Ylläolevaa mantraa olen yrittänyt hokea itselleni viime aikoina. Kuten voi ehkä arvata otsikosta, olen kokenut ristiriitaisia tunteita omaa subiuttani kohtaan viime aikoina.
Tiedostan, ettei kivun sietäminen ole mikään hyvän subin tai kinkyn merkki. On subeja ja kinkyjä, jotka eivät saa mitään nautintoa kivusta, vaan he nauttivat esimerkiksi pelkästään bondagesta tai esimerkiksi henkisestä d/s:stä.
Tiedostan siis, ettei minun pitäisi murehtia omaa subiuttani. Tiedän, etten ole ainakaan vielä mikään varsinainen kipulutka. Tykkään kyllä sopivasta kivusta, mutta en ole niitä subeja, jotka ehkä nimenomaan vaativat/haluavat juuri piiskan saamista eniten. Omaa sub- ja kinkyidentiteettiä tarkastellessani olen huomannut, että itselleni juuri henkinen d/s ja toisaalta muu fyysinen alistaminen on se juttu. Toki parisuhteessa en kieltäydy kivun saamisesta, mutta kipu ei ole minulle varsinaisesti numero ykkönen.
Miksi sitten tunnen huonoa omaatuntoa, vaikka tiedän, ettei siihen ole tarvetta? Siksi, että pelkään, etten kelpaa kumppaniehdokkaille sellaisena kuin olen. Pelkään, että koska monella masterilla tuntuu kivun aiheuttaminen olevan suosikkiasioita, että olen heille liian ei-masokistinen sub. Tiedän, että ne masterit, jotka etsivät myös vakavampaa parisuhdetta, ovat kiinnostuneita myös itse persoonasta kinkyilyn ulkopuolella ja tällöin muut asiat, kuten kivunsietokyky merkitsevät myös paljon.
Tiedän, että tämä kaikki on vain oman pääni sisällä. Kukaan masteri ei ole tähän mennessä hylännyt minua matalan kipukynnykseni takia. Mutta pelkään, että niin käy jatkossa.
Onko kenellekään muulla subilla ollut samoja ajatuksia? Tai jos mastereilla on kommentteja heidän omasta näkökulmastaan, niin heidänkin kommentit ovat tervetulleita. :)
Ps. Näinä hetkinä sitä miettii, olisiko vaniljana kuitenkin helpompaa..
Tiedostan, ettei kivun sietäminen ole mikään hyvän subin tai kinkyn merkki. On subeja ja kinkyjä, jotka eivät saa mitään nautintoa kivusta, vaan he nauttivat esimerkiksi pelkästään bondagesta tai esimerkiksi henkisestä d/s:stä.
Tiedostan siis, ettei minun pitäisi murehtia omaa subiuttani. Tiedän, etten ole ainakaan vielä mikään varsinainen kipulutka. Tykkään kyllä sopivasta kivusta, mutta en ole niitä subeja, jotka ehkä nimenomaan vaativat/haluavat juuri piiskan saamista eniten. Omaa sub- ja kinkyidentiteettiä tarkastellessani olen huomannut, että itselleni juuri henkinen d/s ja toisaalta muu fyysinen alistaminen on se juttu. Toki parisuhteessa en kieltäydy kivun saamisesta, mutta kipu ei ole minulle varsinaisesti numero ykkönen.
Miksi sitten tunnen huonoa omaatuntoa, vaikka tiedän, ettei siihen ole tarvetta? Siksi, että pelkään, etten kelpaa kumppaniehdokkaille sellaisena kuin olen. Pelkään, että koska monella masterilla tuntuu kivun aiheuttaminen olevan suosikkiasioita, että olen heille liian ei-masokistinen sub. Tiedän, että ne masterit, jotka etsivät myös vakavampaa parisuhdetta, ovat kiinnostuneita myös itse persoonasta kinkyilyn ulkopuolella ja tällöin muut asiat, kuten kivunsietokyky merkitsevät myös paljon.
Tiedän, että tämä kaikki on vain oman pääni sisällä. Kukaan masteri ei ole tähän mennessä hylännyt minua matalan kipukynnykseni takia. Mutta pelkään, että niin käy jatkossa.
Onko kenellekään muulla subilla ollut samoja ajatuksia? Tai jos mastereilla on kommentteja heidän omasta näkökulmastaan, niin heidänkin kommentit ovat tervetulleita. :)
Ps. Näinä hetkinä sitä miettii, olisiko vaniljana kuitenkin helpompaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti