Hyvää joulua

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille! On ollut taas pientä taukoa kirjoittamisesta, mutta viimeistään vuoden alussa palaan taas blogini ääreen. :)

Onko tämä se subdrop?

Bdsm-aiheisissa keskusteluissa nousee aina välille esille termi subdrop. Termi on itselleni mielenkiintoinen, koska periaatteessa ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan, mutta toisaalta en kuitenkaan ymmärrä mitä kyseinen termi oikeastaan tarkoittaa. Nyt kuitenkin viime aikoina olen pohtinut, kärsinkö minäkin viimeinkin subdropista.

Bdsm-aapisessa ei puhuta pelkästään subdropista, vaan yleisesti dropista ja kirjassa drop määritellään putoamiseksi. Sessiossa tai sen seurauksena nousseet endorfiini- ja adreliaanitasot rohmahtavat ja sen seurauksena on samanlaisia oireita kuin masennuksessa: keskittymisvaikeuksia, uupumusta, surumielisyyttä..

Itse en tunnista itsestäni sitä drop-puolta, jossa alkaisin itkeä session päätteeksi. En tiedä enkö vain ole kokenut tarpeeksi rankkaa alistusta, joka voisi aiheuttaa dropin vai onko minulle alistuminen vain niin nautinnollista, etten edes tule kokemaan tuollaista pudostusta. Olen toki päästänyt kyyneliä esimerkiksi silloin, kun piiskauksessa kipu on ollut jo liian kovaa ja yleensä varsinkin kovan piiskauksen jälkeen oloni on väsynyt ja ehkä vähän voimatonkin, mutta sellaista tilannetta, jossa itkisin kunnolla session päätteeksi, ei ole vielä ollut. 

Sen sijaan tunnistan kyllä itsestäni tuon toisen puolen. Sen, kun session jälkeisinä päivinä koen surumielisyyttä. Aluksi hymyilyttää, kun muistelee sessiota ja kivaa iltaa/viikonloppua, mutta kun päivät kuluvat, mielialani muuttuvat. Alan tuntea surumielisyyttä. Surua siitä, kun sessio on ohi ja ei välttämättä taas tiedä milloin pääsee sessioimaan. Apeaa fiilistä, kun tietää, että joutuu taas onkin aikaa olemaan yksin eikä pääsekään sessioimaan toisen kanssa.. olemaan lähekkäin toisen kanssa ja viettämään aikaa muutenkin yhdessä. Ärtymyskin saattaa nousta pintaan, kun tietää, että tylsä arki painaa taas vastaan ja pitäisi vain jaksaa taas arjen murheita ja ongelmia. Joskus tuntuu, että kaikki on vain blääh.

Varsinkin nyt, kun olen päässyt leikkimään tämänhetkisen leikkikaverini kanssa muutaman kerran suht säännöllisesti, huomaan ylläolevia fiiliksiä. Tunnen apeutta, mikään ei oikein jaksaisi kiinnostaa tällä hetkellä ja harmaa arki vain ärsyttää. Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan yksinkertaisesti vain blääh.

Täytyy vain toivoa, että tämä mahdollinen subdrop tästä helpottaisi.

- Perhis

Kyllästyminen bdsm:ään- onko sitä?

Juttelin pari päivää sitten erään masterin kanssa, joka totesi, että liekö hän leikkinyt liikaa leikkejä, kun hän on kohdannut kyllästymisen bdsm:n ja kinkyilyyn ja nauttivansa tällä hetkellä paljon ihan vaniljameiningistä.

Kyllästyminen bdsm:ään on aihe, josta ei mielestäni ole kauheasti puhuttu. Baaristakaan en muista kai kuin yhden keskustelun, jossa asiaa on kai jollain tavalla sivuttu. Onkin siis mielenkiintoista ottaa tämä aihe pohdittavaksi blogiini.

Seksiin kyllästyminen on asia, joka yhdistetään varsinkin mediassa vaniljaseksiin. Toki tähän vaikuttaa se, ettei bdsm-seksissä vieläkään puhuta kauheasti julkisuudessa, mutta nimenomaan vaniljaseksiin kyllästymisestä riittää juttua riittävästi. Puhutaan siitä, kuinka sama vanha seksi kyllästyttää, tehdään vain aina samoja asioita, eikä kokeilla koskaan mitään uutta. En toki hauku vaniljaseksiä, mutta sinänsä ymmärrän, miksi vaniljaan voi helpost kyllästyä. Jos panee aina vain samoissa asennoissa ja paikoissa ja ei edes koeta maustaa seksiä millään tavoin (enkä tarkoita nyt pelkästään bdsm:ää) tai kokeilla uusia asioita, niin ei ihme, jos hyvä ja tyydyttäväkin seksi alkaa pitkän ajan kuluessa kyllästyttämään.

Entä sitten bdsm-seksi? Äkkiseltään voisi ajatella, että bdsm:ässä keksii aina uusia asioita, jolloin kyllästymistä ei välttämättä synny ainakaan niin äkkiä. Voisi ajatella, että sitä keksii aina uusia tapoja, joilla voi harrastaa dominointia/alistumista ja toisaalta voi ajatella, että keksii aina uusia paikkoja, joissa voi sessioida tai harrastaa ainakin jotain seksuaalissävytteistä toimintaa.

Mutta miksei kyllästyminen voisi myös tulla kinkyilyynkin? Jos usein toistaa vain niitä samoja asioita sessiosta toiseen ja sessioita on vieläpä usein, niin miksei niihinkin asioihin voisi kyllästyä? Ja jos taas ajattelee, että esimerkiksi piiskausta voi harrastaa lukemattomilla välineillä ja loputtomiin - tämä on varmasti totta, mutta miksei voisi hyvinkin tulla tilanne, että lähes kaikki sopivat ja mahdolliset piiskausvälineet on jo kokeiltu? Tai sidonnassa- sitä helposti ajattelee, että aina voi keksiä uusia sidontoja, mutta tiedän kyllä sitojia, jotka ovat puhuneet siitä, etteivät he vain keksi enää mitään uutta. Jos tällainen tilanne on, ettei vain keksi enää mitään uutta ideaa, niin se johtaa helposti samojen asioiden toistamiseen, joka taas helposti voisi aiheuttaa kyllästymisen myös bdsm:ään.

Bdsm:ään kyllästyminen olisi tosiaan aihe, josta olisi mielenkiintoista käydä enemmän keskustelua´. Olisi myös mielenkiintoista kuulla teidän lukijoiden kokemuksia tähän asiaan - oletteko huomanneet missään vaiheessa kyllästymistä bdsm:ään ja kinkyilyyn?

-Perhis

Törkyviestit

Liityin eilen hieman ex-temporee AlastonSuomeen. Olin kuullut, että kyseisellä sivustolla on paljon kinkyjä, joten ajattelin, jos itsekin liittyisin sivulle katsomaan meininkiä. Kun tänään päivällä kirjauduin sivulle uudestaan, vastassa oli läjä kommentteja. Osa oli ihan perus kommentteja, kuten ''kaunis'', pari ihan asiallista kommenttia oli myös joukossa, mutta valitettavan paljon kommenteissa oli törkyviestejä tähän tyyliin:

''Tuutko imemään mun munaa''?
''Annatko persettä''?

Törkyviestit. Ilo, josta melkein kaikki naiset saavat osansa netissä.

Törkyviestit ovat asia, johon valitettavasti monet naiset törmäävät netissä, erityisesti deittipalstoilla. AlastonSuomi on nyt mitä on, joten kyseisestä sivustolla varmasti saakin törkyviestejä, mutta itse olen saanut törkyviestejä myös esimerkiksi ihan tavallisissa nettideittipalstoilla. Bdsm-baarissa kunnon törkyviestejä en ole saanut kauhesti, lähinnä siellä saadut törkyviestit ovat olleet ''polvistu lutka mun eteeni imemään mun munaa''-tyyppisiä viestejä itseään kokeneiksi kutsuvilta mastereilta.

Tällaiset törkyviestit eivät ole missään nimessä ilahduttava asia. Ne ällöttävät, toisaalta huvittavat ja ymmärrän myös, että varsinkin kokemattomia nettideittailijoita saattaa ahdistaa törkyviestien tulva. Itse olen nykyään ehkä enemmän jopa huvittunut tämäntapaisista viesteistä, mutta ymmärrän, että joku toinen voisi hyvin ahdistua tällaisista viesteistä, varsinkin jos olettamuksena on ollut, että saa vain asiallisia viestejä.

 Lisäksi törkyviestit yksinkertaisesti antavat näitä lähettävistä miehistä huonon kuvan. Jotkut naiset saattavat jopa näiden viestien perusteella leimata kaikki miehet samanlaisiksi viestien lähettäjiksi, vaikka suurin osa miehistä onneksi lähettää aivan asiallisia viestejä. Tämä taas tekee välittömästi hallaa miesten maineelle, kun ajatellaan, että ''tuokin on kuitenkin samanlainen törkyviestien lähettelijä''. Mutta tässäkin asiassa on niin, että aina löytyy niitä mätiä yksilöitä, jotka pilaavat muiden, myös hyvien yksilöiden maineen.

Mietin välillä, mitä tällaisten viestien lähettäjien päässä liikkuu? Vai liikkuuko siellä mitään vai pyöriikö heidän koko ajattelunsa pelkän alapään parissa? Kuvittelevatko he todella, että naiset innostuisivat tuollaisista viesteistä ja tulisivat todella imemään viestin lähettäjän munaa? Aina toki löytyy heitä, jotka saattavatkin innostua, mutta voisin väittää, että suurin osa naisista arvostaa ja haluaa nimenomaan asiallisia viestejä. Viestejä, joissa heitä kohdellaan ensisijaisesti ihmisinä, eikä seksiobjekteina tai oman miehen oman nautinnon tyydyttäjinä.

-Perhis

''Kun luottamus on kerran petetty, sitä voi olla vaikea saada takaisin''

Mietiskelin tässä asioita liittyen kinkyyteen ja vaniljaseksiin ja tajusin yhden merkittävän asian, joka erottaa minusta hyvinkin paljon kinkyilyn ja vaniljaseksin toisistaan. Se on luottamus ja oikeastaan luottamuksen puute ja sen heijastuminen seksiin ja haluuan alistua.

Kirjoitin kesällä silloisesta ihastuksestani erääseen D-mieheen (poistin kyllä tekstin sen jälkeen, kun juttumme lopahti. Asia meni käytännössä niin, että tapasin Tinderin kautta erään D-miehen, johon menin ihastumaan hyvin nopeasti. Kun olimme tavanneet muutaman kerran, halusin kysyä häneltä, mitä hän olisi mahdollisesti mieltä vakavammasta jutusta jossain vaiheessa. En tiedä, kysyinkö asiaa liian nopeasti, eikö hän ollut oikeasti kiinnostunut vai oliko hän löytänyt itselleen toisen naisen, kun hän viestini jälkeen katosi, eikä hänestä ole sen kummemmin kuulunut mitään. Tällainen katoaminen tuntui tuolloin hitsin pahalta ja vaikka meillä ollut takana vielä niin pitkää juttua, koin kuitenkin, että luottamukseni oli kokenut kolauksen.

Vaikka olen onneks tuosta jutusta päässyt yli, niin silti välillä huomaan ajattelevani, että laittaakohan hän minulle vielä joskus viestiä? Satummeko tapaamaan jossain ohimennen? Tulemmeko vielä joskus harrastamaan seksiä ja sessioimaan? Ja ennen kaikkea olen miettinyt sitä, että jos hän laittaisikin katomistemppunsa jälkeen viestiä, jossa ehdottaisi sessiointia minulle, niin haluaisinko sitä edelleen? Asiaa, josta tykkään ja joka on minulle tärkeää? Minun ei oikeastaan tarvinnut kauaa miettiä, kun tajusin, etten halua. Miksi? Koska koen, että luottamukseni on petetty ja sitä on loukattu. Ja tässä tuleekin minusta se selkeä ero vaniljaan.

Jos minä ja mies olisimme molemmat täysin vaniljoita, voi olla, että tällaisen katoamistempun voisin silti paneskella hänen kanssaan. Pelkkä paneminen voisi onnistua, koska jos miettii pelkkää panemista, jossa ei ole mitään valta-asetelmia, niin kyseessä on asia, joka ei välttämättä vaadi sen suurempaa luottamusta toiseen.  Toki pitää olla luottamusta sen verran, että luottaaa siihen, ettei toinen lopettaa, jos sanoo ei, mutta muuten pelkkä paneminen ei vaadi mielestäni niin suurta luottamusta kuin bdsm-asiat. Panemistahan voi myös harrastaa ilman sen kummoisempia tunteita ja miksi sitä ei voisi myös tehdä, vaikka ei yhtään kunnioittaisi toista ihmistä.

Sen sijaan bdsm-asioissa luottamus on se tärkein asia. Luottaa toiseen niin paljon, että uskaltaa antautua ja antaa hänelle oman kroppasi ja myös mielesi hänen käyttöönsä. Pitää voida luottaa siihen, että toinen lopettaa session, kun sanoo turvasanan. Luottamusta punnitaan niin paljon eri tavalla kuin normiseksissä, että jos ja kun luottamus saa kolauksen kinkyasioissa, voi kestää pitkään, ennen kuin pystyy taas luottamaan toiseen. Sitä voi joissakin tapauksissa olla jopa mahdoton saada takaisin, varsinkin jos toista kohtaan on täynnä vihaa.

Siksi tämän dom-miehenkin kohdalla tunnen, että kyllä, voisin ehkä harrastaa hänen kanssaan ihan perusvaniljaa. Koska voi olla, että siihen kykenisin. Mutta jos minun pitäisi uudestaan alistua hänen eteensä.. No siitä ei välttämättä tulisi mitään. Niin pahan kolauksen luottamukseni koki, että kokisin tällä hetkellä alistumiseni hänelle vastenmielisenä ajatuksena. Toki voi olla, että jos tapaisimme, niin ajattelisin eri tavalla ja aika korjaa monet haavat, mutta tämänhetkisen fiilikseni ovat tällaiset.

Viimeisenä sanana kaikille mastereille: Alistuminen ja luottamus subilta ja itse subi on lahja teille, älkää siis kohdelko huonosti lahjaanne tai tehkää säröä lahjaanne tai lahjanne luottamukseen, sitä luottamusta voi olla vaikea saada takaisin.

-Perhis

Tauko bdsmbaarista?

Olen viime aikoina pohtinut sitä, pitäisikö minun pitää jonkinlaista taukoa skenestä. Syy on se, että koen taas kerran kinkyskenen ahdistavana ja toisaalta seuranhaun vaikeus ärsyttää. Jonkinlainen kyllästyminen on taas ilmassa- tosin ei onneksi varsinaiseen kinkyilyyn. Ehkä kyllästymistä asettaakin taas skene tai sen ihmiset.

Olen vain taas täysin kyllästynyt siihen, että pitäisi olla sellainen ja sellainen subi niin skenen kuin skenen mastereiden mielestä. Jos joskus erehtyy sanomaan mielipiteen, joka poikkeaa useamman mielipiteestä, saa varmasti lokaa niskaansa. Jos taas asettaa mastereille jotain vaatimuksia/toiveita tai toivoo, että master voisi tuoda esille, mitä hänellä on vastavuoroisesti tarjota subilleen vastapainona alistumiselle, saa varmasti taas lokaa niskaansa. Välillä oikeasti tuntuu, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Tiedän, että masterit voivat halutessaan muokata subista sellaisen kuin haluaa, mutta eikö loppujen lopuksi ole tärkeintä se, että kelpaa juuri sellaisena ihmisenä ja subina kuin on?

Tiedän joidenkin ihmisten pitäneen taukoa esimerkiksi bdsm-baariin kirjoittelusta. Itse en välttämättä halua luopua bileissä ja miiteissä käymisestä, koska niissä on ollut tähän asti kiva käydä, mutta olen miettinyt jos yrittäisin laittaa baariin kirjoittelun tauolle. Mielestäni nimittäin suurimmat ärsyyntymiset ja ahdistukset aiheuttaa välillä baari ja sen kirjoittelut ja tietyt ihmiset. Pieni tauko baarista voisi siis tehdä ehkä hyvää.

Myönnän kyllä, että tauko voisi olla vaikeaa, koska baarista on syntynyt jonkinlainen rutiini itselleni. Kun herään aamuisin, käyn baarissa ensimmäisten sivujen joukossa ja päivän mittaan baarissa tulee roikuttua paljon, välillä ehkä liiankin paljon. Lisäksi seuranhakuni tapahtuu pääosin tällä hetkellä juuri baarin kautta. Siksi tuntuisi toisaalta oudolta ja varmasti vaikealta laittaa baari hetkeksi aikaa tauolle.

Toisaalta kokeilemallahan se selviäisi, olisiko pienellä tauolla minkäänlaista vaikutusta fiiliksiini.

-Perhis

Tylsä taviskinky

Välillä tuntuu, että ollakseen ns oikea ja hyväksyttävä kinky, pitäisi olla mahdollisimman erilainen. Erottautua massasta ja tehdä mahdollisimman paljon erikoisia asioita.  Toisaalta skenen sisällä on nähtävissä myös tietynlaista massan mukana menoa. Kaikki tuntuvat kuuntelen goottimusaa tai konemusiikkia, tykkäävän goottikulttuurista, harrastavan larppausta ja roolipelejä, jokainen tuntuu olevan poly, radikaaleja mielipiteitä asioista.. Näissä asioissa ei ole mitään pahaa, mutta mitä sitten jos ei tykkää näistä asioista ja edustaa monessa asiassa valtaväestöä ja valtaväestön mielipiteitä, näkemyksiä ja mielenkiinnon kohteita? Välillä tuntuu, että tavallisuus ylipäätänsä on nykyisessä yhteiskunnassa kirosana, kaikkien pitäisi olla niin erikoisia ja erottautua massasta.

Tällainen ajattelu saa pohjimmiltaan hyvin tavallisen taviskinkyn välillä ahdistumaan. Yritän koko ajan ajatella, että tärkeintä on, että olen itse tyytyväinen elämääni ja itseeni. Ja tiedän, ettei kukaan - edes master- voi ja saa määritellä sitä, että minkälainen minun pitäisi olla. Mutta on kun rajattu joukko ihmisiä ja aina vain tulee uusia keskusteluja siitä, että tällainen ja tällainen on oikea kinky ja oikeat mieltymykset elämässä, niin kyllä se pistää ahdistamaan. Vaikka kuinka yrittää ajatella, että paskat, tää on mun oma elämä ja teen siitä oman näköiseni.

Välillä sitä toivoisikin, että kaltaiseni taviskinkyt saisivat enemmän puheenvuoroa. Me taviskinkyt, jotka katsomme ehkä salaa salkkareita netistä tai telkkarista. Katsomme ehkä ei niin salaa vain elämää-sarjaa ja itkemme avoimesti artistien koskettaville esityksille. Goottimusan sijaan kuuntelemme ehkä suomipoppia tai jopa räppiä. Me, jotka kinkyjen suosikkimaan Saksan lisäksi voisimme lähteä Pariisiin, New Yorkiin tai johonkin muuhun trendikkääseen kaupunkiin? Me, jotka haaveilemme loppujen lopuksi aivan tavallisista asioista ja monen mielestä siitä tylsästä elämästä eli omasta talosta, lapsista, lemmikistä, autosta (Audista tai Bemarista), yksiavioisesta parisuhteesta ja aivan siitä normaalista, joskus jopa tylsästä arjesta?

Vai onko tällaisia taviskinkyjä minun lisäkseni? Jotka eivät yritä jokaisessa asiassa olla erikoinen, erilainen tai muuten vain erottautua joukosta ja massasta? Jotka kyllä erottautuvat massassa joissakin asioissa, mutta ovat pohjimmiltaan aivan taviksia. Tylsiä taviksia.

- Perhis, joka tunnustaa seuraavansa joskus salkkareita ja kuuntelevan välillä räppiä.

Vuosi blogin aloittamisesta

Tarkalleen ottaen syyskuussa tuli vuosi siitä, kun ehkä hieman ex-temporee päätin aloittaa oman kinkyblogini pitämisen.  Olen sekä iloinen että yllättynyt, että oman blogin kirjoittamisesta on tullut osa elämääni, vaikka joskus uusien tekstien välissä saattaakin olla viikkojen tai jopa kuukauden tauko.

Olen aina tykännyt kirjoittaa. En ole koskaan ollut hyvä esimerkiksi käsitöissä saati piirtämisessä. Entä sitten musiikki? Pianoa soitin aikoinaan monta vuotta, mutta nykyään mielummin kuuntelen muiden tekemään musaa, kuin soitan itse jotain soitinta tai tekisin itse musiikkia. Mutta kirjoittamisessa sen sijaan olen aina ollut omasta mielestäni hyvä ja kaiken lisäksi tykännyt siitä. Nuorempana en niin jaksanut pitää säännöllistä päiväkirjaa, mutta tykkäsin kirjoittaa fiktiivisia tarinoita esimerkiksi ala-asteen koululehteen. Ehkä sen sijaan ajatus blogin kirjoittamisesta tuli minulle niin luonnostaan.

Vaikka en myönnä, että tavoittelisin blogin avulla mitään suosiota tai tunnettavuutta kinkyskenessä, olen kuitenkin iloinen, että ihmiset ovat löytäneet blogini ja jopa lukevatkin sitä. Nykyään usein uusia kinkyihmisiä tavatessani, moni sanoo minulle ensimmäisenä: ''Hei mä oon lukenut sun blogia, kirjoitat tosi hyvin''. Kehut ja se, että joku ylipäätänsä lukee blogiani ilahduttavat, mutta toisaalta myös hämmentävät tällaista pohjimmiltaan ujoa ihmistä. Toisaalta koska olen myös vaatimaton luonteeltani, tekisi mieli usein vastata kehuihin, ''että en mä nyt niin erikoisesti kirjoita''. Kuitenkin on ihanaa, että ihmiset ovat löytäneet blogini.

Blogitekstien kirjoittaminen ja ylipäätänsä blogin pitäminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Arjen kiireet aiheuttavat sen, ettei välillä ehdi kirjoittamaan blogiin niin usein kuin haluaisi. Siksi kirjoituisten välillä onkin välillä pidempiä välejä. Usein on myös niin, että mielessäni on niin monta aihetta ja asiaa, mistä haluaisin kirjoittaa, etten tiedä mistä aloittaisin. Joskus taas aloitan kirjoittamaan jostain ja lopulta en olekaan tyytyväinen kirjoittamaani tekstiin ja jätän sen odottamaan muokkausta tai en julkaise tekstiä lopulta ollenkaan. Ehkä sitä pitäisi tässäkin asiassa olla vähän armollisempi itselleen. :D

Ruusuja ja risuja saa antaa, samoin tekstejäni voi aivan vapaasti kommentoida.  Lisäksi jos on jotain aiheita, mistä haluaisitte mun kirjoittavan, niin voi heittää ehdotuksia tai antaa vaikka etätehtävänä jonkun aiheen.

Seuraavan julkaisun yritän kirjoittaa tässä mahdollisimman pian.

-Perhis

Vastoinkäymisten vuosi

Olen huomannut, että elämässä toistuvat rankat ja onnelliset vuodet. Joskus tuntuu, ettei vuoteen osu mitään suurempia tragedioita tai vastoinkäymisiä, joskus tuntuu, että koko vuosi on pelkkää vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Tämä vuosi on hyvistä hetkistä huolimatta niitä vuosia, johon vastoinkäymisiä mahtuu vastoinkäymisen perään.

Ensin talvella rakas mummuni kuoli syöpään ja heti samassa syssyssä äitini joutui sairaalaan keuhkokuumeen takia. Vaikka helposti ajattelee, että vanhuksen kuolema on luonnollinen asia, josta pääsee nopeasti yli, kaipaan edelleen silloin tällöin mummuani. Tänä syksynä oli ensimmäinen kerta, kun mummuni ei soittanut jokavuotisia syntymäpäiväonnitteluja ja se tuntui niin oudolta.. Äitini parantui onneksi keuhkokuumeesta, mutta koska keuhkokuume ei ole mikään leikin asia, hänen sairastumisensa samaan aikaan, kun mummuni kuoli, pelästytti luonnollisesti.

Loppukesästä kuulin tähän mennessä musertavimman uutisen, joka koskettaa minua, isosiskoni ja koko perhettäni. Isosiskollani todettiin aivokasvain. Hyvänlaatuinen, mutta noh.. aivokasvain se kuitenkin on. Kyseessä on harvinainen kuulohermoinkasvain, acusticus neuroma. Kasvain on siskollani toisen korvan takana ja koska leikkaus aiheuttaisi kuulonmenetyksen, kasvainta ei ainakaan heti leikata, vaan seurannalla mennään. Ihan pikkujuttu kasvain ei ole, se on aiheuttanut ja tulee ilmeisesti jatkossakin vaikuttamaan alentavasti siskoni elämänlaatuun aiheuttamalla mm päänsärkyä ja huimausta. Lisäksi kasvain on ilmeisesti ollut siskollani jo kymmenen vuotta, koska se on jo iso kasvain.

Tähän samaan rytäkkään siskolleni ja hänen miehelleen on ehkä tulossa avioero. Ilmeisesti pienestä jutusta aihetunut asia on paisunut kriisiksi ja siskoni aviomies oli siskolleni huutanut haluavansa avioeron. 

Lisäksi murheita aiheuttavat minulle itselleni rahahuolet, stressi opiskeluista (gradu ei tunnu taas edistyvän yhtään jne jne).

Vakka joku saattaa ajatella, että suurimmat vastoinkäymiset koskevat vain siskoani, niin ne koskettavat koko perhettä. Esimerkiksi siskoni mahdollinen avioero tulee koskettamaan ja vaikuttamaan koko perheeseen ja vaikka olisi helppoa ajatella, että ok, avioero on siskoni ja mieheni välinen asia, se ei ole niin yksinkertaista, koska ero muuttaa monta asiaa ja vaikuttaa moneen asiaan.

Tunnen tällä hetkellä surua niin paljon. Pelkään siskoni jaksamisen puolesta, sitä että hän romahtaa henkisesti kaiken tämän keskellä. Pelkään äitini jaksamisen puolesta. Pelkään ehkä vähän sitäkin, kuinka itse jaksan. Ja kuinka selviytyä ja jaksaa arjen muissa asioissa, kuten opiskelussa, tämän kaiken keskellä.

Tällä hetkellä ovat raskaat ajat menossa, mutta ehkä se päivä paistaa taas risukasaan jonakin päivänä.

-Perhis

Vauvakuumetta

Anteeksi blogini lukijat, tällä kertaa ei ole valitettavasti luvassa pervoa blogipläjäystä, mutta yrittäkää jaksaa lukea tämäkin tekstini! :D

Olen viime aikoina kokenut vaihtelevia haluja. Joinakin päivinä olen kiimainen lutka, joka haluaisi saada vain seksiä. Kuitenkin, erityisesti pimeinä iltoina olen kaivannut sitä omaa kultaa vierelleen ja parisuhdetta - niin ja vauvaa.

