sunnuntai 29. lokakuuta 2017

''Kiltit tytöt eivät ole pervoja''

Huoli pois, kukaan ei ole sanonut minulle mitään noin typerää kuten tämänkertainen otsikko on. Sain kipinän kirjoitukseen bdsm-baarin ketjusta Lapsuus, seksuaalinen kehitys ja BDSM, jossa eräs Masteri kirjoitti naispuolisen orjansa pervouden olevan eräänlaista kapinaa kiltin tytön kuvaa vastaan.

Olen itse aina ollut se kiltti ja ujo tyttö. Joka on käyttäytynyt tunneilla ja kouluissa hyvin, ollut kiltti ja hyväsydäminen ihminen, ihminen joka ei ole pitänyt meteliä itsestään, vaan vaikuttanut enemmän taka-alalla. Ihminen, joka on kiltisti ja tunnollisesti (yleensä) tehnyt läksynsä ja työnsä. Se kiltti ihminen, joka ei aina ole sanonut esimerkiksi ystävilleen totuutta jostakin asiasta, kun ei halua heidän loukkaantuvan tai pahoittavan mieltänsä. En ole toki ollut aina kiltti, minullakin oli ajoittain vaikea murrosikä ja lukioiässäkin esiintyi erilaisia kapinavaiheita.

Olen kiltin tytön lisäksi ollut todennäköisesti jo yläasteelta lähtien pervo. Runkannut aina pervoille seksinovelleille ja myöhemmin pornolle, harrastanut nettiseksiä, puhunut pervoja ja tietenkin harrastanut pervoja asioita. Juuri sellaisia asioita, joita kiltit ja siveelliset tytöt eivät tietenkään milloin tekisi. Kiltin tytön ulkokuoren alla on asunut pitkään pervo tyttö.

Olen usein miettinyt, miksi juuri minunlaiseni kiltti tyttö on näin pervo ja seksuaalinen ihminen. Oikea totuus ei varmaan selviä koskaan, mutta veikkaan, että pervous on minulle asia, jossa voin vapautua kaikista kiltin tytön odotuksista ja vastuista.

Pervona voin olla niin rietas, irstas, lutkamainen kuin kiimainenkin ja kukaan ei paheksu sitä. Voin nauttia seksistä ja pervoilusta aivan vapaasti, olla täysin sellaisen kiltin ja siveellisen tytön vastakohta. Vapautua kaikista odotuksista, joita kiltteihin tyttöihin kohdistuu. Esimerkiksi viime aikoina bileissä käydessäni, kun olen kiskaissut Pvc-mekon, verkkosukkahousut ja korkeakorkoiset kengät jalkaani, olen tuntenut pitkästä aikaa oloni kunnolla seksikkääksi ja vapautuneeksi. Voin pukeutua kyseisiin vaatteihiin, joihin kiltit tytöt eivät tietysti koskaan pukeudu, voin tuntea oloni seksikkääksi aivan luvallisesti ja nauttia muiden katseista.

Joku saattaa ajatella, että eikö mikään mukaan asia tuota minulle vapauden tunnetta? Toki pienetkin asiat tuottavat vapauden tunnetta, erityisesti jos ne katkaisevat jollain tapaa tylsää arkea. Mutta pervous on kuitenkin yksi niitä asioita, joiden ansioista voin olla vapaasti sellainen kuin olen. Pervo, mutta kuitenkin pohjimmiltaan kiltti tyttö.

-Perhis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti