksensa oli se, että kun siskoni on kysellyt häneltä jo monia kertoja kuvia heidän lapsistaan, jotka ovat olleet exän muistitikulla, mutta exä ei ole niitä antanut. Nyt kun siskoni pyysi kuvia taas itselleen, oli exä vastannut kylmästi tuhonneensa kuvat.. Ensinnäkin kuka isä tuhoaa kuvat omista lapsistaan (joita tapaa säännöllisesti) ja kuka ihminen voi olla noin ilkeä toista ihmistä kohtaan?

En vain voi käsittää joidenkin ihmisten käytöstä ja toimintaa.

Kun on kyseessä minulle tärkeä ihminen jota satutetaan, niin kyseessä on minulle todella kova paikka. Vaikka asia ei varsinaisesti liity minuun, tunnen todella suurta surua siskoni puolesta ja nytkin tämän tekstin kirjoittaminen ja siskoni tilanteen ajatteleminen meinaa pistää kyyneliä silmiini.

Mutta pitää vain toivoa, että siskoni tilanne parantuu jossain vaiheessa. Sitä ennen on vain pakko jatkaa elämistä, päivä kerrallaan.

-Perhis

Ps. Yritän taas jossain vaiheessa kirjoitella jotain iloistakin..

Työnhaun tuskaa

Naputtelen väsynein silmin ja ajatuksin jälleen kerran yhtä työhakemusta. Painan lähetä-nappia ja jälleen kerran yksi työnantaja on saanut hakemukseni ja Cv:ni. Pieni toivon kipinä herää aina hakemuksen lähettämisen jälkeen. Mitä jos vihdoinkin tärppäisi. Sitten kun sähköpostiin kilahtaa jo tutuksi tullut viesti, ''et valitettavasti tullut valituksi'', se pieni toivon kipinä katoaa jonnekin syviin uumeniin.

Valmistumiseni jälkeen työnhaku on vienyt paljon aikaani. Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että olen kyllä töissä tällä hetkellä, mutta työt eivät vastaa ollenkaan koulutustani ja palkkakin on huono. Olen sen hyväksynyt, että täysin koulutustani vastaavia töitä en välttämättä löydä, joten minulle kelpaisi melkein mikä tahansa työ ja olenkin ottanut asenteen, että en halua nirsoilla liikaa työn suhteen.

Työn saanti ei kuitenkaan ole nykyään helppoa. Saadakseen työn, pitäisi olla tietty koulutus, työkokemusta kyseiseltä alalta ainakin viisi vuotta, mutta pitäisi kuitenkin nuori tai nuorekas ihminen, sosiaalinen, rohkea jne jne. Koska itselläni on hyvin harvinainen koulutusala ja sivuaineetkin vähän huonosti valittuja, monet työpaikat karsiutuvat kohdallani pois. Tykkäisin esimerkiksi paljon viestinnän alan työtehtävistä, mutta koska minulla ei ole viestinnän alan koulutusta, se karsii kyseiset työt aika paljon omalla kohdallani pois.

Yritän koko ajan olla toiveikas. Ajatella, että kyllä Suomessa töitä riittää. Ja ajatella, että varmasti sitä jotain työtä löytyy ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun jatkuvasti saa vain kielteisiä vastauksia, niin kyllä se kummasti vetää mielen matalaksi ja saa sen pienenkin toivon kipinän katoamaan.

Mutta yritän olla positiivinen ja ajatella, että paistaa se aurinko vielä risukasaankin.

- Perhis

Bilearvosteluita

Vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin töiden lisäksi jo parilla kinkybileillä. Eilen lauantaina tuli vietettyä iltaa kotoisissa tunnelmissa Tampereella Mixein bileissä ja loppiaisena olin käymässä Helsingissä smurffien bileissä. Ensi viikonloppuna olisi myös tarkoitus suunnata Turun bileisiin, joten bilesaldoksi tulisi kolmet bileet tässä kuussa. :)

Parin vuoden aikana olen kolunnut jo ihan mukavan määrän isoimpien kaupungien bileitä. Ainoastaan Oulu vielä uupuu joukosta ja tähänkin asiaan saattaa olla tulossa muutos helmikuussa. Kun olen kolunnut erilaisia bileitä eri kaupungeissa ja kun muutenkin tykkään vertailla asioita toisiinsa, ajattelin tehdä pienen yhteenvedon eri yhdistysten ja kaupungien bileistä.

Tampere/Rsyke:

Tamperelaisena minulla on ehkä oma lehmä ojassa, mutta olen alusta saakka viihtynyt hyvin Tampereen bileissä. Tampereella järjestetään sekä pienempiä Mixei-bileitä, että isompia Taff-bileitä, joita on juhlittu eri paikoissa.

