sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Mitä minä saan tästä?

 BDSM-baarissa oli kolumni, jossa käsiteltiin sitä, mitä kolumnin kirjoittaja saa D/s 24/7 suhteesta. Itse en elä minkäänlaisessa D/s-suhteessa tällä hetkellä, joten en osaa varsinaisesti siitä puolesta sanoa mitään, mutta osaan kyllä sanoa, mitä itse saan alistumisesta.

Baaria selatessani olen huomannut, että varsinkin subit tarkastelevat omaa alistumistaan hyvinkin paljon. Ihmiset pohtivat miksi he alistuvat, mitä he saavat alistumisesta ja niin edelleen. Itse en ole omaa alistumistani loppupeleissä niin syvällisesti tarkastellut. Olen aina vain todennut, että olen alistuva nainen ja saan nautintoa siitä, että alistun seksissä. That's it. En ole juurikaan miettinyt miksi juuri minä olen alistuva, enkä esimerkiksi switch saati dominoiva. Olen ollut automaattisesti alistuva, sen kummemmin asiaa miettimättä. 

Mutta mitä minä saan alistumisesta? Mitä se antaa/tarjoaa minulle? Tähän minulla on vastauksia ja näkökulmia.

Ehkä kaikkein yksinkertaisin vastaus ja näkökulma on nautinto. Saan todella paljon nautintoa siitä, että olen alistuva. Niinkin paljon, että tavallinen ja tasa-arvoinen seksi ei houkuttele. Niin paljon, että tuon mm Tinder-profiilissani avoimesti esille, että olen alistuva nainen vain jotta voisin löytää seuraa dominoivasta miehestä. 

Alistuvana osapuolena oleminen on mieltäni ja elämääni piristävää, ne ovat hetkiä jolloin tunnen eläväni kunnolla ja irtaantuvan muusta maailmasta. Siitä tylsän arkiminän roolista. 

Subina olen saanut kokea todella paljon hyviä ja nautinnollisia seksikokemuksia. Vaikka olen alistuvan roolissa, en ole juuri koskaan joutunut kärsimään siitä, ettei nautinnostani välitettäisi. Päinvastoin, tuntuu että enemmän D-miehet ovat kiinnostuneita nautinnostani kuin perusseksin ystävä. Kinkyseksi on rikastuttanut seksielämääni todella paljon ja vain toinen kinky voi ymmärtää sen, miten monipuolista kinkyseksi voi parhaillaan olla ja kuinka paljon se rikastuttaa seksielämää


Monet alistuvat naiset sanovat, että koska ovat arki- ja työelämässä se hallitseva ja ohjia käsissään pitävä osapuoli, seksissä on kiva antaa ohjat toiselle. Tämäkin on varmasti se syy, minkä takia nautin alistumisesta. Saan kerrankin vain olla ja nauttia miettimättä asioita. Minun ei tarvitse miettiä mitä pitäisi seuraavaksi tehdä tai miten pitäisi edetä. Minun ei tarvitse itse olla ohjeistamassa toista mitä nyt tehdään. Aika vapauttavaa välillä. Saan siis hengähtää kaikista stressaavista asioista.

Oikeastaan voin todeta, että saan alistumisesta nautintoa ja mielihyvää ja jotain, jolla pystyn purkamaan stressiä. Jos lähtisin tonkimaan asioita syvällisemmin, voisi mieleeni nousta vielä muitakin näkökulmia asiaan.

Mutta tarviiko minun edes tietää vastauksia asiaan? Mielestäni ei tarvitse.

-Perhis

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kun se vanilja ei enää tunnukaan hyvältä

Pitkästä aikaa päätin taas kirjoittaa blogiini. Aikaa on kulunut taas vaihteeksi, mutta toisaalta haittaako tuo?

Hieman huvittuneenakin kirjoitan tätä tekstiä. Olen nimittäin joskus muinoin kirjoittanut vaniljaseksikokemuksen jälkeen, ettei se vanilja niin huonoa ollutkaan. Nyt ajatukseni vaniljaseksiä kohtaan ovat tyystin muuttuneet.

