lauantai 20. toukokuuta 2017

Mitä alistuminen minulle merkitsee?

Tajusin, etten ole vielä varsinaisesti kirjoittanut siitä, mitä minulle merkitsee alistuminen, mitä saan alistumisesta. Oikeastaan olen miettinyt otsikon kysymystä yllättävän vähän. Toki olen miettinyt, miksi olen kinky, mutta olen aina vain todennut, että jaahas, minä nautin alistumisesta, mutta en ole oikeastaan pohtinut sitä, mitä alistuminen minulle antaa ja mitä siitä saan.

Mutta niin. Mitä alistuminen minulle siis merkitsee?

- Pakoa arjesta/ohjien luovuttamista toiselle

Koska arkeni on erittäin kiireistä ja stressaavaa välillä, olen huomannut pervoilun olevan parasta rentoutumista minulle. Riippuen toki ihmisestä ja kemioista, mutta usein pervoilessa huomioni ulkomaailmaan katoaa. On vain minä ja dominoiva ja kaikki muu ulkopuolella oleva jää taka-alalle, ulkomaailma saattaa parhaillaan jopa hämärtyä. Ehkä tästä johtuen rentoudun hyvin pervoilun parissa ja toisaalta arkeen paluu sessiointien jälkeen tuntuu joskus hyvin ikävältä.

Monet alistuvat naiset sanovat, että koska arkielämässä joudutaan pitämään lankoja omissa käsissä ja tekemään päätöksiä, on alistumisessa nautinnollista, kun voi antaa ohjat toisen käsiin. Voi vain olla ja nauttia, mitä tuleman pitää. Itse tunnistan saman asian itsestäni. Vaikka en ole stereotypisesti missään johtavassa asemassa arkielämässä, joudun kuitenkin pitämään lankoja käsissäni arjessa ja tekemään päätöksiä. Siksi sessiossa on kieltämättä hyvin vapauttavaa antaa ohjat toiselle ja vain ottaa vastaan, mitä tulee.

Voin ottaa vastaan vain minulle tarkoitettua nautintoa. Toisaalta minun ei tarvitse miettiä myöskään sitä, haluaako kenties dominoiva osapuoli, että otan häneltä juuri sillä hetkellä suihin; Hän kyllä osoittaa sen, jos haluan näin tekevän. Ja toisaalta, koska moni dominoiva arvostaa myös aloitteellista subia, niin voin myös rohkeasti alkaa ottaan suihin ilman, että dom pahoittaa mielensä.

- Hyvää seksiä

Kuten olen monta kertaa aiemmin jo kirjoittanut, perus vanilja tuntuu niin tylsältä. Vaikka tykkäänkin  panemisesta, niin jos minun pitäisi harrastaa pelkkää kolmetuntista panemista jonkun vaniljan kanssa, niin pitäisin ajatusta todella tylsänä. Sellainen perus rynkyttäminen.. Äh, se tuntuu niin tylsältä.

Sen sijaan kinkyseksi ja alistuminen on antanut minulle paljon enemmän nautintoa kuin pelkkä vanilja. Koska varsinaisen panemisen lisäksi voi tehdä kaikkea muutakin ja toisaalta, kun siihen panemiseen voi lisätä kivoja juttuja piristämään, niin kinkyseksi ei ole ainakaan tähän asti tuntunut yhtään tylsältä. Parasta on, kun leikkikaverin/kumppanin kanssa voi kehitellä joka kerroille jotain uutta ja erilaista. Ihanan monipuolista seksiä siis.

- Saan miellyttää ja antaa nautintoa

Vaikka tykkään itsekin saada nautintoa, niin silti kumppanin nautinto on minulle erittäin tärkeää. Jopa niin tärkeää, että jos sessiossa en pääse tuottamaan domille nautintoa esimerkiksi suihinoton avulla, sessiosta saattaa hyvinkin jäädä mielestäni puuttumaan jotain oleellista. Mitä tärkeämpi ihminen on minulle, sitä enemmän haluan tuottaa toiselle nautintoa. Toisaalta, jos toinen on tärkeä ihminen, niin sitä vastavuoroisesti nauttii omasta nautinnostaan.

Loppujen lopuksi keksin vain muutaman syyn, miksi nautin alistumisesta, vaikka syitä olisi varmasti enemmän, jos alkaisi kunnolla pohtia. Tärkeimpänä pidän kuitenkin tuota ensimmäistä kohtaa. Ohjien luovuttaminen toiselle - ihanan vapauttavaa!

-Perhis



2 kommenttia:

  1. Voin ehdottomasti allekirjoittaa koko tämän tekstin. Se vapauttava tunne, jonka saa vallan luovuttamisesta toiselle... Ah.
    Nykyään, kun olemme harrastaneet lähestulkoon ainoastaan BDSM:llä maustettua seksiä, en edes koe kiihottuvani ilman minkäänlaista pervoilua. Edes pieni käskeminen tai voiman käyttö riittää. Mmmh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin totta! Pienetkin asiat, kuten käsistä kiinni pitäminen tai kuristaminen tuovat sitä mukavaa pervoilua seksiin <3

      Poista