Tampereen bileissä on mielestäni aina ollut hyvä meininki ja ennen kaikkea ilmapiiri. Erityisesti Mixein bileitä mainostetaan matalan kynnyksen bileinä, joihin ensikertalaisenkin on helppo tulla. Mixein bileet ovatkin ensikertalaisille helppoja miittejä, koska kyseisessä paikassa on tiukka ravintolalainsäädäntö, joka estää esimerkiksi sen, että yhdyntä ja täysi alastomuus eivät ole sallittuja. Jos siis ei halua heti ensitöikseen nähdä alastomia ihmisiä tai nähdä, kun ihmiset paneskelevat, niin Mixein bileet ovat hyvät bileet aloitella bileissä käymistä. Taffin bileet ovat hivenen vapaamuotoisemmat, tosin koska kyseiset bileet ovat usein myös olleet jossain ravintolassa, niin aivan estottominta meininkiä ei myöskään siellä ole tavattavissa- ainakin silloin, kun olen itse ollut Taffissa.

Miinuksena erityisesti Mixein bileistä voi mainita pienet tilat ja juuri yllämainittu tiukka ravintolasäädäntö. Mixei koostuu ylä- ja alakerrasta ja varsinaiselle sessioinnille on varattu pieni huone. Mitään suuria tiloja ei siis valitettavasti ole sessiointia varten.

Tiukka ravintolasäädäntö taas on siinä mielessä ikävä, että jos haluaa kunnon irstailua, niin Mixei ei ole valitettavasti siihen paras paikka. Mixeissä sessiointi onkin lähinnä ollut sitomista ja piiskaamista ja neulotteluja, joten mitään intiimpää meininkiä kyseisessä paikassa ei voi oikein harrastaa.

Miinuksista huolimatta, olen aina tykännyt Mixein bileistä ja aion jatkossakin käydä niissä.

Turku/Turun Baletti

Turun bileitä minulla on takanani muistaakseni kolme tai neljä kappaletta. Turun Fetish Club-illat järjestetään Showtimessa, paikallisessa strippibaarissa ja nämä illat eivät eroa niin Tampereen Fetish club-illoista. Showtime on paikkana yksikerroksinen ja luo vaikutelman, että bilepaikka ei olisi kauhean iso. Turussa on myös isompia bileitä Taffin tapaan.

Vaikka Turun ja Tampereen välillä esiintyykin aina kilpailua milloin mistäkin, niin estottoman meiningin suhteen täytyy sanoa, että Turku vie voiton. Tilassa on pieni darkkari ja minulle esimerkiksi markkinoitiin eilen Baletin panokonetta, joka kuulosti *kröhöm* tutustumisen arvoiselta laitteelta. Onkin vähän harmi, että Turku vie tässä asiassa voiton Tampereesta, mutta onpa ainakin syy matkustaa välillä Turkuun. ;)

Helsinki/Smurffit

Smurffienkin bileitä taitaa olla jo takana kolmet tai neljät. Smurffien pienempiä bileitä juhlittiin aikaisemmin ravintolalaiva Wäiskillä, nyt pienemmät bileet ovat siirtyneet Thirsty Scholariin, jossa järjestetään myös Fetlife-miitti. Myös Smurffeilla on välillä isompia bileitä.

Smurffien bileistä minulla on jäänyt ehkä eniten neutraali vaikutelma. Kivaa on ollut, mutta bileet itsessään eivät ole ehkä jättäneet mitään suuria muistoja, joita muistelisi jälkeenpäin. Tämä johtuu osittain ehkä siitä, että jos mietin sessiointia, niin Helsingin bileissä olen ehkä päässyt vähiten sessioimaan.. ja minulla onnistuneeseen iltaan kuuluu usein nimenomaan sessiointi.

Toki syynä voi olla se, että varsinkin pienemmät bileet, oli kyseessä mikä yhdistys tahansa, ovat meiningiltään loppupeleissä aika samanlaisia paikkakunnasta riippuen. Smurffien isoissa bileissä on ollut hienoja esityksiä, mieleen on jäänyt erityisesti viime heinäkuun bileet, joissa oli monta hienoa esitystä.

Jyväskylä/Bizarre

Viime lokakuussa koin ensimmäiset Bizarren bileet. Aiemmin työt olivat osuneet juuri Bizarren bileiden kohdalle, joten en ole päässyt käymään Jyväskylän bileissä.

Bizarren bileet ovat tällä hetkellä kenties toiminnallisimmat ja estottomimmat kinkybileet. Koska kyseessä on yksityistilaisuus, joka ei sijaitse ravintolassa, niin paikan päällä voi touhua paljon vapaammin kuin ravintolaympäristössä. Tämä näkyi lokakuussa aika hyvin. Paikan päällä pyöri alastomia ihmisiä, porukka sessioi intiimistikin ihmisten edessä ja paikassa oli vielä darkkari, jossa sitten pääsi paneskelemaan ja harrastamaan muita intiimejä asioita.