Kun nykyään ajattelen vaniljaseksiä ja sen harrastamista, minua alkaa vaivaanuttamaan. Kun ennen ehkä jopa nautinkin vaniljasta, niin nykyään se aiheuttaa lähinnä yök-refleksin. Tarkennan tässä, että tarkoitan tässä kohtaa vaniljaseksiä nimenomaan vaniljan kanssa. Toisen kinkyn kanssa vaniljaseksi taas voi olla mukavaa vaihtelua kinkyseksiin. 

Nykyään vaniljaseksi menee entistä enemmän siihen ''haluan välttää''-kategoriaan. Toki sinänsä vaniljaa voi edelleen harrastaa paremman puutteessa, mutta nykyään näen sen enemmän tyytymisenä edes jonkinlaiseen seksiin kuin aitona haluamisena.

Mikä sitten vaniljassa aiheuttaa sen yök-refleksin? Suurella todennäköisyydellä tässä ovat taustalla kokemukset, kun vaniljamiehen kanssa kemiat eivät ole kohdanneet, on ehkä puhuttu kiinnostuksesta kinkyseksiin, mutta loppujen lopuksi seksi on lopulta ollut sitä samaa tylsää vaniljaa. Tai siitä, että toiselle pelkkä anaaliseksi ja vibran käyttö ovat pervoa, kun taas itselleni nuo eivät välttämättä ole niin pervoa. 

 Jos vastapuoli antaa olettaa olevansa kinky tai kiinnostunut kinkyseksistä, mutta loppujen lopuksi homma onkin kerrasta toiseen vain vaniljaa, niin kyllähän se mielenkiintoa latistaa, varsinkin kun feikkaamisen erottaa usein heti. Siksi koenkin vaivaannuttavana kaikenlaiset kehuskelut sillä, että ollaan mukamas kovin pervoja, mutta sitten se lopputulos ei olekaan kovin pervoa.

Tästä tulikin mieleeni, että herra, jonka kanssa kanssa minulla on ollut muutaman vuoden ajan vaniljainen seksisuhde, kutsui minut tänään luokseen. Hän sanoi, että ota leluja mukaan. Kokemuksesta tiedän, että hän tarkoitti pelkkiä vibroja jne, mutta silti mietin pitäisikö vain huvikseen nakata muutamia bdsm-kamoja mukaan ja heittää, että tässä näitä leluja on. Varsinkin kun hän tietää kiinnostuksestani bdsm-seksiin ja on heittänyt joskus, että olisi mielenkiintoista kokeilla sitä.

Koska pelkkää vaniljaa - ei kiitos minulle


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kolmenkympin kriisi

Täysin syyskuussa 30 ja pientä kolmenkympin kriisiä oli nähtävissä. Ajatus 30 vuoden täyttämisestä tuntui hieman ahdistavalta. Ajattelin, että elämäni loppuu kun täytän 30 ja tieto siitä, että vanhenen koko ajan entistä enemmän tuntui ahdistavalta.

Nyt syyskuusta on kulunut jo 3 kuukautta ja kuinka on käynyt? Elämä on täysin entisellään mallillaan. Elämäni jatkuu edelleen, eikä se ole loppunut mihinkään. Päinvastoin nyt jopa tuntuu siltä, että elän elämääni täysillä ja että elämä on parhainta vuosiin.

Mitä 30 vuoden täyttäminen on tuonut elämääni? Konkreettisia asioita vielä vähän. En ole onneksi vielä huomannut ryppyjen lisääntyneen tai mitään muutakaan ulkonäöllisiä asioita. Rauhoittumista kyllä jonkin verran, en enää jaksa juosta baarissa joka viikonloppu, tosin tätä kehityssuuntaa on ollut nähtävissä jo parin vuoden ajan.

Mutta se mikä on lisääntynyt tai ainakin uskottelen lisääntyneen on itsevarmuus. En ole vieläkään kaikissa asioissa se kaikista itsevarmin ihminen, mutta silti koen, että itsevarmuutta on tullut monissa asioissa lisää.