Vauvakuume. Sitä olen kokenut viime aikoina ajottain jopa paljonkin. Vaikka en ole viettänyt aikaani tuntikausia katsellen söpöjen vauvojen kuvia netistä tai lukenut vauva-aiheisia keskusteluja netistä, tunnen kuitenkin vauvakuumeen sisälläni. Se on kaipuuta, halua. Saada se ihan oma iki-ihana lapsi, jota saa rakastaa, jonka kehittymistä seuraa ilolla ja toisaalta myös haikeudella, kun tietää, että lapsi jossain vaiheessa jättää oman kotikolonsa.

Vauvakuumeiluni on hyvin jaksottaista. Haluni saada lapsia on toki taustalla, mutta varsinaista vauvakuumetta en kuitenkaan koe aina/koko ajan. En tiedä onko vanhentumiseni saanut aikaan sen, että biologinen kelloni tikittää taas vaihteeksi enemmän ja useammin.

Mutta.. kun ajattelen kuinka ihanaa olisi saada vauva, tajuan taas sen asian, ettei minulla ole kumppania. Kumppania, joka haluisi itsekin saada lapsia. Joka olisi minulle kumppani ja rakas, mutta olisi samalla rakastava isä. Kumppanin puute saa jälleen kerran mieleni matalaksi eikä pelkästään lapsen puutteen takia. Haaveissani on loppupeleissä löytää se kumppani itselleni, jonka kanssa voin viettää kahdenkeskistä aikaa, löytää se elämänkumppani itselleni eikä pelkästään lapsieni isää.

Mutta ei auta masentua, koska se ei auta asiaan. Tällä hetkellä pahimpaan vauvakuumeseen voin vain katsella netistä söpöjen vauvojen kuvia ja toivoa, että itselläni on joskus samanlainen, pieni söpö käärö sylissä. :)

-Perhis

Ps. Ei tarvitse pelätä, että blogini muuttuu yhtäkkiä vauvablogiksi.

Miksi seksistä ei saisi puhua?

Ensin pistää täsmentää. Minulla ei ole mitään vaniljoita vastaan. Parhaimmat ystäväni ovat vaniljoita (ainakin uskon niin) ja tiedän monia mahtavia vaniljaihmisiä. Silti minua on alkanut tympimään joidenkin vaniljaihmisten kukkahattutätimäinen suhtautuminen joihinkin asioihin - erityisesti seksistä puhumiseen.

En tiedä johtuuko tämä kinkyydestäni vai mistä, mutta olen aina psytynyt puhumaan helposti seksistä. Jakamaan fantasioita, kertomaan mistä tykkään seksistä yms ja yleisestikin puhumaan seksistä. Mieluiten toki juttelen seksistä kahden kesken jonkun kanssa tai esimerkiksi (pervo)kaveriporukan kanssa, mutta näin sosiaalisen median aikakautena olen alkanut jutella seksistä myös ns julkisesti, Facebook-ryhmissä.

Kuulun erääseen suht isoon Facebook-ryhmään. Ryhmä on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille ja ryhmän sisältö on kirjavaa. Sisältö vaihtuu mustan huumorin säväyttämistä meemeistä erilaisiin keskusteluihin. Ryhmässä on ollut joitenkin seksiaiheisia keskusteluja, mm. keskusteluja kinkyydestä ja keskusteluja seksistä ylipäätänsä.

Olen vastannut itse joihinkin seksiaiheisiin keskusteluihin ja mm kertonut omasta kinkyydestäni. Olen myös heittänyt pervoja juttuja ja meemejä ryhmään ja suurin osa ryhmäläisistä joko lähtee mukaan leikkiin julkaisemalla lisää meemejä ja juttuja tai muuten vain hyväksyy sen, että joku puhuu seksistä ja heittää pervoja juttuja.

Kuitenkin isoon Facebook-ryhmään mahtuu aina niitä kukkahattutätejä. Niitä, jotka eivät ymmärrä sitä, että joku kehtaa puhua seksistä julkisesti, puhua mahdollisesti omista seksikokemuksistaan. Näitä henkilöitä ilmestyy aina jokaiseen keskusteluun valittamaan.

Ymmärrän kyllä valittajia. Onhan seksi loppupeleissä kahden tai miksei myös useamman ihmisen välinen asia. Kyllä minullekin seksi ja kinkyily on loppupeleissä minun ja kumppanin välinen asia, josta en välttämättä lähde avautumaan kaikille ihmisille. Vaikka saatan aina välillä puhua omista kokemuksistani, pidän loppupeleissä kokemani asiat omana tietonani.

Mutta toisaalta. Miksi seksistä ei kuitenkaan voisi puhua julkisesti? Ymmärrän sen, jos tulee tunne, että toinen väkisin hieroo esimerkiksi omaa kinkyyttään toisen naamaa vasten tai leuhkii omilla seksikokemuksillaan. Mutta miksi seksistä pitäisi vaieta? Miksi siitä ei saisi puhua? Tietysti kaikki likaisimmat yksityiskohdat on muiden ihmisten takia ja jo yksityisyyden suojankin takia hyvä jättää pois, mutta miksi seksi on kuitenkin niin tabu edelleen, että siitä puhumista paheksutaan? Erityisesti jos sattuu puhumaan siitä julkisessa Facebookissa. Erityisesti minua ihmetyttää se, että esimerkiksi kyseisessä ryhmässä liikkuu välillä rasistista läppää. Tämä on kaikille ok, suurin osa nauraa näille läpille. Mutta jos joku päättää tehdä seksiin perustuvan aloituksen, niin heti on joku kukkahattutäti valittamassa.

Sen ymmärrän, etteivät kaikki halua kuulla toisten seksikokemuksista. Itsekin olen pyrkinyt siihen, että vaikka kertoisin omasta kinkyydestäni, en ole kuitenkaan kertonut mitään tarkempia yksityiskohtia. Tiedostan sen hyvin, ettei kaikkia kiinnosta kuulla yksityiskohtia. Ja noh, en minäkään välttämättä ole kiinnostunut kuulemaan pissisten ja jonnejen baaripanoista.

Jälleen kerran totean, että olen iloinen, että olen löytänyt kinkyskenen. Löytänyt ihmisiä, joiden kanssa voin puhua seksistä avoimesti ja riettaastikin ilman, että joku kukkahattutäti on heti loukkaantumassa.

- Perhis

Vituttaa ja ahdistaa

En tiedä mistä johtuu, mutta oloni on tällä hetkellä vittuuntunut ja ahdistunut. Vituttaa niin moni asia. Hemmetisti.

Vituttaa oma tilanteeni. Se, ettei ole seuraa tällä hetkellä ja joudun vain murehtimaan seksin ja läheisyyden puutetta. Ärsyttää ylipäätänsä kun seuranhaun pitää olla niin vaikeaa.

Ahdistaa tuleva syksy ja pimeät illat. En ole yhtään syksyihmisiä. Juu onhan syksy kaunista ja blää blää, mutta pimenevät illat saavat aina mieleni matalaksi, pimeys saa aikaa sen, etten jaksaisi tehdä mitään fyysistä ja kaikki vaan ottaa päähän. Jos mulla olisi rahaa tällä hetkellä enemmän, lähtisin syksyn ajaksi johonkin lämpimään ja valoisampaan maahan.

Vituttaa tämänhetkinen työni. Kun teet työsi hyvin ja kunnolla, ei tule kiitosta tai hyvää palautetta. Sen sijaan, jos et ehdi kaikessa kiireessä tekemään jotain asiaa, niin sitten kyllä sataa negatiivista palautetta. Ärsyttää myös se, ettei esimies vastaa sähköposteihin, vaikka sitä on teroitettu, että jos tulee jotain kysyttävää, niin voi laittaa sähköpostia.

Ärsyttää, kun opinnoistani on jäänyt suorittamatta pari kurssia ja jos en saa näitä rästikursseja suoritettua syksyn aikana, niin valmistumiseni menee talvelle/keväälle.

Tästä tuli nyt tällainen avautumispäivitys, jossa ei ole päätä eikä häntää. Tällä hetkellä on aika vittuuntuneet fiilikset, mutta ehkä se fiilis muuttuu tästä paremmaksi.

 

Perhikselle piiskuria/tukijaa painonpudotukseen

Nonni, tilanne on siis tämä. Muutama kilo on kertynyt vartalooni ja vaikka olen edelleen normaalipainoinen, niin silti vaa'an lukemat saavat mut ahdistumaan ja haaveilemaan timmimmästä vartalosta. Mittani ovat tällä hetkellä 167/64 eli muutama kilo on kertynyt.

Tavoitteenani on siis pudottaa painoa, samalla treenata lihaskuntoa ja kaikkein tärkeimpänä elämäntapojen muuttaminen terveellisempään suuntaan.

Ongelmakohtiani painonpudotuksen/painonhallinnassa on kaksi: Herkut, erityisesti kaikki sokeria sisältävät ja pikaruoka. Einesruokia syön aika harvoin. Syömisen suhteen tiedostan myös yhden miinuspuolen syömisessäni ja se on se, etten aina syö aamupalaa.  Liikkumista harrastan, mutta esimerkiksi kuntosalilla en ehdi joka viikko käymään. Liikunnasta harrastan tällä hetkellä kuntosalia, pyöräilyä ja kuntonyrkkeilyä, jota en ole tosin ehtinyt tänä syksynä kauheasti harrastamaan päällekkäisten menojen takia.

Haen siis tukea painonpudotukseen. Vaikka muutaman kilon pudottaminen ei ole sinänsä vaikeaa, uskon, että piiskurin/tukijan avulla painopudottaminen olisi vielä helpompaa. Lisäksi ylipäätänsä kaikenlainen tsemppaus ja kannustaminen olisi mukava lisä painonpudotukseen.

Vartaloni tällä hetkellä

Jos siis olisit kiinnostunut tulemaan jonkinlaiseksi piiskuriksi/tukijaksi painonpudotukseen, niin laita kommentia tässä blogissani tai sitten bdsm-baarin puolella :)

Sidonnasta - mitä se merkitsee minulle?

Blogini otsikko on naapurintyttö köysissä - se kuvasti blogini aloittaessa suosikkimieltymystäni bdsm:n parissa. Nyt olen jo jonkin aikaa kirjoitellut blogia, tajusin etten ole käsitellyt sen tarkemmin suhdettani sitomiseen ,erityisesti köysiin. Tätä samaa aihetta ovat käsitelleet jo pikkusisko ja Tetris blogeissaan, joten anteeksi aiheen ''kopiointi''. :)

Suhtautumiseni sitomiseen on muuttunut hieman, kuten eräässä päivityksessäni toin esille. Nykyään sidotuksi joutuminen ei ole minulle välttämättä se asia, jota nimenomaan odotan sessioissa. Se on kivaa ja mielelläni pääsen sidotuksi sessiossa, mutta voin myös sessioida ilman varsinaista sitomista. Mutta tykkään kuitenkin edelleen perhanasti sitomisesta. En sitä voi kiistää, vaikka voin periaatteessa sessioida ilman sidotuksi tulemista.

Minulle sitominen aiheuttaa kahta lajia tuntemuksia. Kiihottumisen tunteita ja nautinnon tunteita. Nämä tunteet vaihtelevat sen mukaan, mikä on tilanne, missä minua sidotaan. Jos minua sidotaan bileissä, mutta kyseessä on vain bilesidonta eikä varsinaista sessioimista, en välttämättä koe kiihottumista. Näissä tilanteissa saan kyllä nautintoa sitomisesta, mutta en voi sanoa kiihottuvani samalla tavalla kuin jos kyseessä olisi selkeästi sessioinnissa tapahtuva sitominen. Tällöin saamani nautinto ja mielihyvä on erilaista. Kun pääsen köysiin tarkoituksenani olla vain sidottuna, niin huomaan muuttuvani rennoksi. Usein huomaan, että minua alkaa väsyttään, kun minua sidotaan. En pidä tätä merkkinä, että pitäisin sitomista tylsänä. Vaan sen merkkinä, että pystyn olemaan sidottuna rento ja raukea.

Jos sitominen taas enteilee sessiota, niin huomaan melkein valuvani jo siitä, että sitoja ottaa köydet esiin. Mielenkiintoinen havainto on myös se, että näissä tilanteissa minua alkaa usein panettamaan ja olen pohtinut, että mielessäni yhdistän tällöin sidotuksi tulemisen panemiseen ja alistumisen tunteeseen. Tämähän on mielestäni vähän väärä mielikuva, koska sitominenhan ei läheskään aina enteile alistumista tai panemista.

Joskus huomaan ajattelevani, että sitominen merkitsee aina sitä, että alistun. Mutta näinhän se ei oikeasti mene. Jos minua sidotaan esimerkiksi kuvauksiin tai minulle tehdään bilesidontaa, niin minähän olen näissä tilanteissa tasa-arvoinen toisen kanssa. Vaikka kuvauksiakin varten minut sidottaisiin tiukasti sänkyyn, en pitäisi kyseisessä tilanteesta sitomista alistuksen merkkinä. Vaan nautinnon ja mielihyvän tuottajana. Ja visuaalisen puolen tuottajana.

Niin ja vielä sidonnan visuaalisesta puolesta. Tarviiko muuta sanoa kuin että shibari, kinbaku jne on äärettömän kaunista katseltavaa?

-Perhis

Lisää seksiä, kiitos

Aloin tässä yksi päivä miettimään seksielämääni. Pohtia, olenko tyytyväinen seksini määrään ja laatuun. Otetaan ensimmäisenä se laatu. Olen tyytyväinen aina silloin tällöin saatuihin sessioihin. Vaikka sessioinkin välillä eri tyyppien kanssa, niin olen kuitenkin ollut pääosin tyytyväinen jokaisen session sisältöön, jonka olen kokenut. Vaikka ne ovat aina erilaisia.

Entä se seksin määrä sitten? Siihen en ole tyytyväinen. Minua ärsyttää tällä hetkellä eniten seksin puute tai oikeastaan  se, että saan seksiä liian harvoin.

