sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hyvää joulua

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille! On ollut taas pientä taukoa kirjoittamisesta, mutta viimeistään vuoden alussa palaan taas blogini ääreen. :)


torstai 8. joulukuuta 2016

Onko tämä se subdrop?

Bdsm-aiheisissa keskusteluissa nousee aina välille esille termi subdrop. Termi on itselleni mielenkiintoinen, koska periaatteessa ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan, mutta toisaalta en kuitenkaan ymmärrä mitä kyseinen termi oikeastaan tarkoittaa. Nyt kuitenkin viime aikoina olen pohtinut, kärsinkö minäkin viimeinkin subdropista.

Bdsm-aapisessa ei puhuta pelkästään subdropista, vaan yleisesti dropista ja kirjassa drop määritellään putoamiseksi. Sessiossa tai sen seurauksena nousseet endorfiini- ja adreliaanitasot rohmahtavat ja sen seurauksena on samanlaisia oireita kuin masennuksessa: keskittymisvaikeuksia, uupumusta, surumielisyyttä..

Itse en tunnista itsestäni sitä drop-puolta, jossa alkaisin itkeä session päätteeksi. En tiedä enkö vain ole kokenut tarpeeksi rankkaa alistusta, joka voisi aiheuttaa dropin vai onko minulle alistuminen vain niin nautinnollista, etten edes tule kokemaan tuollaista pudostusta. Olen toki päästänyt kyyneliä esimerkiksi silloin, kun piiskauksessa kipu on ollut jo liian kovaa ja yleensä varsinkin kovan piiskauksen jälkeen oloni on väsynyt ja ehkä vähän voimatonkin, mutta sellaista tilannetta, jossa itkisin kunnolla session päätteeksi, ei ole vielä ollut. 

Sen sijaan tunnistan kyllä itsestäni tuon toisen puolen. Sen, kun session jälkeisinä päivinä koen surumielisyyttä. Aluksi hymyilyttää, kun muistelee sessiota ja kivaa iltaa/viikonloppua, mutta kun päivät kuluvat, mielialani muuttuvat. Alan tuntea surumielisyyttä. Surua siitä, kun sessio on ohi ja ei välttämättä taas tiedä milloin pääsee sessioimaan. Apeaa fiilistä, kun tietää, että joutuu taas onkin aikaa olemaan yksin eikä pääsekään sessioimaan toisen kanssa.. olemaan lähekkäin toisen kanssa ja viettämään aikaa muutenkin yhdessä. Ärtymyskin saattaa nousta pintaan, kun tietää, että tylsä arki painaa taas vastaan ja pitäisi vain jaksaa taas arjen murheita ja ongelmia. Joskus tuntuu, että kaikki on vain blääh.

Varsinkin nyt, kun olen päässyt leikkimään tämänhetkisen leikkikaverini kanssa muutaman kerran suht säännöllisesti, huomaan ylläolevia fiiliksiä. Tunnen apeutta, mikään ei oikein jaksaisi kiinnostaa tällä hetkellä ja harmaa arki vain ärsyttää. Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan yksinkertaisesti vain blääh.

Täytyy vain toivoa, että tämä mahdollinen subdrop tästä helpottaisi.

- Perhis