Olen oppinut miettimään vähemmän mitä muut ajattelevat. Teen sitä mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä, enkä mieti muiden mielipiteitä. Olen oma itseni enkä välitä yhteiskunnan asettamista odotuksista. Tiedän, että monessa asiassa en vastaa yhteiskunnan asettamia normeja. Olen sinkku, lapseton ja opiskelen toista korkeakoulututkintoa. En ole naimissa, minulla ei ole vielä lapsia enkä ole tällä hetkellä kokopäivätöissä. En kuitenkaan vaivaa päätäni sillä mitä yhteiskunta tai jäsenet ajattelevat minusta.

Teen nykyään asioita joista nautin. Koska kerran täällä vain eletään. Vaikka joku paheksuisi tekemiäni asioita, kuten irtoseksin harrastamista, teen sitä silti.

On ollut myös vapauttavaa tajuta, että elämä jatkuu edelleen. Tiedostan kyllä, että vanhenen koko ajan lisää, mutta elämä ei silti lopu. Ja hyvä niin, koska monia haaveita on vielä täyttämättä.

-Perhis

torstai 1. elokuuta 2019

Uusi alku voi avata monia ovia

Elokuun ensimmäinen päivä sai aikaan pientä jännitystä minulle. Ei ole enää kovinkaan pitkä aika, kun aloitan opiskelut Porissa. Uutta elämäntilannetta ja ehkä jonkinlaista uutta alkuakin. Olen päässyt pikku hiljaa ''alkujärkytyksestä'' yli ja odotan innoissani opiskeluiden alkamista. Ja ehkä sitä uutta alkua.

Olen miettinyt viime aikoina, että vaikka elämänmuutos toisaalta jännittää, niin pieni maisemanvaihdos voi tehdä jopa hyvääkin. Minusta on nimittäin jonkin aikaa tuntunut siltä, että olen kyllästynyt Tampereeseen. Tai kyllästynyt on ehkä väärä sana, mutta ehkä voitte ymmärtää mitä haen. Olen tajunnut, että ystäväpiirini Tampereella on lopulta aika pieni. Minulla on kyllä Tampereella ystäviä, kavereita ja tuttavia, mutta loppujen lopuksi näen kaikkia heitä aika harvoin. Jotenkin minussa kytee pieni toivonkipinä, että Porissa pääsisin tutustumaan uusiin ihmisiin ja saamaan uusia ihmisiä elämääni.

Yksi syy ''kyllästymiseen'' voi olla myös se, että minulla ei ole tällä hetkellä juuri Tampereella ketään leikkikaveria tai vakkaripanoa. Kaikki potentiaaliset ehdokkaat asuvat muualla. Olen ollut jo jonkin aikaa tyytymätön seksielämääni, ehkä maisemanvaihdos voisi tässäkin tapauksessa auttaa? Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa koen, että uusi alku voi avata monia ovia. Uusi ammatti voi nyt taata oikeasti sen, että voin löytää töitä paremmin ja sieltä mistä haluan. Ja mahdollistaa ihan toiselle paikkakunnalle muuton työn perässä. Ehkä onnistun saamaan uusia ystäviä elämääni. Kaikki voi toki myös mennä päin honkia, mutta olen toiveikas. Ja vaikka en parisuhdetta tällä hetkellä niin aktiivisesti etsi, eihän sitä tiedä, vaikka löytäisin opiskeluiden tms kautta kumppanin itselleni.

En tiedä kannattaako intuitioon luottaa, mutta jonkinlainen tunne minulla on siitä. että tässä voi olla tosiaan uusi alku edessä. Ja hyvä sellainen.

-Perhis

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Elämänmuutos

Elämässäni on parin viime vuoden aikana tapahtunut paljon muutoksia. Ensin kohta kaksi vuotta sitten valmistuminen silloisesta opinahjostani, ennen sitä olin jo muuttanut takaisin Porista Tampereelle, viime vuonna vaihdoin työpaikkaa ja muutin Tampereen sisällä uuteen asuntoon. Nyt edessä on taas yksi iso elämänmuutos, kun pääsin yllätys yllätys - Poriin opiskelemaan sosionomiksi. Edessä voi olla siis taas muutto Poriin, tuttuihin maisemiin.