Olen aina pitänyt itseäni hyvin seksuaalisena ihmisenä. Masturboinnin salat löysin yläasteelta ja siitä lähtien olen masturbointia harrastanut ja harrastan sitä edelleen aktiivisesti - enkä häpeile myöntää sitä. Entä seksi sitten? Seksistäkin muistan nauttineeni ja halunneeni sitä aina. Toki ensikokemukset seksin parissa olivat kivuliaita eivätkä niin itseäni tyydyttäneitä, mutta vuosien mittaan, kun ikääkin on tullut lisää, niin olen koko ajan oppinut nauttimaan yhä enemmän ja enemmän seksistä. Ja aina silloin, kun pääsen panemaan (jonkun kivan ihmisen kanssa) nautin suunnattomasti panemisesta. Vaikka en edes laukea seksissä. Mutta tähän selitys on oikeastaan, se etten hae seksistä laukeamista, vaan nautintoa.

Muistelen myös, että olisin harvoin kieltäytynyt seksistä. Toki tätä on välillä tapahtunut, syynä on saattanut olla yksinkertainen selitys kuin väsymys tai jos on ollut joku uusi ihminen kyseessä, niin kemioiden puute. Kuitenkin jos seksiä on ollut tarjolla, niin olen siitä harvoin kieltäytynytkään. Koska noh.. minä haluan saada seksiä. Haluan panna/olla pantavana (miten sen ottakaan näin subina).

Sen takia minua vituttaakin tällä hetkellä saamani seksin määrä. Vituttaa se, että välillä saattaa mennä parikin kuukautta putkeen, etten saa ollenkaan seksiä. Vituttaa ylipäätänsä seksin vähäinen määrä. Jos saan seksiä, niin näin sinkkuna en harvemmin saa sitä joka päivä, saati viikottain.

''Mutta oot nainen, saat kyllä seksiä!. Älä valita''. Tätä lausetta kuulen aina välillä erityisesti miesten suusta. En toki voi kieltää, että tuo väittämä olisi valhetta. Jos menisin nyt jälleen kerran Tinderiin ja kirjoittaisin etsiväni seksiseuraa, niin varmasti tärppäisi. Mutta kun tässä tulee taas se asia, että olen kinky. Haluan nimenomaan kinkyseksiä. Tinderistä löytäisin kyllä vaniljaista seksiä varmasti, mutta kun en sitä halua, ainakaan vaniljan kanssa. Jo tämä pieni rajoitus rajoittaa seksin saamista jonkin verran. Toki esimerkiksi bdsm-baaristakin voisi löytyä pikaista helpotusta olooni, mutta sitten taas miettii,että viitsiikö kuitenkaan rustata jotain panoilmoitusta baarin puolelle?

Lisäksi ne kemiat. Ne merkkaavat minulle paljon. Vaikka periaatteessa pystynkin harrastamaan seksiä ilman, että olen varsinaisesti ihastunut toiseen, niin kemiat merkkaavat minulle nykyään entistä enemmän. Jos ne eivät kohtaa toisen kanssa tai toisessa on muuten vain jotain, joka ei miellytä, niin en välttämättä ollenkaan ryhdy panopuuhiin. Siksi en pysty paneskelemaan kenen tahansa kanssa, enkä edes sitä haluaisikaan.

Asiaa ei helpota myöskään se, ettei minulla ole tällä hetkellä varsinaista panokumppania, jonka kanssa tapaisin säännöllisesti seksin merkeissä. Minulla on ollut eräs miespuolinen kaveri, jonka kanssa olemme aina välillä pervoilleet ja panneet. En kuitenkaan tiedä voiko hänen kohdallaan puhua säännöllisestä seksinsaamisesta, koska olemme viimeksi hänen kanssaan harrastaneet seksiä elokuun alussa. Lisäksi hänen kiireensä vaikuttavat siihen, etten voi noin vain laittaa viestiä ja kysyä, että ''voinko tulla tänään panemaan?''

Yritän olla toki positiivinen kuten aina. Minä sentään saan seksiä edes silloin tällöin. Tiedän myös, että jos oikeasti haluisin saada esimerkiksi tänä iltana seksiä, niin sitä varmasti järjestyisi. Mutta kai silti voin valittaa siitä, että vähäinen seksimääräni vain ärsyttää ja vituttaa? :D

- Perhis, jota panettaa aika paljon just nyt

Ajatuksia lapsien hankkimisesta

Elän elämässäni jonkinlaista murrosvaihetta mitä tulee ystäviini. Moni ystäväni on mennyt tai menossa naimisiin, monella ikäiselläni on jo parikin lasta, moni on saamassa lapsen ja moni suunnittelemassa lapsien hankkimista hyvin pian. Entä minä itse? Haaveilen kumppanista, parisuhteesta ja koen aika ajoittain biologisen kelloni tikittävän.

Niin ne lapset. Olen aina tiennyt haluavani lapsia, eikä tämä toiveeni ole muuttunut vuosien mittaan. Olen kyllä joskus miettinyt, olisiko elämä ilman lapsia niin helppoa ja mukavaa kuin jotkut vapaaehtoisesti lapsettomat sanovat, mutta olen aina palannut siihen samaan ajatukseen. Minä haluan lapsia. Haluan perustaa tulevaisuudessa perheen.

Kumppania etsiessäni olen alusta lähtien ''etsinyt'' vain miehiä, jotka myös haluavat lapsia. En nimittäin näe järkeä siinä, että ryhtyisin suhteeseen miehen kanssa, joka ei haluaisi lapsia. Ensinnäkin siksi, että toiveissani olisi ehkä kliseisesti sanottuna elämän loppuun asti kestävä parisuhde. Miehen kanssa, joka ei haluaisi lapsia, en saisi välttämättä tällaista suhdetta. Toki mielipiteet lapsien hankinnan suhteen voivat muuttua, näitä tapauksia on nähty. Mutta pelaan mielummin varman päälle ja deittailen vakavalla mielellä vain niitä miehiä, jotka haluavat lapsia.

En toki etsi itselleni miestä vain lapsien takia. Loppujen lopuksi toiveissa on ennenkaikkea löytää se elämänkumppani itselleni, jonka kanssa voi elää elämää yhdessä niin ennen lapsia, lapsiperheen arjen keskellä kuin sitten myöhemmin viettää yhdessä kahdenkeskistä aikaa, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Mutta lapset kuuluvat kuitenkin pakettiin.

Erityisesti näin kinkynä olen välillä miettinyt, pelottavatko suuri haluni saada lapsia monet mastereista pois. En ihmettelisi, jos näin olisi. Moni mies tuntuu etsivän pelkkää sessioseuraa ja ymmärrettävästi minun deitti-ilmoitukseni, jossa ilmoitan suoraan haluavani lapsia ja että haluan myös miehen haluvan lapsia, voi pelottaa osan miehistä pois.

Kinkyily ja lapsiperheen arki taas tuottaa omat ongelmansa. Miten toteuttaa lapsiperheen arjessa mahdollista d/s kuviota? Miten sessiointi onnistuu lapsiperheessä? Miten onnistun hyppäämään äidin roolista alistuvan naisen rooliin ja toisinpäin? Myönnän, että nämä kysymykset askarruttavat omaa itseäni.

Kuitenkin se biologinen kello tikittää. Ei koko ajan, mutta yhä enemmän. Tiedän vanhenevani koko ajan ja pelkään myös sitä, että lapsien saaminen tulee koko ajan hankalammaksi (vaikka yritän lohduttautua sillä, että moni nainen saa ensimmäisen lapsensa vasta 30-vuotiaana)

Nyt vain täytyisi toivoa, että ensimmäiseksi löytäisin sen rakastavan kumppanin itselleni, jonka kanssa voisin lapsien kasvattua isoksi elää kahdenkeskistä aikaa.

Ja jos se kumppani löytyisi, niin toivottavasti pääsisin toteuttamaan yhden haaveistani - perheen perustamisen.

-Perhis

Onko paluuta entiseen?

Huomaan välillä miettiväni, olisiko minusta enää palaamaan vaniljaelämään ja vaniljaseksin pariin. Mietin oikeastaan sitä, voisiko joskus käydä niin, että jostain syystä kyllästyn kinkyilyyn ja siirrynkin taas vaniljan pariin?

Periaatteessahan tällainen voisi olla mahdollista. Pidän seksuaalisuutta muuttuvana asiana, joten miksikäs ei tällainen täysikääntö voisi olla mahdollista. Mutta tällä hetkellä pidän sitä erittäin epätodennäköisenä asiana.

En nimittäin koe, että olisin menettänyt mitään, kun hylkäsin vaniljaseksin. En ole joutunut luopumaan oikeastaan mistään - no tietysti tasa-arvosta seksissä olen joutunut luopumaan, mutta muuten en koe, että mikään minulle tärkeä asia olisi kinkyydessä jäänyt puuttumaan. Päinvastoin koen, että kinkynä saan paljon enemmän asioita kuin vaniljaseksissä.

Kinkyilyn maailmaan hypätessäni pelkäsin hieman sitä, että en saisi niin paljon nautintoa kuin vaniljaseksissä. Tämän olen saanut todistaa monta kertaa vääräksi kinkyilessä. Päinvastoin, kun olen nyt jälkeenpäin verrannut vaniljaseksiaikojani nyt kinkyyden sessiointeihin, olen huomannut, että vanilja-aikoina koin paljon enemmän epätyydyttäviä seksikokemuksia, jossa en nimenomaan saanut juuri nautintoa. Tiedätte varmaan tapaukset, jossa mies työntää pari kertaa sormia pilluuni, työntyy sisääni, laukeaa melkein heti ja that's it. Ei oikein nautinnollista naisen kannalta..

Sen sijaan sessiossa olen koko ajan huomion kohteena. Saan mielestäni huomiota jopa enemmän kuin tavallisessa vaniljaseksissä. Saan kosketuksia, nautintoa eri tavoin ja monella tapaa- oli se sitten kipua, pelkkää sormettamista, henkistä alistamista, leluja jne. Vaikka itse pilluni (joka vaniljaseksissä on juuri huomion kohde) ei saisi koko aikaa nautintoa, niin sitä nautintoa saan kuitenkin joka tapauksessa. Siitä alistumisesta.

Yhdynnästä tykkäävänä ihmisenä pelkäsin jossain vaiheessa myös sitä, etten saisi enää niin usein itse panemista. Tämäkin huoli on osoittautunut vääräksi. Pitää vain löytää ihminen, joka haluaa myös sitä panemista, joko sessiossa tai session ulkopuolella. Onneksi tällaista ihmistä ei taida olla kovin vaikea löytää. ;)

Entä se hellyyspuoli? Sitäkin saan kinkyilyssä. Saan sitä sekä jälkihoitona ja olen huomannut, että moni kinkymies (tässäkin toki varmasti eroja) tykkää muutenkin hellyydestä ja läheisyydestä varsinkin sessioinnin jälkeen.

Niin.. näitä juttuja vasten olisi vaikea uskoa, että voisin enää palata vaniljaksi. Jos miettisi, että mitä kaikkea ja mistä kaikesta saisin enää nautintoa vaniljaseksissä, se lista voisi jäädä aika lyhyeksi..

-Perhis

Omat suosikit kinkyilyssä (päivitystä listaan)

Minusta on aina hauska ja jännä seurata omien mieltymysteni muuttumista. Sitä huomaa, kuinka jonkinlaista muutosta mieltymysten suhteen tapahtuu melkein jatkuvasti. Milloin jokin uusi asia nousee suosikiksi, milloin taas joku aiemmin tärkeä asia saattaa muuttua ei-niin tärkeäksi. Sitten on niitä tiettyjä asioita, jotka tulevat varmasti pysymään ykkösasioina jatkossakin.

Listaan tähän top 5-suosikkiasiaani tällä hetkellä. Aikaisempi lista näytti tältä:

1. Bondage


2. Hengityksen kontrollointi



3. Pieni kipu


4. Lelut



5. Käskyttäminen


Ja sitten se uusi lista:


1. Henkinen alistaminen

Suurin muutos listallani on henkisen alistamisen päätyminen top ykköseen. Kun ennen painotin ja tykkäsin enemmän fyysisestä alistamisesta, niin nyt henkinen puoli on jopa noussut fyysisen puolen ohi.

Minulta kysytään usein, miten käsitän sanan henkinen alistaminen. Tämä on hyvä kysymys, enkä usko tähän olevan yhtä oikeaa määritelmää. Itse käsitän henkisen alistamisen olevan nimen omaan henkistä eikä siihen välttämättä tarvitse liittyä esimerkiksi bondagea millään tavoin. Itse miellän henkiseen alistamiseen kuuluvan mm. käskyttämisen, sanallisen nöyryyttämisen, nimittelyn jne.

2. Kuristaminen

Aikaisemmassa listassa puhuin yleisesti ottaen hengityksen kontrolloinnista. Itselleni se the-juttu on nykyään kuitenkin juuri kuristaminen, vaikka tykkään myös esimerkiksi juuri suun ja nenän peittämisestä kädellä. Kuristamiseen liittyy vain niin voimakkaasti se valta, mikä D:llä on ja mistä tykkään.

3. Kipu

Kyllä, olen oppinut jollain tavalla tykkäämään kivusta. En edelleenkään pidä itseäni varsinaisesti masokistina, enkä ole läheskään koko ajan kaipaamassa juuri kipua. Mutta olen kuitenkin alkanut tykätä kivun saamisesta. Sen monissa muodoissa. Piiskaus on ihan kivaa, samoin steariinilla leikkiminen ja pyykkipojilla leikkiminen. Lievimmistä kivunmuodoista olen tykästynyt erityisesti puremiseen ja raapimiseen. Mua saa siis purra ja raapia, grau ;)

4. Anaaliseksi ja peppuleikit ylipäätänsä

Anaaliseksi - asia, josta en ennen kauheasti tykännyt, on noussut jopa suht tärkeäksi asiaksi itselleni. Asiaksi josta oikeasti nautin ja jota myös haluan nykyään usein. Tästä lienee kiittäminen erästä kaveriani, jonka kanssa olen oppinut nauttimaan anaaliseksistä.

