lauantai 27. lokakuuta 2018

Scenetauko

Olen pitänyt jo jonkin aikaa taukoa sekä bileistä että miiteistä ja myös jonkin verran bdsm-baarista. Tauon syynä on ollut se, että kyllästyin scenen ja baarin toimintaan. Sisäsiittoisuuteen ja sisäpiirimeininkiin, kuppikuntiin ja truemeininkiin. Lisäksi foorumi/yhteisö, jossa kaltoinkohdeltua subia ei oteta tosissaan, ei ole minun juttuni.

Nykyään ihmiset usein puhuvat siitä, kuinka sometauko tai tauko älylaitteista on tehnyt hyvää. Itsekin huomaan, että scenetauko on tehnyt vain hyvää minulle.

En ole ehkä enää niin ärtyisä kuin ennen. Kun ei lue mitä truemasterit ja truekinkyt kirjoittelevat foorumilla, on mielialakin paljon parempi. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään intoa lukea truejuttuja, joten pysyttelen tämänkin asian takia osittain poissa baarista.

Lisäksi tajuan nyt, että scenessä ollessani koin paljon paineita monen asian suhteen. Vertailin itseäni muihin ja mietin olenko hyvä subi ja sitä rataa. Nyt oloni on paljon vapaampi. Voin olla sellainen kuin haluan ilman että tarvitsee miettiä, olenko nyt kunnollinen subi. Voin pervoilla tai olla pervoilematta, voin pervoilla niinkuin haluan tai millä tavalla tahansa. Enää en murehdi siitä, että minun pitäisi kestää paljon kipua ollakseni jotenkin hyvä subi tai kerätä takamus täyteen mustelmia, ollakseni ihailtu masokisti scenessä. Tai jaksa välittää truekinkyjen ihmettelyä siitä, kun tällä hetkellä harrastan enemmän pelkkää panemista kuin varsinaista pervoilua.

Nyt minun ei tarvitse välittää truemastereiden viesteistä, jotka syyttävät subeja karkkikauppasubeiksi, mutta ovat itse valmiita työntämään subin sivuun, jos sub ei suostu alistumaan heille kaikilla tavoilla. Nyt voin lähestyä miehiä esimerkiksi Tinderissä tai Facebookissa omilla kasvoillani ja nimelläni ja tulla kohdatuksi ennenkaikkea ihmisenä.

Scenessä on hyvääkin, mutta tällä hetkellä en koe, että bdsm-scene tarjoaa minulle mitään. Ehkä sitten jossain vaiheessa palailen sceneen, jos ja kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä ei siltä tunnu.

- Perhis