Saadessani eilen uutisen opiskelemaan pääsystä, huomasin tunteeni olevan ristiriitaiset. Olin samaan aikaan hämmentynyt siitä, että ylipäätänsä pääsin opiskelemaan - olin nimittäin varautunut ja vähän uskoinkin, etten pääsisi ensimmäisellä kerralla opiskeleman ja samaan aikaan innostunut uutisesta. Toisaalta huomasin myös, että pieniä negatiivisia ajatuksia tuli mieleeni: Olisiko minusta muuttamaan taas pois Tampereelta ja vieläpä takaisin kaupunkiin, josta sanoin jossain vaiheessa, etten halua sinne ainakaan palata? Tiedostan mahdollisen muuton olevan kyllä vaikea, koska Tampereella minulla on kaikki. Ystäviä, perhe, kiva asunto ja kaikki minulle tutut ja turvalliset asiat kuntosalista vakihierojaan.

Olen huomannut iän myötä, että elämänmuutokset aina vähän järisyttävät arkeani. Vaikka tykkään muutoksista ja uusista asioista, minussa on myös puoli, joka tykkää kaikesta tutusta ja turvallisesta. Arvostaa sitä, että asiat pysyvät samana. Siksi mahdollinen edessä oleva muutto saa hieman mietteliääksi. Vaikka kyseessä on tuttu kaupunki, huomaan juurikin ajattelevani, että pystynkö hyvästelemään ystäväni ja perheeni taas vaihteeksi ja jättämään taakseni kaiken tutun ja turvallisen Huomasin yöllä nukkumaanmennessäni miettiväni tyhmiäkin asioita. Löydänkö Porista yhtä hyvän kuntosalin kuin tämänhetkisen salin missä käyn? Löydänkö kivan asunnon itselleni? Tutustunko uusiin ihmisiin? Tänään, kirjoittaessani tätä tekstiä, oloni on jo paljon positiivisempi. Toki Pori ei ole edelleenkään kovin kaukana Tampereesta ja olenkin tätä asiaa hokenut nyt itselleni.

Olen toki myös innoissani, ainakin opiskeluiden alkamisesta. Opintosuunnitelman selaaminen ja kurssien selaaminen on saanut minut innostukseeksi, koska nyt tuntuu, että olen päässyt opiskelemaan alaa, joka todella kiinnostaa ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen toki myös tässäkin ollut jo hieman negatiivinen, kun olen miettinyt, jaksanko palata taas opiskeluiden pariin, kun viimeisimmistä valmistumisestakin on vasta pari vuotta aikaa. Toisaalta se, että löytyy motivaatiota ja innostusta, on jo hyvä asia.

Edessä on siis jälleen iso muutos ja koska kaikki tulee tapahtumaan nopeasti (kouluni alkaa jo 27.8), tajusin, että kaiken keskellä minun pitää antaa myös aikaa itselleni. Hyväksyä taas tuleva muutos elämässä ja ymmärtää se, etttä elämästä voi edelleen nauttia, vaikka se tapahtuisi jossain muualla.

-Perhis


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Perhonen heräsi eloon

On kevät. Luonto heräilee taas, linnut laulavat ja perhoset tulevat ulos kuorestaan. Niin olen minäkin tehnyt tauon jälkeen.

Olen pitänyt taukoa niin blogin kirjoittamisesta kuin myös scenestä. Sceneen palua en ole vielä täysin tekemässä, mutta blogini pariin haluan palata. Olen monta kertaa ajatellut, että kuinka paljon minulla on kirjoitettavaa, mutta en ole kokenut aikaa oikeaksi. Nyt kun on kevät ja ihmiset heräävät eloon, heräsin minäkin ja siksi on aika palata blogin pariin.