Olen ylipäätänsä alkanut tykätä peppuleikeistä. Ihan jo pelkästä pepun sormettamisesta, lelujen työntämisestä peppuun jne. Peppuleikit ja peppuseksi tuovat musta kivaa piristystä myös kinkyseksiin. Ja olen myös sitä mieltä, että mun kaikki reiät on aina D:n käytössä, joten sehän tarkoittaa sitä, että myös peppuseksi kuuluu kuvioon.

5. Bondage

Tykkään kyllä edelleen bondagesta, vaikka se onkin painunut alas listallani. Tykkään edelleen siitä tunteesta, mikä tulee kun minut sidotaan tiukkaan pakettiin ja olen vain siinä tiukasti paikallani D:n armoilla. Jos taas miettii sitomista ilman alistamista, niin haluaisin mielelläni päästä useimmiten köysiin. Riiputussidonta on itselläni vielä asia ja ''fantasia'', jonka haluan joskus päästä kokeilemaan.

Kun tarkastelee näitä kahtaa listaa, huomaa tosiaan mielenkiintoisia muutoksia. Fyysinen alistaminen, eli nimenomaan juuri sitominen on painunut alaspäin ja henkinen puoli on noussut listalle ylimmäksi. Anaaliseksi, jota en edes maininnut aikaisemmassa listassa, on tullut mukaan.

Mieltymysteni muuttumista voisi pohtia enemmänkin. Olen miettinyt usein, että silloin kun tykkäsin nimenomaan sitomisesta ja siihen liittyvästä alistamisesta, niin alistuin nimenomaan sitomisen kautta. Sen tunteen kautta, kun olin toisen armoilla. Nyt tuntuu, että tavoittelin nimenomaan sitä sitomisen tunnetta, vähän niinkun itseisarvona.

Bondagen painuminen alaspäin on painunut alaspäin ehkä siksi, että viimeisimmissä sessioissa se ei ole ollut mikään oletusarvoinen asia. Parissa viime sessiossa mukana on kyllä ollut käsiraudat ja pallogägi, eli bondage ei ole täysin unohtunut sessioista, mutta olen huomannut, että ollakseen hyvä ja tyydyttävä sessio, ei aina tarvitse olla mukana sitomista. Koska se henkinen puoli on kaiken a ja o.

Mielenkiinnolla odotan miten mieltymykseni tulevat jatkossa muuttumaan. Vai pysyvätkö mieltymykseni tästä lähtien samanlaisena? Sen näyttää aika.

-Perhis

Ekshibitionismista ja voyerismista

Kinkyily on nostanut esiin kaksi piirrettä itsessäni, jonka toisen olemassaolon olen tuntenut jo silloin, kun pidin itseäni vaniljana. Puhun ekshibitionismista ja voyerismista.

Ensin pakolliset määrittelyt. Wikipedia määrittelee ekshibitionismin seuraavasti: Ekshibitionismi (lat. exhibere 'tuoda esiin') eli sukupuolinen paljastamishäiriö tarkoittaa, että asianosainen kokee seksuaalista mielihyvää paljastaessaan sukuelimensä, tietyt ruumiinmuotonsa tai seksuaalisen toimintansa toisille ihmisille. Erityistä mielihyvää tuottaa seurannan kohteeksi joutuminen tai paljastelun kohteen reagoiminen.

Voyerismin wikipedia määrittelee seuraavasti:  Voyeurismi (ransk. voyeur 'katselija') eli tirkistelynhalu on parafilia eli seksuaalinen käytöshäiriö, jossa asianosainen haluaa tarkkailla alastomia ihmisiä tai toisen sukupuoliyhdyntää.Tavallisesti tämä tapahtuu tirkistelyn kohteen tietämättä ja johtaa kiihottumiseen ja masturbaatioon. Tirkistelijä ei yleensä pyri kontaktiin tirkistelyn kohteen kanssa vaan muodostaa tästä eroottisia fantasioita itsetyydytyksensä tueksi.

Jo vanilja-aikoina huomasin itsestäni erityisesti voyerismin piirteitä. Kun aikoinaan yövyimme silloisen, ison kaveriporukan kanssa jonkun luona, aina välillä jotkut rohkeimmat saattoivat päätyä harrastamaan seksiä, vaikka osa porukasta nukkuikin samassa huoneessa. Muistelen, etten tuolloin koskaan vetänyt herneitä nenääni siitä, että joku harrasti seksiä, vaikka olin samassa huoneessa nukkumassa. Muistan esimerkiksi jonkun kerran, kun ystäväni päätti alkaa touhuamaan silloisen kumppanin kanssa samassa huoneessa, missä meitä muita kavereita nukkui. Ääntä he ei juuri pitäneet, mutta koska olin itse hereillä ja salakavalasti vilkuilin heidän suuntaansa, huomasin, että jotain siellä tapahtui. En muista tarkalleen tuntemuksiani, mutta ei ainakaan salakatseluni häirinnyt minua yhtään.

Kinkyilyssä olen huomannut ekshibitionismin ja voyerismin korostuvan erityisesti kinkybileissä. Olen huomannut tykkääväni siitä, että saan olla vähissä vaatteissa/jopa alasti ihmisten katseiden edessä ja toisaalta olen huomannut, että saan isot kicksit siitä, että voin katsella muiden sessioimista.

Kun olen bilessä käynyt, olen ollut pari kertaa piiskattavana niin, että olen melkein alasti. Täysin alasti ole tainnut olla vielä kertaakaan, mutta ainakin niin olen ollut, että peppuni on paljaana ja vain alkkarit ovat päällä. Olen huomannut saavani kicksit siitä, että porukka katsoo, kun olen piiskattavana. Se tunne, että porukka näkee paljaan peppuni, siihen ilmestyvät jäljet ja ylipäätänsä sen tilanteen, että olen piiskattavavana on jotenkin mieletön. Ekshibitionismin ilmaantuminen bileissä on muuten mielenkiintosta sinänsä, että tosielämässä en ole sellainen ihminen, joka viihtyisi kauheasti huomion keskipisteenä tai parrasvaloissa. Sen sijaan kinkybileissä huomion keskipisteenä oleminen vaikka juuri piiskaus- tai sidontasessiossa ei tuota minulle mitään ongelmia.

Toisten sessioiden katselu on taas yksi syy, miksi tykkään ylipäätänsä käydä bileissä. Toisten leikkien katselusta saan myös mielettömät kicksit ja siitä tulee jotenkin hyvä olo. Hyvä olo, kun tajuaa, että on vertaistensa pervojen joukossa, jossa voin olla avoimesti sellainen pervo kuin olen ilman että kukaan häiriintyy. Toisaalta toisten sessioiden seuraaminen saa aikaan sen, että sisäinen ekshibitionistini alkaa huokailemaan ja toivovan, että ''voisinpa minä olla tuolla subin paikalla kanssa''.

Jälkikirjoituksena voin todeta hieman humoristisesti, että kyllä pervona on kiva olla.

-Perhis

Kyllästyminen

En tiedä johtuuko stressistä vai mistä, mutta olen kokenut jonkin aikaa lievää kyllästymistä/ahdistumista bdsm-skeneen. Kinkyilyyn ylipäätänsä en ole onneksi kokenut kyllästymistä, mutta itse skeneen kyllä.

Minua ahdistaa skenen tietynlainen ilmapiiri, tietyt ihmiset ja tietty muottiin ahtaaminen. Ahdistaa se, että pitäisi olla tietynlainen subi, mieluiten sellainen, joka suostuu alistumaan 24/7.

Ahdistaa tietyt ihmiset skenessä. Trueihmiset, jotka toitottavat aina joka keskustelussa sitä yhtä totuutta. Tietyt masterit, jotka eivät vain meinaa uskoa, että ei, en valitettavasti ole kiinnostunut heistä ja ei, en valitettavasti ole kiinnostunut 24/7 suhteista tai kotikurisuhteista.

Ahdistaa bdsm-baarissa tietynlainen kilpailun tunne siitä, kenellä on isoimmat jäljet pepussa tai kuka uskaltaa tehdä hardcoreimpia asioita. Vaikka itsekin tykkään jäljistä ja tykkään kokeilla rajuakin asioita, mielestäni nämä eivät olet asioita, joista pitäisi millään tavalla kilpailla.

Miksi minua on aivan yhtäkkiä alkanut ahdistaa skene? Tässä tulee ehkä mielestäni suurin ero vaniljana olemiseen. Koen, että vaniljana ollessani minulla ei ollut ehkä niin suurta painetta ahtautua mihinkään tiettyyn muottiin. Koska vaniljoita on niin paljon, jolloin painetta olla tietynlainen ihminen ei välttämättä synny. Mutta koska kinkyjä on vähemmän, muodostuu helposti paine olla samanlainen kinky kuin muutkin. Varsinkin kun niitä tiettyja asioita toistetaan ja tuodaan esille niin paljon. Vaikka olen koko ajan yrittänyt olla oma itseni myös kinkynä, en voi mitään, että minulle tulee välillä väkisin mieleen, että minun muka pitäisi ahtautua tiettyyn muottiin. Ja tämä ei lopulta sovi minulle.

En tiedä pitäisikö minun pitää taukoa sekä bdsm-baarista ja kinkyskenestä ylipäätänsä. En kuitenkaan haluaisi, että menettäisin kiinnostukseni täysin asiaan, joka on antanut minulle niin paljon iloa ja nautintoa.

-Perhis

Se pieni muistutus

Minulla ei ole nyt vähään aikaan polttavaa halua sessioimiseen. Kevät on ollut sen verran kiireinen gradun ja muuton Tampereelle kanssa, etten ole kauheasti ehtinyt miettimään sessioimisia kenenkään kanssa. En ole työntänyt sitä väkisin pois mielestäni, mutta en ole sitä kauheasti ehtinyt kaipaamaan.

Nyt maanantaina kuitenkin pääsin taas kokemaan sessioimisen iloa ja sitä tunnetta, mitä alistuminen minulle antaa. Olin sopinut erään friends with benefits-kumppanini kanssa fistaussession. Olimme puhuneet fistauksesta jo monta kuukautta, mutta nyt vasta saimme löydettyä yhteisen ajankohdan fistaukselle. Vaikka miellän itseni täysin subiksi, meillä on ollut kaverini kanssa puhetta roolien vaihdoksesta niin, että myös minä fistaisisin häntä. Siis peppuun. Kaverini on siis mies. Maanantaina kuitenkin minä olin fistattava. ''Naisia fistataan ensin'' kaverini heitti minulle facebookissa, kun puhuimme sessiosta.

Vaikka itse sessio ei ollut henkisesti rajua alistamista, se sisälsi kuitenkin alistumista ja sain taas muistutuksen, kuinka paljon nautin siitä, kun olen alistunut, toisen armoilla ja käytettävissä. Kun olin silmät sidottuina, kaverini itsetekemä jalkalevitin jaloissa, käsiraudat käsissä selän takana ja olin polviltani sohvaa vasten, muistin taas kuinka paljon nautin alistumisesta. Nautin siitä, että olin avuton ja kaverini armoilla. Nautin siitä, että reikiäni käytettiin. Nautin vain olla siinä.

Siihen muistuttamiseen tarvittiin vain pieni hetki.

-Perhis

Ps. Fistaus ei täysin onnistunut vielä, mutta kokeilut jatkunevat vielä..

D/S:ää ja gradua

Saan usein ideoita öisin ja silloin usein tartunkin ideoihin ja niiden ratkaisemiseen. Näin kävi myös tällä kertaa. Viime tiistain välisenä yönä sain idean, jota olin kyllä jo vähän pyöritellyt mielessäni. Piiskurin mukaan ottamista graduuni ja d/s asetelman yhdistämistä graduni tekoon.

Graduni teko on tähän asti jumitellu paikoillaan, vaikka sinänsä olenkin tehnyt jotain sen eteen. Kun kuitenkin alkoi tuntua siltä, etten oikeasti saa mitään aikaiseksi, mieleeni tuli hankkia piiskuri graduprosessin ajaksi. Henkilön, joka rangaistusten ja myös palkintojen avulla motivoisi minua työstämään graduani. Siispä päätin laatia bdsm-baariin ilmoituksen, jossa etsin piiskuria graduprosessini ajaksi. Vaikka yleensä etsin dominointitarkoituksissa vain miehiä, niin päätin tällä kertaa etsiä myös naisia, koska miksi minun tässä tapauksessa pitäisi rajata hakuni vain miehiin?

Sopiva piiskuri löytyikin nopeasti ja yllättäen juuri naisesta. Ja mikä hauskinta, hän on itsekin sub, mutta kertoi esittelyssään, että hänessä on ripaus daddya/motheria. Ja mikä vielä hauskempaa, vaikka hän sanoi olevansa sub, niin hän osaa olla hyvinkin tiukka ja vaativa, minkä olen jo päässyt huomaamaan..

Olen siis viime tiistaista työstänyt graduani piiskurin voimin. Olen saanut alusta lähtien gradun tekoa ja ulkonäköä tukevia tehtäviä, lisäksi minun pitää raportoida mitä olen aina päivän mittaan tehnyt graduni eteen ja jos minulla on jokin graduun liittyvä tehtävä, niin raportoida sen tekemisestä ja onnistumisesta.

Minkälaisia fiiliksiä piiskurin mukana olo on tuonut minulle? En voi kieltää, etteikö tämä ole omalla tavallaan rankkaa. Nyt joudun oikeasti työstämään gradua päivittäin, pitämään sen mielessäni ja lisäksi etten varsinaisesti pääse heti kirjoittamaan tekstiä, vaan tekemään tehtäviä, jotka tukevat gradua ja sen valmistumista.

Toisaalta positiivista vaikutusta on selvästi. Nyt todella teen ja työstän graduani eteenpäin ja olen yrittänyt olla ahkera graduni eteen. Eli selkeästi piiskurin mukana olo motivoi minua tekemään graduani.

Prosessista on varmasti tulossa rankka, niin kuin gradun tekeminen yleensä on. Kuitenkin olen iloinen, että minulla on nyt piiskuri. Koska tuloksia näkyy jo.

-Perhis

''Tervetuloa perheeseen''

Kirjoitinkin blogini alkutaipaileilla siitä, että koin tuolloin ajoittan tunnetta, että olen ulkopuolinen skenessä. En muista minkä syiden takia muka koin olevani ulkopuolinen tuolloin - johtuiko se siitä, että olin se taviksen näköinen tyyppi bileissä, joka ei ollut korsetti tai latexvaatteet päällä, vai siitä, että olin se kiltin naapurintytön näköinen nainen lukuisten goottien joukossa.

Vaikka jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne saattaa edelleen yrittää tulla esiin pinnan alla, olen ilokseni huomannut, että minut on toivotettu tervetulleeksi perheeseen - kinkyskeneen. Kun nyt mietin noit ajatuksiani ulkopuolisuuden tunteesta, ne ovat oikeastaan aika naurettavia. Kyllä, olen se kiltin näköinen tyttö, josta ei heti uskoisi, että olen kinky. En ole vielä tähän asti pukeutunut latexiin tai kumiin ja olen vasta nyt oppinut monien muiden kinkyjen tapaan nauttimaan kivun saamisesta. Mutta vaikka jollain tapaa eroaisin joukosta, se ei muuta sitä tosiasiaa, että olen aivan yhtä kinky kuin hekin. Kuulun aivan yhtälailla skeneen kuin kaikki muutkin. Ja kukaan ei ole tätä kyseenalaistanut. Kukaan ei ole moittinut minua epäkinkyksi tai katsonut minua nenänvartta pitkin, jos en ole pukeutunut skenen mukaisiin vaatteisiin. Ja kukaan ei ole tähän mennessä arvostellut, etten ole ollut niin kipulutka. Nämä kaikki ovat olleet oman pääni ongelmia.

Päinvastoin huomaan, että porukka on ottanut minut hyvin vastaan ja pitkästä aikaa tuntuu kivalta huomata, että olen löytänyt elämääni samanhenkisiä ihmisiä. Ihmisiä, joiden kanssa voin olla täysin sellainen pervo kuin olen, ilman että pitäisi jotenkin pelätä oman pervoutensa näyttämistä. Ihmisiä, joiden kanssa voin olla muutenkin oma itseni ja tunnustaa omat heikkouteni. Ihmisiä, joiden kanssa voin viettää vapaa-aikaa, oli se sitten kinkyilyä tai jotain tavallista aktiviteettiä.

Minulle aikoinaan todettua: ''Kuulut perheeseen, senkin pervo''. 

Ja tuo toteamus hymyilyttää ja tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä.

-Perhis

Ei enää pelkkä sessiosub

Sen ajan kun olen ollut kinky, olen identifioinut itseni pelkästään sessiosubiksi. Olen aina ajatellut, että minähän en alistu yhtään seksin/sessioiden ulkopuolella. Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että esimerkiksi varsinaiseen d/s 24/7 suhteeseen minusta ei olisi. Kuitenkaan huomaan ajattelevani, etten ehkä olekaan enää pelkästään sessiosubi.

Jo jonkin aikaa olen pyöritellyt mielessäni tiettyjen asioiden kontrolloimisesta sessioiden ulkopuolella, erilaisten etätehtävien antamisesta ja subin aseman merkitsemistä esimerkiksi kaulapannan tms avulla. Kun näitä ajatuksia pyörittelen mielessäni ja mietin, miltä tuntuisi toteuttaa alistumistaan myös tällä tavoin, se ei tunnu yhtään pahalta ajatukselta.. vaan ihan hyvältä. Minulle jopa tulee tunne, että tarvitsisin juuri nyt jotain tuon kaltaista alistamista. Vaikka jonkun etätehtävän suorittamista. En tiedä antaisiko esimerkiksi juuri etätehtävän suorittaminen minulle juuri sen tunteen, että joku alistaisi minua myös vapaa-ajallakin.

Myös kaikenlainen ns elämänhallintaan liittyvä kontrollointi on alkanut kiinnostua. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että miltä tuntuisi yhdistää graduni tekoon d/s asetelmaa. Jotenkin tuntuisi siltä, että masterin mukana olo graduprosessani ja d/s asetelman mukaan tulo voisi oikeasti auttaa minua pääsemään eteenpäin gradussani. Toki toivon, että saisin graduni tehtyä ilman, että tarvitsisin ns henkistä käskytystä ja apua, mutta sisimmässä tuollainen asetelma tuntuisi hyvältä. Jopa kiihottavalta.

Kun mietin tätä alistuvuuden viemistä myös hieman makuuhuoneen ulkopuolelle, aloin miettiä olenko oikeasti ollut missään vaiheessa pelkästään seksissä alistuva? Onko minulla ollut kuitenkin halu alistua myös ns arkielämässä, mutta en ole tunnistanut piirrettäni? Vai onko minulle vain käymässä se, jonka olen todennut minulle käyneen ylipäätänsä koko kinkyidentiteettini aikana? Eli se, että nälkä kasvaa syödessä. Kun saan niin paljon nautintoa alistumisesta, niin miksi sitä alistumista ei voisi ujuttaa myös hieman arkielämäänkin? Vaikka se olisikin vain pienimuotoista ja hienovaraista alistumista.

Joka tapauksessa, tällä hetkellä haluni alistumiseen sessioiden ulkopuolella on yllättävän vahva.Toivottavasti siihen löytyisi jossain vaiheessa jotain helpotusta.

-Perhis

''Aika laittaa seuranhaulle stoppi''

Suhteeni sinkuutteen ja parisuhteen etsintään tuntuu vaihtelevan kausittain. Välillä saattaa olla pitkiäkin kausia, jolloin olen ihan tyytyväinen olotilaani, vaikka olenkin sinkku. Tällöin elämässäni on vain niin paljon muuta, etten ehdi suremaan sitä, että olen sinkku. Välillä taas sinkkuuden sietäminen on vaikeampaa. Tätä tuntuu korostuvan erityisesti syksyisin, kun pimeinä iltoina toivoisi, että joku olisi vierelläni.

Tällä hetkellä tuntuu olevan vaihe, etten oikeastaan jaksa kiinnostua ja innostua seuranhausta. En voi sanoa, etten olisi tippaakaan kiinnostunut siitä ja tällä(kin) hetkellä viestittelen erään miehen kanssa, mutta noin muuten innostukseni seuranhakuun ei ole vahvimmillaan. Sen takia päätinkin laittaa seuranhakuni tauolle vähäksi aikaa ja keskittyä aivan muihin asioihin. Sitähän sanotaan, että usein juuri silloin kuin ei etsi mitään, alkaa löytyä kumppaniehdokkaita, joten saa nähdä mitä tuleman pitää.

Se, miksi en ole tällä hetkellä kiinnostunut seuranhausta on monien asioiden summa. Varmasti henkilökohtaisen elämäni rankoilla asioilla on ollut vaikutusta. Vaikka oloni on tällä hetkellä parempi, vielä vähän aika sitten olin niin surullinen, etten voinut ja halunnut kuvitellakaan kenenkään masterin tulevan juuri nyt elämääni,alistamaan minua.

Toinen syy lienee se, että olen tajunnut yhden asian. Sen, että vain yksinkertaisesti olen nirso kumppaninhaussa. Ja tämä nirsouteni yhdistettynä siihen, että kiinnostun ja ihastun harvoin, ei ole mikään paras yhdistelmä ja ehkä sen takia ajattelin, että parasta jättää nyt seuranhakuni tauolle. Jos keksin jokaisesta kumppaniehdokkaasta jotain negatiivista, niin mitä järkeä minun on jatkaa seuranhakua, kun selvästi vaikuttaa siltä, ettei vielä ole parisuhteen aika?

Niin ja se kolmas syy. Asiaa mietityttäni tajusin, että pärjään oikeasti tällä hetkellä ihan hyvin itsekseni. Tajusin, että minulla ei ole tällä hetkellä pakollista tarvetta saada parisuhdetta. En toki edelleenkään kiellä, etteikö se oma kulta olisi kiva, mutta ei minun tarvitse syöksyä juuri nyt parisuhteeseen. Parisuhteen aika voi olla hyvin vasta vähän myöhemmin, esimerkiksi keväällä tai kesällä. Miksi siis etsiä väkisin suhdetta, jos tuntuu, että pärjään tällä hetkellä itsekseni?

Tuosta viimeisestä kappaleesta voi hyvin tulla vaikutelma, että haluankin olla oikeasti vain sinkkuna loppuelämäni. Varsinkin kun suoraan totean, että pärjään tällä hetkellä yksin. Mutta sisimmässäni tiedän, että haluan parisuhteeseen. Mutta jokin sisimmässäni taitaa myös viestittää, ettei ihan vielä ole parisuhteen aika.

Näistä ajatuksista huolimatta, olen positiivinen tulevan suhteen. Mitä tahansa voi vielä tapahtua, lyhyenkin ajan sisällä. Parasta siis olla positiivinen.

-Perhis

Ihana, kamala peppuseksi

Peppuseksi on asia, joka jakaa ihmiset hyvin tiukasti kahtia. Se on yleensä niitä asioita, joista joko tykätään tai ei tykätä. Tiedän itse ehkä hitusen verran enemmän ihmisiä, jotka siitä tykkäävät, mutta tiedän myös monia, jotka eivät siitä tykkää. Onko peppuseksi oikeasti sitten niin ihana tai kamala asia?

Itse olin pitkään niitä, jotka eivät kauheasti peppuseksistä innostuneet. En niinkään pitänyt sitä ällöttävänä asiana niin kuin jotkut pitävät, en vain innostunut siitä. Omasta kiinnostuksestani peppuseksiä kohtaan kertoo varmaan se jotain, että olen harrastanut sitä huomattavasti vähemmän kuin normiseksiä. Jossain vaiheessa taisin laskea, että meni varmaan parikin vuotta kun kokeilin taas peppuseksiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin menettänyt peppuseksineitsyyteni. Joten tästä voi päätellä, etten ole aina ollut peppuseksin ystävä. Nyt asia on kuitenkin muuttunut ja olen huomannut oppivani nauttimaan yhä enemmän ja enemmän peppuseksistä.

Peppuseksistä kuulee usein erilaisia väittämiä. Listaan alle yleisimpiä väittämiä ja mielipiteeni niihin.

1. Peppuseksi sattuu

Tämä on sinänsä totta, että peppuseksi sattuu jos sen tekee väärin. Mutta mitä tarkoittaa se, että toimii väärin peppuseksissä? Olen itse vastaanottavana osapuolena oppinut parin asian tärkeyden. Lämmittelyn ennen peppuseksiä, rentona olemisen ja hitaasti sisään työntymisen. Unohtamatta liukkaria.

Lämmittely on ehkä se tärkein osuus. Ennen peppuseksiä on hyvä rentouttaa peräaukkoa jollain tavalla, oli se sitten kumppanin tai omat sormet, anaalitappi tai dildo. Lämmittelyn tarkoituksena on juuri rentouttaa peräaukkoa ja siihen kannattaakin oikeasti varata kunnolla aikaa. Se, että työntää sormen peppuun ja pitää siellä pari sekunttia, ei vielä riitä, vaan tähän lämmittelyyn kannattaa varata aikaa ja ennen kaikkea, tehdä se kunnolla. Se, mikä lämmittelykeino on paras, riippuu varmasti ihan ihmisestä. Itse olen huomannut, että omalla kohdallani pelkkä sormilla lämmittely riittää, mutta jos esimerkiksi jännittää peräaukon lihaksia paljon, niin tähän voi auttaa parhaiten anaalitappi.

Rentona oleminen on tärkeää, koska jos jännittää se vaikuttaa peräaukon lihaksiin ja näin ollen saa peppuseksin varmasti tuntumaan kivuliaalta. Ei ole varmasti helppoa rentoutua, jos jännittää kovasti mutta hitaalla ja rauhallisella lämmittelyllä tämäkin varmasti onnistuu.

Sisään työntyessä olennaista on, ettei työnny yhtäkkiä ja nopeasti sisään, koska tämä saattaa sattua. Sen sijaan hitaasti, rauhallisesti ja pikku hiljaa sisään työntyminen on oma vinkkini miehelle. Lisäksi myös asennolla on vaikutusta. Kannattaa valita ainakin aluksi sellainen asento, jossa nainen voi itse määrätä tahdin peniksen sisään työntymiselle, esimerkkinä klassinen nainen päällä-asento.

2. Nainen ei voi nauttia peppuseksistä

Koska peppuseksiä markkinoidaan niin paljon juuri miesten juttuna ja intohimona, voi helposti tulla tunne, ettei nainen voi nauttia yhtään peppuseksistä. Voin itse omaehtoisten kokemusten kautta sanoa, ettei näin ole.

