Ajatuksia lapsien hankkimisesta

Elän elämässäni jonkinlaista murrosvaihetta mitä tulee ystäviini. Moni ystäväni on mennyt tai menossa naimisiin, monella ikäiselläni on jo parikin lasta, moni on saamassa lapsen ja moni suunnittelemassa lapsien hankkimista hyvin pian. Entä minä itse? Haaveilen kumppanista, parisuhteesta ja koen aika ajoittain biologisen kelloni tikittävän.

Niin ne lapset. Olen aina tiennyt haluavani lapsia, eikä tämä toiveeni ole muuttunut vuosien mittaan. Olen kyllä joskus miettinyt, olisiko elämä ilman lapsia niin helppoa ja mukavaa kuin jotkut vapaaehtoisesti lapsettomat sanovat, mutta olen aina palannut siihen samaan ajatukseen. Minä haluan lapsia. Haluan perustaa tulevaisuudessa perheen.

Kumppania etsiessäni olen alusta lähtien ''etsinyt'' vain miehiä, jotka myös haluavat lapsia. En nimittäin näe järkeä siinä, että ryhtyisin suhteeseen miehen kanssa, joka ei haluaisi lapsia. Ensinnäkin siksi, että toiveissani olisi ehkä kliseisesti sanottuna elämän loppuun asti kestävä parisuhde. Miehen kanssa, joka ei haluaisi lapsia, en saisi välttämättä tällaista suhdetta. Toki mielipiteet lapsien hankinnan suhteen voivat muuttua, näitä tapauksia on nähty. Mutta pelaan mielummin varman päälle ja deittailen vakavalla mielellä vain niitä miehiä, jotka haluavat lapsia.

En toki etsi itselleni miestä vain lapsien takia. Loppujen lopuksi toiveissa on ennenkaikkea löytää se elämänkumppani itselleni, jonka kanssa voi elää elämää yhdessä niin ennen lapsia, lapsiperheen arjen keskellä kuin sitten myöhemmin viettää yhdessä kahdenkeskistä aikaa, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Mutta lapset kuuluvat kuitenkin pakettiin.

Erityisesti näin kinkynä olen välillä miettinyt, pelottavatko suuri haluni saada lapsia monet mastereista pois. En ihmettelisi, jos näin olisi. Moni mies tuntuu etsivän pelkkää sessioseuraa ja ymmärrettävästi minun deitti-ilmoitukseni, jossa ilmoitan suoraan haluavani lapsia ja että haluan myös miehen haluvan lapsia, voi pelottaa osan miehistä pois.

Kinkyily ja lapsiperheen arki taas tuottaa omat ongelmansa. Miten toteuttaa lapsiperheen arjessa mahdollista d/s kuviota? Miten sessiointi onnistuu lapsiperheessä? Miten onnistun hyppäämään äidin roolista alistuvan naisen rooliin ja toisinpäin? Myönnän, että nämä kysymykset askarruttavat omaa itseäni.

Kuitenkin se biologinen kello tikittää. Ei koko ajan, mutta yhä enemmän. Tiedän vanhenevani koko ajan ja pelkään myös sitä, että lapsien saaminen tulee koko ajan hankalammaksi (vaikka yritän lohduttautua sillä, että moni nainen saa ensimmäisen lapsensa vasta 30-vuotiaana)

Nyt vain täytyisi toivoa, että ensimmäiseksi löytäisin sen rakastavan kumppanin itselleni, jonka kanssa voisin lapsien kasvattua isoksi elää kahdenkeskistä aikaa.

Ja jos se kumppani löytyisi, niin toivottavasti pääsisin toteuttamaan yhden haaveistani - perheen perustamisen.

-Perhis

Onko paluuta entiseen?

Huomaan välillä miettiväni, olisiko minusta enää palaamaan vaniljaelämään ja vaniljaseksin pariin. Mietin oikeastaan sitä, voisiko joskus käydä niin, että jostain syystä kyllästyn kinkyilyyn ja siirrynkin taas vaniljan pariin?

Periaatteessahan tällainen voisi olla mahdollista. Pidän seksuaalisuutta muuttuvana asiana, joten miksikäs ei tällainen täysikääntö voisi olla mahdollista. Mutta tällä hetkellä pidän sitä erittäin epätodennäköisenä asiana.

En nimittäin koe, että olisin menettänyt mitään, kun hylkäsin vaniljaseksin. En ole joutunut luopumaan oikeastaan mistään - no tietysti tasa-arvosta seksissä olen joutunut luopumaan, mutta muuten en koe, että mikään minulle tärkeä asia olisi kinkyydessä jäänyt puuttumaan. Päinvastoin koen, että kinkynä saan paljon enemmän asioita kuin vaniljaseksissä.

Kinkyilyn maailmaan hypätessäni pelkäsin hieman sitä, että en saisi niin paljon nautintoa kuin vaniljaseksissä. Tämän olen saanut todistaa monta kertaa vääräksi kinkyilessä. Päinvastoin, kun olen nyt jälkeenpäin verrannut vaniljaseksiaikojani nyt kinkyyden sessiointeihin, olen huomannut, että vanilja-aikoina koin paljon enemmän epätyydyttäviä seksikokemuksia, jossa en nimenomaan saanut juuri nautintoa. Tiedätte varmaan tapaukset, jossa mies työntää pari kertaa sormia pilluuni, työntyy sisääni, laukeaa melkein heti ja that's it. Ei oikein nautinnollista naisen kannalta..

Sen sijaan sessiossa olen koko ajan huomion kohteena. Saan mielestäni huomiota jopa enemmän kuin tavallisessa vaniljaseksissä. Saan kosketuksia, nautintoa eri tavoin ja monella tapaa- oli se sitten kipua, pelkkää sormettamista, henkistä alistamista, leluja jne. Vaikka itse pilluni (joka vaniljaseksissä on juuri huomion kohde) ei saisi koko aikaa nautintoa, niin sitä nautintoa saan kuitenkin joka tapauksessa. Siitä alistumisesta.

Yhdynnästä tykkäävänä ihmisenä pelkäsin jossain vaiheessa myös sitä, etten saisi enää niin usein itse panemista. Tämäkin huoli on osoittautunut vääräksi. Pitää vain löytää ihminen, joka haluaa myös sitä panemista, joko sessiossa tai session ulkopuolella. Onneksi tällaista ihmistä ei taida olla kovin vaikea löytää. ;)

Entä se hellyyspuoli? Sitäkin saan kinkyilyssä. Saan sitä sekä jälkihoitona ja olen huomannut, että moni kinkymies (tässäkin toki varmasti eroja) tykkää muutenkin hellyydestä ja läheisyydestä varsinkin sessioinnin jälkeen.

Niin.. näitä juttuja vasten olisi vaikea uskoa, että voisin enää palata vaniljaksi. Jos miettisi, että mitä kaikkea ja mistä kaikesta saisin enää nautintoa vaniljaseksissä, se lista voisi jäädä aika lyhyeksi..

-Perhis