Mistä alottaisin? Ehkä olisi hyvä kertoa syy kaikelle tauon pitämiselle.

Viime keväällä/kesänä ihastuin erääseen mieheen, josta blogissani olen myös mainnut. Meillä oli pelkkä seksisuhde näin jälkikäteen ajateltuna, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua ihastumasta mieheen. Näin aikuisiällä ihastun harvoin, mutta kun ihastun, ihastun kunnolla, kuten ihastuin tähänkin mieheen. Ihastuessani koen muut miehet usein epäkiinnostavina ja vaikka en yleensä tykkää vertailla ihmisiä toisiinsa, ihastuneena vertaan ihastukseni kohdetta muihin miehiin.

Meidän seksisuhteemme oli loppujen lopuksi aika lyhyt, kestäen vain muutaman kuukauden. Emme edes sessioineet, panimme vain. Näin jälkikäteen, kun ihastukseni on laantunut, pidän seksiämme - ei pahalla häntä kohtaan, ehkä jopa vähän tylsänä. Vaikka olen seksuaalinen ihminen, joka nauttii myös pelkästä panemisesta, olen huomannut, että pelkkä rynkyttäminen ilman leikkimistä ei riitä minulle. Vaikka itse seksi olisi alistavaa, niin kuin se meidänkin kohdalla oli, niin jos seksi on samanlaista kerrasta toiseen eli kulli kurkkuun ja sitä rataa ja monipuolisuutta ei ole tai kunnon sessiointia, homma on liian yksipuolista minulle. En tuolloin sitä tajunnut tai ehkä tajusinkin sisimmässäni, mutta vasta jälkikäteen olen todennut, että vaikka seksi oli hyvää, se ei riittänyt minulle.

Näin jälkikäteen olen tajunnut, että olisin kaivannut paljon muuta. Kun miettii erilaisia suhdemuotoja, minulle sopisi parhaiten fwb-suhde, jossa seksin lisäksi olisi muutakin touhua, kuten vaikka leffojen katselua yhdessä. Meillä ei ollut seksin lisäksi mitään muuta. Edes läheisyyttä ei ollut kauheasti, koska hän perusteli, että on niin tunteellinen mies, että haluaa nauttia läheisyydestä vain parisuhteessa. Ymmärrän kyllä tämän, mutta itse ajattelen, että pelkän rajunkin seksin jälkeen on mukava maata toisen kainalossa ja nauttia läheisyydestä.

Tässä kerrroin oikeastaan vain siitä, minkälaiseksi koin ''juttumme''. Mikä sitten ajoi minut taukoon scenessä ja blogin parissa?

Voi olla, että ihastumiseni mieheen vaikutti asiaan, koska jossain vaiheessa kesällä aloin menettää mielenkiintoni sceneä ja myös bdsm-baaria kohtaan. Aloin tuntea itseni jotenkin ulkopuoliseksi scenessä, vaikka kinky olen itsekin. Ehkä se vaikutti, että tuolloin tykkäämäni mies ei hengaile scenessä ja koin, että scenessä ei ollut tuolloin kiinnostavia miehiä. Bdsm-baarin kohdalla kyllästyin vain yksinkertaisesti ilmapiiriin ja siitä, että samat riidanaiheet toistuvat vuodesta toiseen. Totesin vain, ettei minua kiinnosta keskustella tai tapella siitä, minkälaista on oikea kinkyily.

Matkan varrella olen myös ollut tarkoituksella yksin ilman seuraa. Kun ihastukseni mieheen oli vahvimmillaan, en kokenut mielenkiintoa muihin miehiin tai pystynyt päästämään muita miehiä lähelleni. Näinä aikoina toimin vähän tapojeni vastaisesti kokiessani muutaman yhden kerran jutun, koska kaipasin seksiä, mutta tuntui haastavalta löytää mitään pysyvämpää. Lisäksi koska olen muutenkin kohdannut suhderintamalla kaikenlaisia pettymyksiä, ghostauksista sekopäisiin yksilöihin, tuntui hyvältä idealta ottaa aikaa vain omalle itselleen.