Peppuseksi on oikein tehtynä hyvin nautinnollista myös naiselle. Itse yllätyin siitä, että moni nainen sanoo saavansa orgasmeja juuri peppuseksissä, enkä oikeastaan enää ole tästä yllättynyt, vaikka en ole itse vielä lauennut peppuseksissä (vaikka lähellä on ollut). Emättimen seinämä on kiinni peräsuolessa ja ainakin itse olen huomannut peppuseksissä, että tunnen kalun tunteen lähes emättimessäni asti. Jos lisää tähän vielä jonkun hyvän asennon (itsestäni tuntuu ehkä parhaimmalta asento, jossa olen itse päällä, hieman kyyristyneenä miestä vasten ja mies panee minua), niin kyllä, se tuntuu todella hyvältä.

3. Se on ällöttävää

Ajatus peppuseksistä saattaa tuntua ällöttävältä, jos sitä ajattelee ajatuksen tasolla. Mutta kun hommiin pääsee, niin ei se tunnu yhtään ällöttävältä. Oikeasti.


Peppuseksi on asia, joka varmasti jännittää ja pelottaakin monia. Ymmärrän se hyvin. Ymmärrän myös sen, etteivät kaikki tykkäää siitä, vaikka ovatkin sitä kokeilleet. Eikä tarvitsekaan tykätä. Mutta jos peppuseksistä oppii nauttimaan, niin nautinnon lisäksi se voi oikeasti piristää hyvin paljon parisuhteen seksielämää.

Ps. Ja jos oppii nauttimaan peppuseksistä, voi hyvinkin olla, että se aiheuttaa riippuvuutta ja lisääntynyttä halua saada lisää peppuseksiä..

-Perhis

Kuolemasta ja menettämisestä

Tämänkertanen blogitekstini ei liity sitten millään tavalla kinkyyteen, mutta koska kirjoittaminen helpottaa oloani, haluan kirjoittaa ja myös julkaistan tämän tekstin.

Olen viime aikoina ollut tekemisissä kuoleman ja kuoleman ajatuksen kanssa. Ensin mummuni kuoli lauantaina (tarkkaa kuolinsyytä en vielä tiedä, mutta hänellä oli joulukuussa diagnosoitu maksasyöpä) ja nyt äitini on sairastunut keuhkokuumeeseen ja on joutunut sairaalaan. Vaikka tiedän, ettei pitäisi pelätä pahinta eli sitä, että äitin kuolisi, huomaan kuitenkin, että tuo ajatus on jatkuvasti mielessäni.

Olen menettänyt nyt kolme isovanhempaani. Äitini vanhemmat ja isäni isän. Vaikka heidänkin kuolemiaan olen toki surrut aikoinaan paljonkin, niin silti olen pystynyt jatkamaan aika hyvin elämääni eteenpäin. Ehkä sitä vanhojen ihmisten osalla osaa jatkaa paremmin elämää eteenpäin, tiedostaa että vanhana kuoleminen on kuitenkin luonnollista, vaikka myös surullista. Ja tiedostaa, että juuri vanhana ihmisenä elämän rajallisuus tulee vastaan.

Mutta kun on kyseessä oma vanhempi, itselleen yksi tärkeimmistä ihmisistä elämästä, ei ole ehkä niin helppo jatkaa elämää eteenpäin mahdollisen kuoleman sattuessa saati elää kuoleman ajatuksen kanssa. Olen välillä miettinyt, että elämäni todennäköisesti romahtaisi, jos toinen vanhemmistani kuolisi, varsinkin kun itse olen vielä nuori. Jos olisin itse vanhempi ja äitinikin olisi reilusti vanhempi, mahdollinen kuolema olisi ehkä helpompi hyväksyä. Mutta jos äitini nyt yhtäkkiä kuolisi, niin samalla minunkin maailmani romahtaisi, hetkellisesti ainakin.

Äitini ja minun suhde ei ole ollut ongelmaton, kuten ei varmaan kenelläkään koskaan ole. Meillä on ollut omat riitamme ja erimielisyytemme ja varmaan jollain tapaa suhteemme on ollut myös ristiriitainen. Silti hän on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni ja välimme ovat lähentyneet huomattavasti oikeastaan siitä, kun muutin aikoinaan pois kotoa. Jos äitini nyt kuolisi, se vaikuttaisi hyvin radikaalisti moneen asiaan. En enää koskaan näkisi häntä, hän ei saisi nähdä mahdollisia lastenlapsiaan, hän ei näkisi valmistumistani jne.

Joku sanoisi varmaan, että älä mieti heti sitä pahinta vaihtoehtoa. Yritän olla positiivinen. Ajatella, että kyseessä on onneksi tauti, josta voi selviytyä. Ajatella sitä, että ovat ihmiset vakavimmistakin sairauksista selvinneet. Yritän myös ajatella sitä, että äitini on onneksi perusterve ja tupakoimaton ihminen, joka vaikuttaa taudista selviytymiseen. Mutta silti en voi mitään sille, että se pahin pelko on tällä hetkellä koko ajan tajaraivossani. Pahinta on oikeastaan se, että nyt pitää vain odottaa. Odottaa mihin suuntaan äitini vointi alkaa mennä.

Lopuksi haluan kiittää ihmisiä, erityisesti bdsm-baarin ihmisiä, jotka ovat olleet tukenani nyt, kun minulla on ollut vaikeaa. On ollut erittäin ihana huomata, että olen saanut tuntemattomiltakin ihmisiltä tukea, se lämmittää mieltäni.

Ehkä ajat muuttuvat tästä taas jossain vaiheessa parempaan suuntaan.

-Perhis

Minkälaisen masterin/suhteen haluan?

Saan aina välillä kysymyksiä itse mastereilta, että minkälaisen masterin haluaisin itselleni ja minkälaisen suhteen haluaisin. Luulisi olevan helppo vastata tähän kysymykseen: Kai minä nyt tiedän, minkälaisen miehen ja suhteen haluan itselleni. Mutta kun alan miettiä, ei tämäkään niin yksinkertainen ja itsestään selvä asia ole.

Helpompaa olisi sanoa, minkälaista masteria/minkälaista suhdetta en haluaisi. En ole kiinnostunut d/s 24/7 suhteista, myöskään kotikuriin perustuvat suhteet eivät ole oma juttuni. Ajatus kyllä, että itse kotitöiden tekemistä sisällyttäisi sessioon (esimerkiksi siivoamista suupallo suussa, korkea korot jalassa jne), mutta varsinainen kotikurisuhde ei ole juttuni. Tykkään kyllä  ns palvella masteria, keittää hänelle kahvia, tehdä ruokaa jne, mutta kotiorjaa minusta ei kuitenkaan välttämättä saa.

Mutta kysymys, että minkälaisesta masterista tykkään onkin vaikeampi. Olen huomannut, että sytyn monentyyppisestä masterista ja itse alistamisesta. Henkinen alistaminen ja dominointi on  itselleni tärkeää, mutta niin on myös fyysinen alistaminen. Haluan olla suhteessa masterin panolelu ja bondagesta tykkään edelleen,vaikka se ei ole ehkä niin tärkeä asia kuin aiemmin. Haluan toisaalta myös saada kipua monella eri tavoin. Piiskan lisäksi kipua on kiva saada monella muulla tavalla - steariinilla, pyykkipojilla, puremalla, raapimisella.. Olen huomannut myös viehättyväni sadisteista, perinteisten dominoivien lisäksi. Haluan tuntea olevani masterin vallassa sessiossa, mutta tarvitseeko kumppanini olla tämän takia varsinaisesti sadisti? Sanoisin että ei, minulle riittää hyvin, että mies on dominoiva, koska sillä pääsee jo hyvin alkuun.

Entä se suhdepuoli? Sanoisin, että mikään d/s 24/7 ei ole oma juttuni. Kuvailisin enemmän itseäni sessiosubiksi. Voin kyllä alistua session ulkopuolella esimerkiksi etätehtävien- ja käskyjen kautta, erilaisten tunnusten avulla (kaulapannat jne),mutta muuten haluan olla arjessa suht tasa-arvoinen masterin kanssa. Ja vaikka olen luonteeltani sellainen, joka kyllä antaa masterin päättää välillä asioista, haluan kuitenkin itse osallistua päätöksentekoihin, varsinkin jos kyseessä on jokin isompi päätös/asia. Ja vaikka tiettyjen asioiden kontrolloiminen, kuten orgasmien kontrollointi olisi ok, en halua, että vapaa-ajan elämääni, kuten ystävien näkemistä, harrastuksissä käymistä jne kontrolloitaisiin millään tavalla. Olen yllättävän itsenäinen ihminen, joka haluaa, että molemmilla on suhteessa omat juttunsa. Ja jos joku yrittäisi kontrolloida menemisiäni, se saisi minut vain ahdistuneeksi.

Kinkyskenessä olen törmännyt paljon polyjuttuihin ja avoimiin suhteisiin. Olen itse pohtinut tätä erittäin paljon, enkä vielä täysin osaa sanoa omaa kantaani asiaan. Minulle olisi todennäköisesti ok, jos master silloin tällöin sessioisi muiden kanssa (tosin tässä kohtaa haluaisin ehkä panemisen jäävän pois), mutta jos itse saisin masterilta kaiken tarvittavan, en välttämättä kokisi tarpeelliseksi leikkiä ainakaan muiden mastereiden kanssa. Periaatteessa siis kantani on aika selvä, mutta koen vielä ristiriitaisia fiiliksiä. En ole koskaan varsinaisesti miettinyt avointa suhdetta, joten jos yhtäkkiä päättäisinkin haluta avoimeen suhteeseen, se olisi iso muutos omille periaatteilleni.

Ennen kaikkea haluan löytää ihan tavallisen, kunnollinen ja turvallisen miehen, joka on dominoiva. Ja elää lopulta ihan tavallista parisuhde-elämää. BDSM:llä höystyttetynä.

-Perhis

Truekinky-meininki

Vaikka kinkyskenessä olenkin viihtynyt, niin on yksi asia, joka saa minut ajoittain ärsyyntymään/huvittumaan. Nimittäin truekinky-meininki. Ja ylipäätänsä väittely siitä, mikä on oikeaa kinkyyttä ja kuka on oikea kinky.

Ensinnäkin, kinkyys on mielestäni asia, joka ei ole todellakaan yksiselitteisesti määriteltävissä. Jokin asia saattaa toiselle hyvinkin kinkyä, mutta jollekin toiselle kyseinen asia taas saattaa olla hyvinkin vaniljaa. Siksi minua ärsyttääkin turha lokerointi sen suhteen, että kuka on kinky ja mikä on sitä kinkyä toimintaa. Sanoisin itse, että jos harjoitat bdsm:ää jollakin tapaa ja omistat fetissin/fetissejä, olet mielestäni kinky. Mutta se ei ole mielestäni olennaista kuinka usein/millä tavoin näitä harjoitat. Silkkiliinoilla sitominen ja piiskaaminen hapsupiiskalla ilman, että tulee suuria jälkiä on mielestäni yhtä kinkyä kuin se, että sitoo toisen kiinni kahleilla ja piiskaa raipalla subin pepun vereslihalle. Se, että joku tekee hardcoreita asioita, ei kerro mitään siitä, että kyseessä olisi aito ja oikea kinky. Olennaisinta on juurikin se d/s kuvion näkyminen jollain tavalla. Oli se sitten sessiointia kevyellä tai rankalla kaavalla, kotikuria tai 24/7 suhdetta.

Se, että joku sisällyttää esimerkiksi sessioonsa jotakin, jota truekinky ei pidä hyväksyttävänä, ei kerro mitään siitä,että toinen olisi huonompi kinky. Tai jos ei halua alistua sessioiden ulkopuolella, ei kerro siitä, että olisi huonompi subi kuin 24/7 suhteessa oleva subi. Tai jos elämän täyttää muukin kuin kinkyily ja kinkyily on vain yksi osa-alue elämässä, ei ole huono tai vääränlainen kinky.

En siis ymmärrä, miksi on olemassa tällaista truekinkymeininkiä. Miksi pitäisi olla olevinaan jotain true-juttua? Joku trueihminen vetää tästä varmasti herneen nenäänsä, mutta sanoisin, ettei BDSM:ää pitäisi ottaa aina niin vakavasti. Kyseessähän on loppujen lopuksi aikuisten leikeistä ja roolileikeistä. Ja oman, henkilökohtaisen seksuaalisen identiteetin toteuttamisesta. Eihän bdsm:än toteuttamiseen ole mitään henkilökohtaista opasta, että näin sinun pitää toimia, jotta voisit olla aito kinky. Seksuaalisuus on jokaisen henkilökohtainen asia ja sitä saa kukin toteuttaa niin kuin haluaa. Oli se sitten jonkun mielestä aitoa kinkyyttä tai sitten ei.

Olen itse monen mielestä varmaan huono ja vääränlainen kinky. En ole tähän asti varsinaisesti alistunut sessioiden ulkopuolella, harrastan välillä ihan pelkkää vaniljaseksiä(hui kauhistus, nyt joku truekinky kauhistuu), elämässäni on muutakin asioita kuin kinkyily, enkä muutenkaan koe tarvetta tuoda omaa pervoidentiteettiäni koko ajan esille. Mutta jos joku ajattelee, että olen vääränlainen kinky, niin ajatelkoon. Tiedän itse mitä olen - olen kinky ja se riittää - minulle itselleni.

- Varmaan joidenkin mielestä epäkinky Perhis

Me kinkytkö muka sairaita?

Tämänkertainen blogikirjoitus kumpuaa  siitä ajatuksesta, että BDSM:n harjoittaminen olisi sairasta/pimeän puolen toteuttamista.

Muistan aikoinaan naureskelleeni kinkakaverini sitä, että kun sadomasokismi poistui tautiluokituksesta vasta vuonna 2011 (?), niin emme enää ole sairaita ihmisiä. Aloin kuitenkin ihan vakavasti pohtia sitä, että niin.. olen kinky, harjoitan BDSM:ään, olenko muka sairas?