Bizarren bileiden suhteen tykästyin juuri siitä, että paikassa saattoi touhuta vapaasti. Sai vaikka ottaa suihin (en valitettavasti päässyt tekemään kyseistä asiaa) ilman, että mikään ravintolalainsäädäntö olisi puuttumassa asiaan. Bizarren bileet tuntuivat niin piristävältä, koska tosiaan muissa yhdistysten bileissä ei noin avoimesti pääse hommailemaan. Bizarren bileissä näki sitä kunnon pervoilua ja irstailua, mitä ei kaikissa bileissä näe.

Johtopäätökset

Johtopäätöksenä voin vetää sen, että jokaisessa kaupungissa on eri tunnelmansa. Vaikka olemme kaikki samoja pervoja, niin ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja kaikissa bileissä on eri tunnelmansa. Tampereen ja Turun bileiden tunnelma on ihan erilainen, samoin vastaavasti Turun ja Helsingin bileiden tunnelma on erilainen. Bizarre taas eroaa tunnelmaltaan täysin muista bileistä.

En myöskään välttämättä pysty tai oikeastaan edes halua asettaa bileitä paremmuusjärjestykseen. Kaikissa bileissä ja bilepaikoissa on hyvät ja huonot puolensa. Tampereen Mixei-bileet eivät ole ehkä kaikkein irstaimman meiningin ystäville, mutta kyseisissä bileissä taas pystyy hyvin tutustumaan uusiin ihmisiin. Vastavuoroisesti Bizarren bileet taas saattavat olla jollekulle jopa liian toiminnalliset ja joku taas nimenomaan nauttii toiminnallisista bileistä.

Ennen kaikkea, varmaan jokainen kinky haluaa bileiltä eri asioita. Moni haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja. Moni etsii sessioseuraa ja kenties muutakin seuraa. Moni taas haluaa päästä tuulettumaan ja ennen kaikkea, viettämään iltaa seurassa, jossa voi olla täysin oma itsensä.

Parin vuoden bilekokemuksella voin jo sanoa, että Suomesta ei tunnu löytyvän huonoja bileitä ollenkaan. Vain niitä hyviä.

-Perhis

 

Uusi vuosi 2018 ja uuden vuodet lupaukset

Tätä nykyistä vuotta on kulunut jo pari viikkoa - sitä aina kauhistelee kuinka nopeasti aika kuluu. Äskenhän vasta vuosi vaihtui ja pian vaihtuu vuoden ensimmäinen kuukausikin.

Vuosi vaihtui vaniljaisissa merkeissä vaniljakaverini luona Lahdessa, Lahden yöelämään tutustuen ja seuraava päivä menikin vain koomailessa, vaikka itselläni ei suurempaa krapulaa ollutkaan. Ja vaikka seurani oli vaniljaa, niin kuitenkin oli oikein mukava vuodenvaihde. :)

Asetin myös tälle vuodelle tyypilliseen tapaan lupauksia tai oikeastaan ehkä enemmän voisi puhua tavoitteista. Myönnettäköön, että olen huono pitämään uuden vuoden lupauksiani, mutta kummasti sitä aina lupailee kaikenlaista, kun vuosi vaihtuu..

Uuden vuoden lupaukseni:

-Oppia sanomaan ei joissakin tilanteissa

Pidän itseäni kilttinä ihmisenä, joka on aina valmis auttamaan muita. Ylikiltti en sentään ole ja olen oppinut kuuntelemaan omaa jaksamisiani ja rajojani. Siksi jatkossa yritän vielä enemmän ajatella jaksamistani ja oppia sanomaan joissakin tilanteissa ei.

- Pitää elämässäni vain ihmisiä, joiden seurassa minun on hyvä olla

En tiedä johtuuko kiltteydestäni, mutta jotkut ihmissuhteeni ovat olleet yksipuolisia. Tällä tarkoitan sitä, että vain minä autan toista, kuuntelen toisen huolia ja ongelmia, saamatta toiselta mitään takaisin.

Autan mielelläni ystäviäni aina kun he tarvitsevat apua ja olen aina valmis kuuntelemaan ihmisten huolia. Ihmissuhteissa on kuitenkin aina kyse kahden kaupasta (ja joskus useamman kaupasta) ja jos toiselta ei saa mitään takaisin, niin suhde tai ystävyys voi käydä äkkiä hyvin raskaaksi.

Ihmissuhteet eivät toki ruusuisia, vaikka asiat olisivat muuten hyvin suhteessa tai ystävyydessä, mutta silti.. Jatkossa pidän elämässäni vain ihmisiä, jotka tuottavat minulle hyvää oloa ja joilta itse saan jotain takaisin.

-  Yrittää olla stressaamatta liikaa

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta pitäisi vain ajatella, että asiat järjestyvät aina ja yrittää sen takia ottaa rennommin elämässä

Vuoden lopussa voikin sitten palata näiden lupausten ääriin ja katsoa, toteutuivatko lupaukset.

-Perhis