Nyt, kun aikaa on kulunut, huomaan että alan herätä eloon ja tulla ulos kuorestani. En tiedä onko se kevät, joka on parantanut mielialaani, kulunut aika vai se, että ihastumastani miehestä on ajan myötä paljastunut piirteitä (ei mitään pahoja, mutta sellaisia, jotka eivät vetoa minuun), joka on myös auttanut ylipääsyssä.

Kun on viettänyt horroselämää, eloon herääminen tuntuu niin mahtavalta. Nyt tuntuu, että alan pikku hiljaa taas nauttimaan seksistä muiden miesten kanssa, minulla on kiinnostusta etsiä seuraa ja bloginkin kirjoittaminen tuntuu taas luontevalta.

Ihastumani mies käy edelleen välillä mielessäni enkä ole suinpäin syöksymässä kenenkään kanssa uuteen juttuun, enkä välttämättä ihastu heti kehenkään uuteen ihmiseen. Muta valoa kohti ollaan koko ajan menossa ja se tuntuu niin hyvältä.

-Perhis

Ps. Juttelin tämän miehen kanssa eilen pitkästä aikaa. Hän kertoi tapailevansa jotakin naista. Tuntui mahtavalta huomata, että en ollut tuosta uutisesta mitenkään surullinen. Valoa kohti ollaan siis todella menossa

lauantai 27. lokakuuta 2018

Scenetauko

Olen pitänyt jo jonkin aikaa taukoa sekä bileistä että miiteistä ja myös jonkin verran bdsm-baarista. Tauon syynä on ollut se, että kyllästyin scenen ja baarin toimintaan. Sisäsiittoisuuteen ja sisäpiirimeininkiin, kuppikuntiin ja truemeininkiin. Lisäksi foorumi/yhteisö, jossa kaltoinkohdeltua subia ei oteta tosissaan, ei ole minun juttuni.

Nykyään ihmiset usein puhuvat siitä, kuinka sometauko tai tauko älylaitteista on tehnyt hyvää. Itsekin huomaan, että scenetauko on tehnyt vain hyvää minulle.

En ole ehkä enää niin ärtyisä kuin ennen. Kun ei lue mitä truemasterit ja truekinkyt kirjoittelevat foorumilla, on mielialakin paljon parempi. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään intoa lukea truejuttuja, joten pysyttelen tämänkin asian takia osittain poissa baarista.

Lisäksi tajuan nyt, että scenessä ollessani koin paljon paineita monen asian suhteen. Vertailin itseäni muihin ja mietin olenko hyvä subi ja sitä rataa. Nyt oloni on paljon vapaampi. Voin olla sellainen kuin haluan ilman että tarvitsee miettiä, olenko nyt kunnollinen subi. Voin pervoilla tai olla pervoilematta, voin pervoilla niinkuin haluan tai millä tavalla tahansa. Enää en murehdi siitä, että minun pitäisi kestää paljon kipua ollakseni jotenkin hyvä subi tai kerätä takamus täyteen mustelmia, ollakseni ihailtu masokisti scenessä. Tai jaksa välittää truekinkyjen ihmettelyä siitä, kun tällä hetkellä harrastan enemmän pelkkää panemista kuin varsinaista pervoilua.

Nyt minun ei tarvitse välittää truemastereiden viesteistä, jotka syyttävät subeja karkkikauppasubeiksi, mutta ovat itse valmiita työntämään subin sivuun, jos sub ei suostu alistumaan heille kaikilla tavoilla. Nyt voin lähestyä miehiä esimerkiksi Tinderissä tai Facebookissa omilla kasvoillani ja nimelläni ja tulla kohdatuksi ennenkaikkea ihmisenä.

Scenessä on hyvääkin, mutta tällä hetkellä en koe, että bdsm-scene tarjoaa minulle mitään. Ehkä sitten jossain vaiheessa palailen sceneen, jos ja kun siltä tuntuu. Tällä hetkellä ei siltä tunnu.

- Perhis