Ymmärrän hyvin, että vaniljoille ja ylipäätänsä BDSM:stä tietämättömille tämä touhu saattaa vaikuttaa sairaalta. Kun miettii niitä rajuja ja jopa jollain tavalla vaarallisiakin asioita, mitä meistä jotkut harrastamme (vesileikkejä, hengityksen kontrollointia, veitsileikkejä jne), en ihmettele, että tavallinen vaniljaihminen kavahtaa näitä ja ajattelee, että ''hyi vittu, miten sairaita ihmisiä''.

Mutta voiko meitä kinkyjä pitää sairaina? Ihmisiä, jotka ensinnäkin harjoittavat näitä asioita täydessä yhteisymmärryksessä ja molemmat haluavat näitä asioita? Ihmisiä, jotka ajavat seksuaalivähemmistöjen ja myös muiden heikommassa asemassa olevien ihmisten asemaa? Ihmisiä, jotka hallitsevat (ainakin suurin osa) jälkihoidon ja ymmärtävät sen tarpeellisuuden? Ihmisiä, jotka huolehtivat omasta kumppanistaan ehkä jopa enemmän kuin tavallinen vaniljaihminen? Ihmisiä, jotka loppujen lopuksi ovat aivan samanlaisia kuin muutkin ihmiset - käyvät töissä, harrastavat samoja asioita kuin vaniljat ja ovat muutenkin oikeasti ihan normaaleja ihmisiä, joiden seksuaalisuus on vain erilainen kuin valtaosalla väestöä?

Olen toki huono vastaamaan näihin kysymyksiin, koska olen itse kinky, mutta jos joku kysyisi minulta, pidänkö meitä kinkyjä sairaina ihmisinä, niin vastaisin että en pidä. Olen tavannut niin paljon äärettömän mukavia ja ihania ihmisiä kinkyskenestä, että minun on vaikea ajatella, että nämä ihmiset minä mukaan lukien olisimme muka jotenkin sairaita? Pervoja ja perverssejä olemme, mutta emme sairaita.

Skenessä on toki yksiköitä, joita voi sitten oikeasti pitää ''sairaina''. Näitä ovat esimerkiksi narsistisesta persoonallisuushäiriöisestä kärsivät ihmiset. Ja miksi nämä ovat sitten ''sairaita''? Koska heiltä puuttuu empatia, toisesta välittäminen, joka on kuitenkin olennainen osa BDSM-juttuja. He eivät arvosta tai kunnioita uhriaan eikä heille merkitse kumppanin nautinto mitään. Selkeä ero on myös se, että narsisti alistaa kysymättä uhriltaan siihen ns lupaa.

On ymmärrettävää, että BDSM:n kaltaiset asiat aiheuttavat väkisinkin negatiivisia mielikuvia ja se on jopa ihan luonnollista, koska kyseessä on monille tuntematon aihe. Tärkeintä on kuitenkin erottaa, mikä on todellakin sitä sairasta toimintaa ja mikä ei. Kahden ihmisen yhteisymmärrykseen ja molempien suostumukseen perustuva toiminta ja täysin molempien haluaman asian toteuttaminen ei ole sairasta. Toisen luvaton hyväksikäyttö ja alistaminen ilman, että toinen on suostunut siihen, on taas sairasta. Näillä kahdella asialla on selkeä eroa.

-Perhis

Panemisesta

Olen käsitellyt blogissani suhdettani vaniljaseksiin, mutta mieleeni tuli paneutua siihen, mitä oikeasti pelkkä perus paneminen merkitsee minulle kinkynä.

Ajatus panemisen tärkeydestä lähti liikkeelle BDSM-baarissa perustamastani keskustelusta, jossa kysyin ihmisiltä, kuinka tärkeää paneminen on heille.Olin nimittäin jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut siitä, mitä itse paneminen merkitsee ihmiselle, jotka touhuavat kaikkea muuta(kin) kuin panevat. En yllättynyt vastauksista. Oli heitä, joille paneminen oli hyvin vähän tai ei ollenkaan tärkeää ja oli myös heitä, joille paneminen oli olennainen osa sessioita ja BDSM:ää.

Mitä sitten minulle pelkkä paneminen merkitsee? Voisinko elää seksittömässä (tässä tapauksessa ei-panemista sisältävässä suhteessa) Vastaukset ovat: Paneminen on tärkeää minulle ja en voisi.

Jos ajattelee panemista, niin paneminenhan on erittäin intiimi asia. Se ei ole aina välttämättä romanttista tai edes niin kaunista, mutta intiimiä kuitenkin ja se on tilanne, jossa oikeasti pääsee lähelle toista. Pääsee tuntemaan toisen vasten omaa ihoaan, tuntemaan toisen lämmön ja sen intohimon, joka välittyy seksissä. Niin ja kyllähän se tunne, että toinen on sisälläsi, on myös aivan mahtava. Ja mahtavampi vielä, jos on tunteita mukana.

Mietin sitä, että voisinko olla d/s suhteessa, jossa olisi kyllä sessiointia, mutta ei itse panemista. Asiaa mietityttäni, niin päädyin loppupäätökseen, etten voisi. Jos seksiä eli tässä tapauksessa panemista ei olisi, niin minusta todennäköisesti tuntuisi siltä, että jotain olennaista puuttuisi suhteesta. Jotain sellaista, jota ilman koko suhde tuntuisi minusta kylmältä. 

En kaipaa jokaiseen sessioon panemista, eivätkä ajatukseni näin sinkkunakaan  pyöri aina panemisessa. Mutta haluan kuitenkin panemista, niin sinkkuna kuin parisuhteessa. Vaikka saan kicksit itse alistumisesta, vaikka siihen ei sisältyisi panemista lainkaan, niin haluan sitä, että minuun työnnytään sisään ja pannaan rajusti tai miksei hellästikin. Oli se sitten sessiosta erillinen pano tai session sisällä tapahtuva pano. Tuntuu hyvältä, että minua pannaan suuhun, piiskataan tai tehdään mitä tahansa muuta alistavaa. Mutta aivan yhtä hyvältä tuntuu, että minua pannaan. Vaikka siihen ei välttämättä liittyisi vahvaa d/s asetelmaa.

Voi olla, että olen jonkun mielestä liian vanilja, koska myönnän, että pelkkä paneminen on minulle tärkeää. Mutta sitten voisin esittää vastakysymyksen. Miten se, että haluan myös pelkkää panemista tekisi minusta muka huonon kinkyn/vaniljan? Miten paneminen ylipäätänsä olisi pois pervoilusta tai miten nämä kaksi asiaa sulkisivat toistensa pois?

Nauttikaa ihmiset toisistanne, joko panemisen tai pervoilun muodossa. Tai mikä parempaa, molempien parissa. :)

Kaukosuhteista

Tällä kertaa en kirjoita varsinaisesti kinkyydestä, mutta asiasta joka kyllä liittyy kinkyelämäni seuranhakuun. Aiheena kaukosuhteet.

Jos kinkynä olen saanut huomata sen, ettei seuranhaku ole niin helppoa, koska samanhenkistä seuraa on kuitenkin vähemmän kuin vaniljana, niin asia, jonka olen myös joutunut huomaamaan on se, että kaikki kiinnostavan oloiset ihmiset tuntuvat aina asuvan muualla ja ennen kaikkea kaukana minusta. Olen siis joutunut pohtimaan suhdettani kaukosuhteisiin.

Toisen exäni kanssa olin kaukosuhteessa, hänen asuessan Lahden seudulla, lisäksi suhteeseen vaikutti hänen arjmeijaan menemisensä. Kun suhteimme päättyi muista syistä kuin välimatkan takia, päätin etten enää halua kaukosuhteeseen. Vaikka meidänkin suhteemme periaatteessa toimi välimatkasta huolimatta, niin silti ajattelin, ettei enää ikinä kaukosuhdetta. Ajattelin, etten jaksa sitä odottamista ja tuskaakin, kun tietää, että voi joutua odottelemaan jopa parikin viikkoa tai kauemminkin toisen näkemistä.

Niin vaniljana kuin kinkynäkin olen jatkuvasti joutunut miettimään ja puntaroimaan sitä, olisiko minusta uudestaan kaukosuhteeseen. Joku kumma juttu siinä tuntuu olevan, että lähes aina, jos tapaan kiinnostavan oloisen ihmisen, hän asuu kaukana minusta. Kinkynä on vielä enemmän tuntunut tulevan vastaan mielenkiintoisia ihmisiä, jotka oikeasti asuvat hyvin kaukana minusta, kuten Oulussa tai Itä-Suomessa.

Kaukosuhteissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä puolina sanoisin ainakin sen, että omaa aikaa itselle on reilusti ja jos on ihminen, joka kaipaa paljon omaa tilaa ja aikaa, niin no kaukosuhteessa ainakin on paljon edellämainittuja. Kaukosuhteessa suhde ei myöskään pääse arkistumaan niin nopeasti, koska tapaamisia ei ole usein ja toisaalta silloin kun tapaa toisen, niin nuo tapaaminen on todella luksusta, jolloin siihen tapaamiseen panostetaan eri tavalla kuin lähisuhteessa.

Ja ne huonot puolet sitten. Ikävä on toki läsnä, jos ei jatkuvasti niin usein ainakin. Ja vaikka nykyään yhteydenpito on helppoa Facebookin, Skypen ja Whatsappin ansiosta, niin nämä eivät kuitenkaan korvaa sitä oikeaa yhteydenpitoa ja toisen läsnäoloa. Itseäni kaukosuhteessa on harmittanut juuri se tunne, ettei toinen voi olla samalla tavalla läsnä arjessani kuin lähisuhteessa.

Nelisen vuotta sitten eron jälkeen totesin ettei enää kaukosuhteita. Mitä mieltä olen tällä hetkellä, kun kiinnostavia tyyppejä tulee, jotka asuvat kaukana? Olisiko minusta vielä kaukosuhteeseen?

Haluaisin kovasti sanoa, etten halua kaukosuhteeseen ja olen tämän jo parin tyypin kohdalla todennutkin, ettei meistä voi tulla mitään, koska välimatkaa on paljon ja tapaamisia olisi vähemmän, jota en taas halua. Huomioni kiinnittyy jatkuvasti enemmän Tampere-Helsinki-aksentille, koska vaikka näihinkin on Porista välimatkaa, niin välimatka on kuitenkin vielä suht ok.

Mutta sisimmässäni tiedän, etten voi tässä tilanteessa välttämättä ruveta nirsoksi ja kieltäytyä kaukosuhteesta. Tiedän nimittän sen, että jos kohtaan sen oikean jossain vaiheessa ja hän asuu kauempana kuin minä, niin tulen panostamaan ja tekemään kaikkeni suhteen eteen, että se toimisi - välimatkasta huolimatta. Jollain tapaa haluan uskoa siihen, että jos meidät olisi tarkoitettu yhteen, niin kyllä se suhde sitten kestäisi, välimatkasta huolimatta.

-Perhonen

Tuleva kipulutka(ko)

Olenkin kirjoittanut joitakin kirjoituksia matalasta kipukynnyksestäni ja siitä, etten pidä itseäni varsinaisena masokistina. Vaikka noista kirjoituksista ei ole ajallisesti kuin vähän aikaa, on suhtautumiseni kipuun alkanut muuttua hiljalleen.

En tiedä voinko vieläkään kutsua itseäni varsinaisesti masokistiksi tai kipulutkaksi. En esimerkiksi usko saavani välttämättä orgasmia piiskatessa, kuten jotkut masokistit/subit saavat. Olen kuitenkin huomannut, että olen alkanut jollain tasolla nauttimaan kivusta erityisesti piiskausta. Maanantaiset leikkihetket erään masterin kanssa, jonka tapasin nyt toista kertaa, osoittivat, että jollain tapaa olen alkanut sietämään ja nauttimaan kivusta enemmän.

Kun ensimmäisellä kerralla sessioinnissa oli paljon nöyryytystä, niin tällä kertaa masteri halusi sisällyttää siihen enemmän kipua.Tiivistäen voin sanoa, että ensimmäisessä sessiossa sain piiskausta rinnoilleni sen jälkeen, kun niissä oli ollut pyykkipoikia ja toisessa sessiossa olin sidottuna mahalleni sänkyyn, kun master piiskasi minua pepulle.

Vaikka piiskan saaminen sattui, huomasin jollain tapaa nauttivani kivun saamisesta tai oikeastaan siitä alistumisen tilassa, jossa olin. Ennen kaikkea olin päättänyt, että minähän haluan kestää jopa kovempaa kipua kuin aikaisemmin. Ja vaikka en ihan ehkä täysin tunnustanut itselleni, niin sisimmässäni halusin saada kipua. Saada piiskaa. Ja minähän sain. Josta on todisteena kauniit jäljet rinnoissani.

Jälkiin oikeastaan kulminoituu jonkinlainen suhtautumiseni muuttuminen kipuun. Naureskelin itselleni, että jälkien kauhistelemisen sijaan olin jopa ylpeä jäljistä ja varsinkin jäljet rinnoissani näyttivät.. kauniilta. Ja ajatus, että minulla on tälläkin hetkellä jälkiä piiskauksesta tuntuu hyvältä. Eikä yhtään pahalta tai epämiellyttävältä.

Toisaalta ehkä kyseessä ei olekaan pelkkä kipu itsessään, vaan se alistumisen tunne, joka tuli siitä, kun sain piiskaa. Kun olin avuttomana sidottuna tuoliin ja sänkyyn, sain piiskaa hyvinkin kovaa rinnoilleni ja pepulleni, tunsin olevani täysin alistunut masterille. Täysin hänen vallassaan. Ja voi että nautin tuosta vallantunteesta ja avuttomuudesta.

Saa nähdä, minkälainen kipulutka tästäkin naisesta ehkä muodostuu jossain vaiheessa..